Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Jatketaan eilisellä teemalla…

June 14, 2026/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

..eli vainoharhaisuudella:-)

Intelin pitkäaikainen pääjohtaja, Andrew S. Grove, loi idean vainoharhaisesta johtamisesta.

Vaikka termi ei kuullosta erityisen miellyttävältä, niin Groven ajatuksissa on vinha perä.

Hän loi Intelistä maailman johtavan tietokoneiden prosessoreita valmistavan yrityksen.

Groven mukaan menestys voi luoda omahyväisyyttä ja ylimielisyyttä. .

Groven mukaan yrityksen pitää juosta koko ajan kilpailijoita karkuun, jotta se selviää edessä olevista “kuoleman laaksoista”. Uusia ideoita, tuotteita, asiakkaita….on etsittävä jatkuvalla syötöllä. Vain sillä tavalla voi pärjätä.

Tietokirjailija Jim Collinsin tutkimusten mukaan 10 x verrokkifirmoja paremmin menestyviä yrityksiä ja etenkin niiden johtajia yhdistää mm. se, että he ovat “rakentavasti vainoharhaisia”.

“Nämä johtajat ovat äärimmäisen valppaita ja seuraavat herkeämättä toimintaympäristönsä uhkia ja muutoksia myös silloin…ja erityisesti silloin…kun kaikki näyttää menevän hyvin.

He, siis priimus-johtajat, lähtevät siitä, että olosuhteet jossain vaiheessa tulevat kääntymään heitä vastaan ja, että se tapahtuu pahimmalla mahdollisella hetkellä.

He kanavoivat omat pelkonsa ja huolensa aktiiviseksi toiminnaksi. Näitä ovat valmistautuminen, varasuunnitelmien teko, puskureiden pystyttämiseen ja tukevien turvamarginaalien ylläpitämiseen”.

(Suora lainaus kirjasta: Tietoisesti Paras, Collins, Hansen).

Näin myös retkikunnissa operoidaan.

“Vainoharhainen johtaminen”

June 13, 2026/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Ääriolosuhteissa vainoharhainen johtaminen ei ole tyylikysymys vaan selviytymisstrategia.

Retkikuntajohtamisessa se tarkoittaa järjestelmällistä tapaa olettaa, että jokin pettää ja varmistaa, ettei se ole kohtalokasta.

Oleta aina pahin eli sää kääntyy, kalusto hajoaa, ihminen väsyy tai että päätös tehdään liian myöhään.

Päätökset tehdään ennen kriisiä ja “entä jos” -skenaariot käydään läpi etukäteen

Optimismi ei ikinä ohjaa aikatauluja.

Talven 2013 aikana valmistauduimme ensimmäiseen, mutta ei viimeiseen Grönlannin jäätikköseikkailuun.

Retkikuntakaveri kertoi minulle, että meidän on päästävä jäätikön halki xx päivässä, sillä hänen pitää olla jossain muualla tiettynä ajankohtana.

Vastasin, “siinä tapauksessa me siirretään jäätikölle menoa vuodella”.

En lähde ääriolosuhteisiin ihmisten kanssa, joilla on kiire.

Olen nähnyt, mitä se saa aikaan and it is not pretty to see…

Eli, reitti, aikataulu ja energiankulutus lasketaan pessimistisesti

Poistumisreitit päätetään jo karttapöydällä

Jokaisella kriittisellä asialla on vararatkaisu, vastuuhenkilö ja päätöskynnys eli milloin käännytään takaisin.

Emme liiku jäätiköllä, mikäli ulkona on kova myrsky. Tuolloin me varaamme mukana kulkevasta reestä/autosta ruokaa telttoihin ainakin viikoksi, sillä sen se myrsky voi pahimmillaan kestää.

Vainoharhainen johtaja rakastaakin puskureita. Varaamme aikaa ylimääräisiin lepopäiviin, ruokaa ja polttoainetta (retkikeittimet) aina reilusti yli minimin, ryhmää ei ajeta jatkuvasti äärirajoille jne. Puskurit ovat meidän paras henkivakuutus.

Ääriolosuhteissa ryhmä aliarvioi riskit hyvällä säällä ja yliarvioi kykynsä väsymyksen keskellä. Johtajan tehtävä on olla ensimmäinen, joka hidastaa ja olla se ryhmän pessimistinen kompassi sekä viimeinen, joka innostuu.

Retken jälkeen vainoharhainen johtaja kysyy mikä melkein kaatoi meidät, missä olimme liian itsevarmoja ja mikä toimi vain tuurilla?

Näin seuraava retki on oikeasti turvallisempi, ei vain “onnistunut”.

Safety comes first!

Pari sanaa seikkailuista

June 12, 2026/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Vuonna 2027 tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun lähdin ensimmäiselle oikealle seikkailulleni. En silloin tiennyt, että siitä tulisi elämäntapa.

Kahteen vuosikymmeneen on mahtunut hiekkamyrskyjä, jäätiköitä, loputtomia vaelluspäiviä, kylmiä öitä teltassa ja lukemattomia hetkiä, jolloin olen kysynyt itseltäni: miksi ihmeessä olen täällä?

Silti juuri nuo hetket palaavat mieleen kaikkein kirkkaimpina.

Kun aloitin, kuvittelin seikkailun tarkoittavan kaukaisia paikkoja. Ajattelin, että tärkeintä olivat kartalla näkyvät valkoiset alueet, dyynit ja paikat, joissa harva oli käynyt. Vuosien mittaan ymmärsin, että seikkailu ei oikeastaan ollut koskaan niissä paikoissa.

Se oli jotain muuta.

Siinä hetkessä, kun et tiedä mitä seuraavan mutkan takana odottaa. Siinä, kun sää muuttuu, suunnitelma pettää tai joudut luottamaan itseesi enemmän kuin olisit aiemmin uskonut.

Aavikot opettivat kärsivällisyyttä. Jäätiköt opettivat nöyryyttä. Pitkät yksinäiset taipaleet opettivat kuuntelemaan omia ajatuksiani.

Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä: maailma on lähes aina ystävällisempi paikka kuin uutisista voisi päätellä.

Kahdenkymmenen vuoden aikana olen nähnyt maisemia, joita en olisi nuorena osannut edes kuvitella. Silti ne arvokkaimmat muistot eivät ole suuria saavutuksia.

Ne ovat pieniä hetkiä: aamun ensimmäinen valo teltan kankaalla, vieraan ihmisen tarjoama kuppi teetä, onnistumisen tunne vaikean päivän jälkeen ja hiljaisuus paikoissa, joissa ei kuulu mitään muuta kuin tuuli.

Seikkailun todellinen merkitys ei ole välttämättä perille pääseminen.

Vaan lähteminen.

Page 1 of 1561123›»

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Jatketaan eilisellä teemalla…
  • “Vainoharhainen johtaminen”
  • Pari sanaa seikkailuista
  • Sporttilehdistä…
  • Peekoota myöhemmin kesällä tai…

Archives

Scroll to top