Parhaat muistot liittyvät jollain lailla tuleen.

Poikavuosina se oli makkaran paistoa kotitakassa tai kesähuvilan pihanuotiossa.

Aavikko-aamuina sytytämme nuotion lämmittääksemme yön kylmyyden (ja juoksun) jäykistämiä kintereitä Ja iltaisin tulet loimuavat ihan vaan tunnelmaa luodaksemme, kokataksemme ja olemme me joskus nuotion ympärillä musisoineetkin.

Jäätiköllä tulen rooli on yhtäläinen. Sulatamme retkikeittimillä lunta vedeksi muonan valmistamiseen ja osa käytetään juotavaksi.

Vedämme pyykkinarun keittimen liekin yläpuolelle kuivataksemme sukkia ja muita varusteita.

Minulta kysytään joskus, että onko seikkaileminen työtäsi.

Ei ole.

Se ei ole työ (work), ura (career) vaan kutsumus (calling). Älkää sekoittako kutsumusta uskonnollisuuteen.

Olen kirjoittanut muistiinpanoihini (joltain nettisivulta) sen, mitä “calling” tarkoittaa:

“Those who have found their calling are the people who will do what they are doing even if they did not get paid.

They do it for the intrinsic value they derive from their daily activity. The vast majority of the populace will NEVER get to this stage. Most seek it, but never attain it. Most know what it is that will take them there, but they are afraid to venture from the safe surroundings and into uncharted waters”.

Mieleeni tulee muutama henkilö, jotka ovat yrittäneet luoda itselleen seikkailuista uran. Ilman helvetin vahvaa kutsumusta ja roihua tuloksia ei synny ja homma jätetään kesken heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla.

Ilmassa on paljon savua, mutta roihu puuttuu.