Aika usein kuulen kysymyksen, minne lähdet seuraavaksi?

Sen jälkeen tulee kysymys, miksi?

Ensimmäiseen on helppo vastata, mutta tuon jälkimmäisen osalta sanoitus on vieläkin hakusessa.

Moni luulee, että kyse on äärirajoista. Että haen kipua, vaaroja tai suorituksia.

En ole niin masokisti, että haluan tuntea kipua.

Rakot, kolotukset ja väsymys on näitä työn varjopuolia, mutta niiden kanssa tullaan toimeen.

Ja mitä vaaroihin tulee, niin mehän välttelemme niitä parhaan taitomme mukaan.

Olemme varovaisia, tarkkaavaisia, suunnitelmallisia, huolellisia .., jotta emme joudu vaarallisiin tilanteisiin.

Mitä taas suorituksiin tulee, niin kyllä…aina on jokin tavoite, johon pyritään.

Itse suoritus, olkoon se vaikkapa jäätikön ylitys on kuitenkin vain lyhyehkö hetki.

Mutta matka sitä kohti alkaa paljon aiemmin. Se alkaa niistä aamuista, kun lähtee harjoittelemaan silloinkin kun ei huvita, valmistautumisesta ja hitaasti rakentuvasta uskosta siihen, että kyllä me tiiminä pystymme siihen.

Sen voin näin lopuksi sanoa, että jokainen seikkailujuoksu jättää jotain vanhaa taakse ja rakentaa tilalle jotain vahvempaa.