Ravinto-asiaa by Musti

/in /by

Lueskelin uusinta Hiihto-lehteä, joka lähetetään minulle edelleen ns. “vapaakappaleena”. Kiitos siitä Fokus Media ja päätoim. Tomi Savolainen.

No, tämänkin numeron parasta antia tarjoili olympiavoittaja Sami Jauhojärvi, jota myös Mustiksi kutsutaan.

Tällä kertaa Jauhojärvi kynäili ravinnosta.

Hän palasi vuoteen 2013, jolloin mies alkoi valmistautumaan seuraavan vuoden olympialaisiin.

Jauhojärvi kirjoittaa “ruokavalion optimoiminen oli loppu-urani kannalta merkittävä porras tuloksenteon kannalta, mutta myös askel kohti entistä ammattimaisempaa toimintaa”.

Olympiavoittaja jatkaa…”hiihtomaajoukkueella on nykyään käytössä ravintovalmentaja, joka ohjeistaa urheilijoita optimaaliseen ravitsemukseen. Rohkenen silti väittää, että ravitsemuksessa olisi isolla osalla urheilijoista vielä paljon parannettavaa!”

Tämä lieneekin yksi niistä suurimmista eroista huippu-ja kilpaurheilijan välillä vai mitä asiasta sanoo ex-huippu-urheilija Sami Jauhojärvi?

“Useat kilpaurheilijat uskovat olevansa huippu-urheilijoita, mutta todellisuudessa ovat tekemisen ja sitoutumisen tasolla kaukana siitä” (Sami Jauhojärvi, Hiihto 3/25).

Olen referoinut aiemminkin Sami Jauhojärven Hiihto-lehden kirjoituksia näissä blogeissa. Tässä yksi niistä…https://sportman.fi/index.php/2024/12/27/hyvasta-aina-vaan-paremmaksi/

Sunnuntaina oli hemmetin hyvä juoksutreeni. Muutaman viikon kestänyt salitreeni on tehnyt jaloille, jollei nyt ihmeitä, niin paljon hyvää.

Rutiinien sieto

/in /by

Luin virolaisen olympiavoittajan / huippuvalmentajan Erki Noolin haastattelun “Liikunta ja Tiede” -lehdestä (2/2025)https://www.lts.fi/media/liikunta-tiede-lehden-artikkelit/2_2025/lt_2_2025_10-13.pdf

Noolin mukaan fyysisten ominaisuuksien lisäksi huipulle pyrkivillä “hyvin olennaista on rutiinien sietokyky“.

On mentävä joka päivä tekemään samoja harjoituksia päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen“, painottaa Nool.

Nool valmentaa tällä hetkellä huippulupaavaa Saga Vannista.

Oma kantani on, että ainoastaan motivaatiolla ei pitkälle pötkitä, mutta kun siihen lisää kurinalaisuuden ja pitkäjänteisyyden, niin tuloksia alkaa syntyä.

Jäinen taivas vai helvetti?

/in /by

Explorerswebissä oli mielenkiintoinen artikkeli “Stir-Crazy in Antarctica: A Brief History”.https://explorersweb.com/a-look-back-at-stir-crazy-behavior-in-antarctica/

Kirjoitus käy läpi arktisten ja antarktisen alueiden retkikuntahistoriaa keskittyen ihmisten henkiseen kestävyyteen.

Artikkelista käy hyvin ilmi se. kuinka jäisten alueiden pimeys ja eristyneisyys voi käydä ihmisen psyykelle liian raskaaksi.

Siitä on myös omakohtaisia kokemuksia.

Sen takia kiinnitän super-hyper tarkasti huomiota siihen, keiden kanssa lähden jäätikköolosuhteisiin.

Olen nähnyt nimittäin muutamia pimahtamisia, jolloin näiden tyyppien todellinen luonne on tullut hyvin selväksi.

Mietin hyvin tarkkaan vaikkapa sitä, että kestääkö henkilö X´n psyyke viikon piskuisessa teltassa, kun ulkona pauhaa hurrikaani.

Tai jos (ja kun) asiat eivät suju suunnitelman mukaisesti.

Minulla on käynyt tiimien kanssa tosi hyvä tuuri, ehkäpä yhtä keissiä lukuun ottamatta.

Esimerkiksi Vatnajökull -tiimin kanssa lähtisin ihan mihin vaan.

Etelämantereella 2008 oli mielenkiintoista huomata, millaisia henkisen kestävyyden eroja ihmisissä on.

Olimme Patriot Hills – perusleirissä muutaman ylimääräisen viikon (mm.Joulu..), sillä ulkosalla pauhasi myrsky eikä lentokone voinut tulla poimimaan meitä jäätiköltä veks.

Osa jengistä oli erittäin ok tämän asian kanssa. He olivat pääsääntöisesti vuorikiipeilijöitä, jotka olivat tottuneet siihen, että “it is what it is” eli “asiat ovat niin kuin ne ovat”.

Säälle emme voi mitään, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten siihen asiaan suhtaudumme.

Ja sitten oli joitakin muita perusleirin asukkeja, joille olosuhteet olivat käydä liian ylivoimaiseksi ja huom. kukaan ei ollut hengenvaarassa. Ruokaa, viiniä ja lämpöä piisasi.

Näillä kolmella kalsari-villellä on ihan hauskaa hyisistä Grönlannin olosuhteista huolimatta. Kuvassa keskellä ja oikealla on sellaiset veijarit, joiden pää ei palele kovassakaan paikassa.