Pidin muutama vuosi sitten eräälle valmennusryhmälle kurssin päättäjäispuheen.

Kehuin porukkaa siitä, että heillä oli rohkeutta levittää siipensä. 

Ottaa se oma potentiaali käyttöön.

Tässä osa puheestani:

”Eräs mies löysi kotkan munan ja pani sen kanalassa kananpesään. Kotkanpoikanen kuoriutui tipuparvesssa ja kasvoi yhdessä niiden kanssa.

Koko elämänsä ajan se uskoi olevansa kana ja teki mitä kanat tekevät. Se kuopsutti maata, matoja ja hyönteisiä.

Vuodet kuluivat ja kotkasta tuli hyvin vanha.

Eräänä päivänä se näki mahtavan kotkan liitelevän yläpuolellaan. Se kaarteli sulavan majesteettisesti voimakkaissa ilmavirtauksissa.

Vanha kotka katsoi sitä lumoutuneena. ”Mikä se on?”

“Se on kotka”, vastasi sen naapuri. “Se kuuluu taivaalle, mutta me kuulumme maahan, sillä olemme kanoja”.

Niin kotka eli ja kuoli kanana, koska luuli olevansa kana.

Edellä mainittu tarina on intialaisen jesuiittaveli Anthony de Mellon kirjasta ”Havahtuminen”.