Seuraavan jäätikköjuoksun alkuun on noin 7,5 kuukautta.

Jäätiköllä liikkuessa turvallisuudesta puhutaan helposti varusteiden, sääennusteiden, railojen ja reittivalintojen kautta.

Kaikki ne ovatkin tärkeitä, mutta ehkä kaikkein olennaisinta on kysyä itseltään yksi vähän epämukavampi kysymys:

Mitä teemme, kun asiat eivät mene suunnitelman mukaan?

Tai vielä suoremmin: mitä teemme, kun paska lentää tuulettimeen?

Jäätikkö ei välitä siitä, kuinka huolellisesti olemme suunnitelleet päivän.

Sää voi muuttua. Reitti voi osoittautua mahdottomaksi. Joku voi loukkaantua tai kommunikaatioyhteys voi pettää juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

Hyvä turvallisuussuunnittelu ei siis tarkoita sitä, että yritämme tehdä onnettomuudesta mahdottoman. Tavoitteena on pienentää riskiä ja ennen kaikkea varmistaa, että jos jotain tapahtuu, pystymme edelleen toimimaan.

Siksi ennen jäätikölle lähtöä kannattaa käydä läpi useampi “entä jos?” -kysymys.

Entä jos joku loukkaantuu eikä pysty auttamaan itseään?

Entä jos sää muuttuu niin nopeasti, ettei alkuperäistä reittiä voi enää käyttää?

Entä jos joudumme viettämään yön suunnittelemattomassa paikassa?

Entä jos emme saa yhteyttä ulkomaailmaan?

Entä jos juuri se henkilö, joka osaa jonkin kriittisen taidon, ei pysty osallistumaan tilanteen ratkaisemiseen?

Näihin kysymyksiin ei kannata vastata synkistellen.

Päinvastoin.

Kun vaikeat tilanteet käydään mielessä läpi etukäteen, niiden kohtaaminen on vähemmän kaoottista.

Turvallisuusharjoittelussa on hienoa se, että mahdollisimman dramaattinen tilanne muutetaan mahdollisimman arkiseksi toimintasarjaksi.

Pysäytä. Arvioi. Varmista. Kommunikoi. Pelasta.

Varautuminen ei tarkoita katastrofin odottamista, vaan paniikin vähentämistä.

Varautuminen ei tarkoita pelkäämistä.

Ehkä tässä on koko asian tärkein ero.

Pelko sanoo:

“Mitä jos jotain kamalaa tapahtuu?”

Varautuminen kysyy:

“Jos jotain tapahtuu, mitä teemme?”

Ensimmäinen lamauttaa helposti. Jälkimmäinen antaa toimintamallin.

Jäätiköillä tämä korostuu, koska ympäristö voi olla armoton ja apu kaukana.

Jäätiköt ovat jatkuvasti muuttuvia ympäristöjä, sillä eilen turvalliselta tuntunut reitti ei välttämättä ole huomenna samanlainen.

Siksi turvallisuus ei ole yksi päätös, joka tehdään aamulla ennen lähtöä. Se on jatkuvaa päätöksentekoa.

Mitä, jos kakka lentää tuulettimeen….?

Silloin hyvä retkikunta ei tarvitse täydellistä suunnitelmaa.

Se tarvitsee ihmisiä, jotka osaavat pysähtyä, ajatella ja toimia.

Ihmisiä, jotka tuntevat varusteensa.

Ihmisiä, jotka ovat harjoitelleet ennen kuin harjoituksesta tuli tositilanne.

Ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa: “Tämä ei tunnu enää hyvältä. Käännytään.”

Ja ennen kaikkea ryhmän, jossa turvallisuudesta puhuminen ei ole pessimismiä tai kokemattomuutta vaan normaalia vuorovaikutusta.

Jäätiköllä kaikkein vaarallisin ajatus ei ole se, että jotain voi mennä pieleen.

Vaarallisempi ajatus on:

“Ei meille kuitenkaan käy mitään.”

Edellä mainituista syistä johtuen, teen jäätiköllä yhteistyötä vain alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa.