Hyviä uutisia / YLE

/in /by

Kuten lauantain blogissa kerroin, niin yksi Saharan halkijuoksun “kriittinen menestystekijä” on löytää hyvä paikallinen yhteistyökumppani. Heidän tehtäviin kuuluu mm.sopivan paikallismiehistön, ajoneuvojen, ruoan, puhtaan veden ja viranomaislupien valmistelua. Hyvän yhteistyökumppanin löytäminen alueelta Mauritania-Marokko on todella haastavaa..siis suomeksi sanottuna hemmetin hankalaa.

Yleensä yhteistyötarjokkaista ei ole pulaa, mutta nyt on ja tämä on tuonut juoksun suunnitteluun lisäkiemuroita. Pohjois-Afrikan turismi on nimittäin romahtanut. Kuka matkustaa tänä päivänä Marokkoon, Mauritaniaan, Egyptiin.., tosi harva, jos kukaan. Turismin -ainakin väliaikainen-kuolema on saattanut paikalliset matkaoppaat kurjimukseen ja osa on lopettanut toimintansa.

Meille on tuonut myös harmaita hiuksia tieto siitä, että harvalla yrityksellä on mahdollisuus operoida koko Saharan alueella eli vähintään kahden maan välillä.

Löysimme suunnitteluvaiheessa muutaman potentiaalisen kumppanin eri puolilta Afrikkaa, mutta heillä tuntui aina olevan yksi tai useampia händicäppejä…heikko kalusto, liian kova hinta..korkein pyyntö oli 45,000€, joka meni jo kokonaisbudjetin yli.

Viime viikkoinen matka Saharaan oli todella silmiä avaava, ei vähiten kumppanin löytäminen suhteen. Meillä oli reilun viikon ajan sopimus mauritanialaisen firman kanssa, joka luovutti käyttöömme muutaman maastoauton ja neljä henkilöä. Kaksi heitä osoittautui taidoiltaan hyväksi ja toiset kaksi ns.Mikki Hiiri-kategoriaan. Otetaan esimerkki. Mikäli (ja kun) jokin osa kalustosta menee 35-40 päivän aikana rikki, niin kysyn itseltäni, osaavatko he korjata sen vai meneekö sormi suuhun. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa koko retkikunta on finito. Osaavatko kuljettajat ajaa dyyneillä vai meneekö auto nurin ensimmäisessä tiukassa paikassa. Onko henkilökunnan hygieniataso riittävä. Kestääkö heidän fyysinen ja henkinen kunto madella halki Saharan yli kuukauden ajan vai tuleeko heille kenties riitoja matkan aikana. Osaavatko he lukea karttaa, tuntevatko he aavikon kuin omat taskunsa…Näitä ja monia muita asioita tarkkailemme  ja pohdimme valintoja tehdessämme.

Kyseisen mauritanialaisfirman valmistelutyöt ja muu suunnittelu olivat tasoltaan korkeintaan tyydyttävä miinus- tasoa. Nämä asiat ovat/olivat meille heikkoja (ja välillä vahvoja) signaaleja. Kysyimme itseltämme, voimmeko luottaa tähän miehistön osaamiseen ja kalustoon tammi-helmikuun aikana ja vastaus oli, todennäköisesti EI.

Tavoite on kova, joten sekundaa tarjoavat yritykset, tuotteet ja palvelut eivät tule kysymykseen. Tiirailimme Saharan tutkimusmatkallamme uusia kumppaneita ja nyt näyttää siltä, että olemme löytäneet sellaisen. Mainitsin jo edellisessä kirjoituksessani ranskalaisen valokuvaajan, johon törmäsin Mauritanian ja Länsi-Saharan rajalla. Ihailin (maasturihulluna) miehen Land Roveria ja kävin juttusille. Siitä se keskustelu lähti soljumaan eteenpäin ja kolme päivää myöhemmin meillä oli jo kokous Marokossa.

Saimme häneltä eilisiltana tarjouksen, joka oli taiten laadittu eikä hintakaan ollut kovin paha. Pohdimme asiaa suomalaistiimin kanssa tämän ja huomisen päivän aikana ja teemme yhteisen “analyysin” pohjalta päätöksen. Uskon, että se on myönteinen. Haluan kuitenkin kuulla muiden heppujen mielipiteet ennen lopullista päätöstä, sillä kuusi silmää näkee paremmin kuin kaksi.

Lopuksi. Olen huomenna tiistaina Ylen Aamu-TV:n vieraana klo.7.50.

Treeniä

/in /by

Kulunut syksy ja alkutalvi on ollut  lievästi sanottuna tapahtumarikas. Talon osto, vanhan kämpän myynti, Saharajuoksun valmistelu jne.jne.

Edellä mainituista “syistä” johtuen juoksutreenit ovat jääneet hieman taka-alalle. Mikäli asiaa haluaa katsoa positiivisesti, niin en ole ehtinyt hajoittaa jalkoja liiallisen treenamisen seurauksena.

Saharan halkijuoksun alkuun noin 4 viikkoa. Tässä ajassa ei ehdi tekemään juoksukunnon suhteen ihmeitä, mutta jotain sentään.

Tämän ja parin edellisen päivän juoksulenkit ovat osoittaneet, että peruskunto on ok, mutta alkusyksyn huippukuntoon on vielä matkaa.

Seuraavan kolmen viikon aikana virittelen hienovaraisesti konetta, jotta olisin mahdollisimman hyvässä tikissä ennen h-hetkeä.

Juoksin eilen lauantaina ja tänään1h45 minuuttia. Varsinkin tämän päivän lenkki oli jo lupauksia antava.

Saharaa sen olla pitää!

/in /by

Tavoitteenani on juosta ensimmäisenä ihmisenä Saharan autiomaan halki ilman kanssajuoksijoita eli solona.

Eletään syyskuuta 2010. Juoksen viimeisiä kilometrejä Kalaharin autiomaassa. Mielessäni takoo kaksi kysymystä. Mitä teen tämän juoksumatkan jälkeen? Olen nimittäin projekti-ihminen. Tarvitsen uusia haasteita. Toimistotyö ei sovi kropalle. Tämä on todettu myös psykologisissa testeissä.

Olen lukenut lukemattomista retkikunnista ja viimein Kalaharissa myös minulla oli sellainen. Mutta se ei riittänyt, ei alkuunkaan.

Palatessani Kalaharista Suomeen otin ensitöikseni yhteyttä ystävääni Patrik Säilään, jolla on pitkäaikainen kokemus niin armeijan erikoisjoukkojen johtamisesta kuin vaativien kv.projektien johtamisesta. Kerroin, että haluan juosta vuonnna 2012 Saharan autiomaan halki, mutta en pysty siihen yksin. Pyysin Patrikin apua ja hän vastasi huutooni. Aluksi hän toimi avustajana, myöhemmin konsulttina ja viimein hän ilmoitti lähtevänsä Saharaan mukaan. Patrik “Pate” Säilä toimii nyt tukitiimini johtajana.

Vaikka juoksu on yksilöurheilua, niin Saharan halkijuoksun kaltainen projekti on kaikkea muuta kuin soloilua. Paten lisäksi haluan nostaa esille DI Pentti Kotiahon. Pentti on maamme ykkösnimi mm.satelliittiyhteyksien rakentajana. Opin tuntemaan Pentin jo ennen Kalaharia ja jo viime tammikuussa hän ilmoitti lähtevänsä mukaan Saharaan viestintäyhteyksien luojaksi sekä vastaamaan juoksun aikana tapahtuvasta kuvauksesta. Tämän lisäksi projektissa on ollut mukana lukuisia henkilöitä, joiden nimet tulevat teille tutuiksi tulevien kuukausien aikana.  

Saharan halkijuoksun ajoitus ei olisi voinut osua huonompaan aikaan. Katsotaan Saharan karttaa länteen, itään tai muihin ilmasuuntiin, niin aina jossain posahtaa. Olemme tutkineet yli vuoden kestäneen projektin aikana erilaisia reittejä ja todenneet, että tällä hetkellä (kop, kop) ainoa potentiaalinen “Viljasen mentävä reikä”  löytyy Saharan läntiseltä alueelta.

Teimme kuukausitolkulla töitä tutkiessamme itäistä reittiä, joka olisi kulkenut Sudanista Egyptiin, mutta mm.rajanylityksiin liittyvät seikat jättivät tämän reitin vaihtoehtojen ulkopuolelle.

Palasin alkuviikosta matkalta, jossa tutustuimme Saharan länsiosaan. Noin viikon mittainen tutkimusmatka “Recce” oli aisteja avaava kokemus. Tutustuimme reittiin, potentialisiin yhteistyökumppaneihin ja meikäpoika yritti saada mahdollisimman hyvää jalkatuntumaa tuleviin juoksupolkuihin.

Juostavaa riittää. Matkan pituus on vielä hieman auki, mutta kyllä se lähentelee 2000 kilometriä. Tulevan juoksureitin suunnittelu etenee pikku hiljaa, mutta se vaatii vielä kotiläksyjen tekemistä.

Myös paikallinen yhteistyökumppani on vielä hakusessa. Meillä on kaksi kandidaattia, joista valitsemme toisen. Tutustuimme “reccen” aikana yhteen potentiaaliseen kumppaniin, mutta emme olleet heihin 100% tyytyväisiä. Tässä projektissa kaikkien on oltava oman alansa huipputekijöitä. Nyt meillä on sellainen kartoituksen alaisena. Hän on ranskalainen valokuvaaja, joka on toiminut mm.Mauritaniassa usean vuoden ajan matkailualan yrittäjänä.Mies on mukava kuin mikä ja hänellä on käytössään erinomainen kalusto, joka sopisi myös meidän käyttöön erittäin hyvin. Odotamme häneltä tarjousta ensi viikon alussa.

Lienee parhainta lopettaa kirjoittelut tältä päivältä ja siirtyä juoksutreenin pariin. Kerron huomisessa blogissa mm.seuraavien viikkojen harjoittelusta ja case Saharan kuulumiset tulevat kuulumaan blogikirjoitusten agendaan seuraavien viikkojen aikana. Mikäli teillä on asiaan liittyviä kysymyksiä, niin vastaan niihin mielelläni.

PS. Niin, mikä oli se toinen asia jota futsasin Kalaharin loppumetreillä. No se, että puraiseeko käärme jalkaani matkan loppumetreillä:)