Kun puhumme tämän planeetan suojelemisesta, keskustelu tuntuu usein etäiseltä.
Liian suurelta. Liian monimutkaiselta.

Ja jonkun muun vastuulta…

Mutta entä jos se puuttuva palanen on omistajuus?

Omistajuus ei tarkoita sitä, että omistaisimme maapallon hallinnan tai oikeutuksen mielessä.
Se tarkoittaa jotain paljon syvempää.

Vastuuta. Välittämistä. Huolenpitoa.

Ajattele, miten kohtelemme asioita, jotka todella koemme omiksemme.
Emme laiminlyö niitä.
Emme kohtele niitä huonosti.

Pidämme niistä huolta, emme siksi että olisi pakko, vaan koska tunnemme yhteyttä niihin.

Planeetta ei tarvitse lisää sivustakatsojia.
Se tarvitsee enemmän ihmisiä, jotka kokevat omistajuutta.

Minulle omistajuuden ottaminen tarkoittaa yksinkertaisen kysymyksen esittämistä:

Mitä minä voin henkilökohtaisesti tehdä niillä taidoilla ja niillä rajoilla, joita minulla on?

Minun vastaukseni on juokseminen.

Suunnitelmani on ollut ja on juosta jäätiköiden halki.
Ei siksi, että se pelastaisi ne.

Vaan siksi, että ne katoavat, enkä aio kääntää katsettani pois.

Juokseminen jäätiköillä on minun tapani osoittaa omistajuutta.
Muuttaa huoli toiminnaksi.
Muistuttaa itseäni ja toivottavasti myös muita siitä, että tämä planeetta ei ole abstrakti asia.

Se on konkreettinen.

Ja kaiken vaivan arvoinen.

Omistajuuden ei tarvitse näyttää samalta kaikille.
Se ei vaadi äärimmäisiä tekoja.
Mutta se vaatii osallistumista.

Se muuttaa kysymyksen muodosta:

“Mitä heidän pitäisi tehdä?”
muotoon
“Mitä minä voin tehdä?”

Koska mikään yksittäinen teko ei pelasta planeettaa.
Mutta välinpitämättömyys takaa, ettei mikään muutu.

Ja tässä on voimakas ajatus: omistajuus on yhteistä.
Tämä planeetta kuuluu meille kaikille, ja siksi myös vastuu kuuluu meille kaikille.

Kun jokainen ottaa vastuuta pienestä osasta, kukaan ei ole voimaton.

Se todellinen muutos ei siis ala uudesta teknologiasta tai uusista politiikoista
vaan yksinkertaisesta ajattelutavan muutoksesta.

Olemalla siis omistaja ja suojelija.

Kiitos, että luit.

Logo, Jyri Kivimäki.