Uusia varusteita

/in /by

Olen tahkonnut jo aikaa pitkään sponsorini Merrellin Agility Peak 5 -kengillä, mutta ne alkavat pian olla tiensä päässä.

Käyn ensi viikolla hakemassa Merrelliltä uusia jalkineita ja juoksutamineita.

Aion testata mm. uusinta Merrell Nova 4-juoksukenkää, jossa pitäisi olla vaimennukset kohdillaan. https://www.partioaitta.fi/merrell-polkujuoksukengat-miehet-nova-4-wp-black-3010030/?sku=195020878545&msclkid=db825f983bab14cf618d35a8d212d128&utm_source=bing&utm_medium=cpc&utm_campaign=PMax%20-%20All%20products%20-%20Bing&utm_term=2328971787336502&utm_content=AssetGroup_112125_104913

Mun jalat tykkäävät Merrellin Float Pro -vaimennuksesta tosi paljon, sillä niissä on pirun hyvä “pomppuefekti”.

Saan siis heiltä myös uusia juoksuvaatteita eli shortseia, paitoja ja on siinä paketissa myös sateelta ja viimalta suojaava juoksutakkikin.

Jatketaan eilisellä teemalla…

/in /by

..eli vainoharhaisuudella:-)

Intelin pitkäaikainen pääjohtaja, Andrew S. Grove, loi idean vainoharhaisesta johtamisesta.

Vaikka termi ei kuullosta erityisen miellyttävältä, niin Groven ajatuksissa on vinha perä.

Hän loi Intelistä maailman johtavan tietokoneiden prosessoreita valmistavan yrityksen.

Groven mukaan menestys voi luoda omahyväisyyttä ja ylimielisyyttä. .

Groven mukaan yrityksen pitää juosta koko ajan kilpailijoita karkuun, jotta se selviää edessä olevista “kuoleman laaksoista”. Uusia ideoita, tuotteita, asiakkaita….on etsittävä jatkuvalla syötöllä. Vain sillä tavalla voi pärjätä.

Tietokirjailija Jim Collinsin tutkimusten mukaan 10 x verrokkifirmoja paremmin menestyviä yrityksiä ja etenkin niiden johtajia yhdistää mm. se, että he ovat “rakentavasti vainoharhaisia”.

“Nämä johtajat ovat äärimmäisen valppaita ja seuraavat herkeämättä toimintaympäristönsä uhkia ja muutoksia myös silloin…ja erityisesti silloin…kun kaikki näyttää menevän hyvin.

He, siis priimus-johtajat, lähtevät siitä, että olosuhteet jossain vaiheessa tulevat kääntymään heitä vastaan ja, että se tapahtuu pahimmalla mahdollisella hetkellä.

He kanavoivat omat pelkonsa ja huolensa aktiiviseksi toiminnaksi. Näitä ovat valmistautuminen, varasuunnitelmien teko, puskureiden pystyttämiseen ja tukevien turvamarginaalien ylläpitämiseen”.

(Suora lainaus kirjasta: Tietoisesti Paras, Collins, Hansen).

Näin myös retkikunnissa operoidaan.

“Vainoharhainen johtaminen”

/in /by

Ääriolosuhteissa vainoharhainen johtaminen ei ole tyylikysymys vaan selviytymisstrategia.

Retkikuntajohtamisessa se tarkoittaa järjestelmällistä tapaa olettaa, että jokin pettää ja varmistaa, ettei se ole kohtalokasta.

Oleta aina pahin eli sää kääntyy, kalusto hajoaa, ihminen väsyy tai että päätös tehdään liian myöhään.

Päätökset tehdään ennen kriisiä ja “entä jos” -skenaariot käydään läpi etukäteen

Optimismi ei ikinä ohjaa aikatauluja.

Talven 2013 aikana valmistauduimme ensimmäiseen, mutta ei viimeiseen Grönlannin jäätikköseikkailuun.

Retkikuntakaveri kertoi minulle, että meidän on päästävä jäätikön halki xx päivässä, sillä hänen pitää olla jossain muualla tiettynä ajankohtana.

Vastasin, “siinä tapauksessa me siirretään jäätikölle menoa vuodella”.

En lähde ääriolosuhteisiin ihmisten kanssa, joilla on kiire.

Olen nähnyt, mitä se saa aikaan and it is not pretty to see…

Eli, reitti, aikataulu ja energiankulutus lasketaan pessimistisesti

Poistumisreitit päätetään jo karttapöydällä

Jokaisella kriittisellä asialla on vararatkaisu, vastuuhenkilö ja päätöskynnys eli milloin käännytään takaisin.

Emme liiku jäätiköllä, mikäli ulkona on kova myrsky. Tuolloin me varaamme mukana kulkevasta reestä/autosta ruokaa telttoihin ainakin viikoksi, sillä sen se myrsky voi pahimmillaan kestää.

Vainoharhainen johtaja rakastaakin puskureita. Varaamme aikaa ylimääräisiin lepopäiviin, ruokaa ja polttoainetta (retkikeittimet) aina reilusti yli minimin, ryhmää ei ajeta jatkuvasti äärirajoille jne. Puskurit ovat meidän paras henkivakuutus.

Ääriolosuhteissa ryhmä aliarvioi riskit hyvällä säällä ja yliarvioi kykynsä väsymyksen keskellä. Johtajan tehtävä on olla ensimmäinen, joka hidastaa ja olla se ryhmän pessimistinen kompassi sekä viimeinen, joka innostuu.

Retken jälkeen vainoharhainen johtaja kysyy mikä melkein kaatoi meidät, missä olimme liian itsevarmoja ja mikä toimi vain tuurilla?

Näin seuraava retki on oikeasti turvallisempi, ei vain “onnistunut”.

Safety comes first!