Juoksija voi kehittää resilienssiään eli psyykkistä että fyysistä kykyä palautua kuormituksesta…sekä sopeutua vastoinkäymisiin ja jatkaa eteenpäin.

Sopiva määrä haastavia harjoituksia opettaa kehoa ja mieltä sietämään epämukavuutta ilman, että kuormitus karkaa yli.

Esimerkiksi kovissa intervalleissa voi harjoitella taitoa pysyä rauhallisena ja keskittyä seuraavaan vaiheeseen sen sijaan, että mieli alkaa ennakoida koko loppusuoritusta.

Juoksijan resilienssi ei tarkoita jatkuvaa koventamista. Riittävä uni, ravinto, kevyet päivät ja muu palautuminen ovat osa kykyä kestää kuormitusta.

Seuraavan jäätikköjuoksu alkaa aika tarkalleen seritsemän (7) kuukauden kuluttua.

Olen aiemmin juossut usealla jäätiköllä (Etelämanner, Grönlanti, Vatnajökull) ja sen lisäksi Pohjoisnavalla, joka ei siis ole jäätikkö.

Lumikentillä juostessa on aina ollut epämukava olo.

Jos joku on varmaa, niin näin tulee tapahtumaan myös ensi vuonna.

Siitä syystä aion tehdä useita harjoituksia, jossa opiskelen epämukavuuden sietoa.

Otetaan esimerkki maanantain harjoituksesta.

Juoksen pääsääntöisesti hyvin mäkivoittoisissa olosuhteissa, siis täällä Nuuksiossa.

Monet niistä ovat “hapottavia”.

Kun juoksijan lihakset alkavat “hapottaa” ylämäessä, kyse ei oikeastaan ole siitä, että lihaksiin kertyisi vain maitohappoa. Ylämäessä lihasten energiantarve kasvaa nopeasti, ja elimistö joutuu tuottamaan energiaa suuremmalla teholla.

Seurauksena jalat voivat tuntua jäykiltä, raskailta ja voimattomilta, ja vauhdin ylläpitäminen vaikeutuu.

Hapottavaa tunnetta ja kovatehoisen juoksun epämukavuutta voi harjoittaa sietämään paremmin, ja samalla keho oppii tuottamaan energiaa tehokkaammin kovassa rasituksessa.

Jos juoksin aiemmin yhden jyrkän ylä-ja alamäen putkeen, jonka jälkeen pidin 15 sekunnin palautuskävelyn (ne “hapot”), niin eilen vedin niitä jo neljä (4) yhteen soittoon.

Loka-marraskuun aikana epämukavuuden sietokyvyn on oltava jo sillä tasolla, että voin juosta piiitkiä mäkivoittoisia treenilenkkejä ilman pysähdyksiä.