Kaikkien muiden retkikuntien aikana olen kuullut, ja ihan aiheesta, vahvaa mussutusta siitä, että en syö tarpeeksi.
Siis kaikkien muiden paitsi Kalaharin autiomaan ylityksen yhteydessä.
Siellä söin kermaista Tiger-puuroa, joka muuten valmistettiin hevosille ja muille nelijalkaisille tarkoitetusta kaurasta.
Ja sen lisäksi vedin SUURELLA INNOLLA juustomakaronia joka ikinen päivä.
Tästä on olemassa todistusaineistoakin…
Lautasellisen syömiseen ei mennyt minuuttia enempää.
En tiedä / tietääkö lopulta kukaan, miksi numeroa 13 pidetään epäonnen lukuna. Yksi selitys on raamatullinen….
No, törmäsin tähän numeroon Pohjoisnavalla.
Maratonjuoksun jälkeen minun tehtäväksi tuli vetää heti putkeen toinenkin maraton.
Maastopyörällä.
Meitä oli yhteensä 13 fillaroitsijaa, joista kuusi oli (minun lailla) juossut pohjille maratonin ja seitsemän oli paikalla “vain” osallistuakseen historian ensimmäisille (ja varmaan viimeiselle) maastopyörämaratonille maantieteellisellä Pohjoisnavalle.
Ennen kisan alkua organisaattori Richard Donovan oli surkeana; hän tyrkytti eräälle osallistujalle hänelle kuuluvaa numeroa kolmetoista, mutta mies kieltäytyi “epäonnen numerosta”.
Richard käveli numerolapun kanssa ja katseli kysyvästi, “anyone”?
Huusin hänelle, “anna tänne se numero ja aletaan kisaamaan”.
Annoin oman numeroni siis pois ja rintaani kiinnitettiin numerolappu 13.
Ulkona oli yli 30 astetta pakkasta eikä minua eikä varmaan muitakaan huvittanut seistä siinä hytisemässä.
Meillä, jotka olimme juuri juosseet lumikengät jalassa maratonin, oli ihan saatanan kylmä….
Kisa meni osaltani tosi hyvin, vaikka en siitä juuri mitään muista.
Numero 13 on tullut mieleen salitreenien aikana.
Hyvä frendini kouluttaa eliittisotilaita.
Teen hänen vinkkien pohjalta lisäpainoilla liikkeitä, joita kertyy aika usein 12 per sarja.
Olen tavannut tehdä sen päälle vielä sen kolmannentoista.
Cooperin testi kestää 12 minuuttia.
En keksi mitään hyvää syytä, miksi se ei voisi kestää kolmeatoista.
Olenkin tehnyt nyt 13 minuutin sisäsoutu-coopereita:-)
Oli hyvä, että kisa loppui 42 kilsan kohdalla, sillä silmät jäätyivät umpeen.
.
Kun olen lähdössä jonnekin päin maailmaa seikkailemaan, niin pidän Ulkoministeriön virkamiehet-ja naiset tietoisina ns. “missä mennään”.
Suomen entisen Saudi-lähettilään Pekka Voutilaisen kanssa olin vuosien 2013-2020 aikana niin paljon tekemisissä, että meistä tuli hyvät ystävät.
Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että Suomen valtio mukaan lukien siis Ulkoministeriö ei osallistu millään tavoin retkikuntieni kustannusten kattamiseen.
Treffaisin viime syksyn Reykjavikin matkan aikana Suomen Islannin suurlähettilään Anu Laamasen.
Hänen tilalleen on nyt nimitetty Ville Cantell, jonka tapasin UM´ssa 2019 heti Grönlannin retkikunnan saatuaan työn päätökseen. Tein tuolloin yhteistyötä (Pro bono..) Arktisen Neuvoston kanssa ja tapasin Villen tuossa yhteydessä.
No, aion mennä ensi viikolla tapaamaan uutta lähettilästä ennen hänen siirtymistään Reykjavikiin.
Kokemukseni lähettiläistä ja muista ministeriön työntekijöistä on erittäin hyvä.
Varsinkin Afrikassa ja Lähi-Idän alueella lähettiläiden jeeseistä ja kontakteista on ollut paljon apua.
Pekan kanssa lenkillä Arabian hiekka-aavikolla vuonna 2015 tai 2016…
