Olipa mahtava viikonloppu myös treenien suhteen ja lauantainahan vietettiin kansallista juoksupäivää, jota oli juhlistamassa yli 20,000 juoksijaa Helsinki Running Dayssä.

Piti juokseman kaksi Pitkäjärven ympärijuoksua ja näin tapahtuikin lauantaina, mutta sunnuntaina olikin erilainen treeni.

Juoksin maastossa, kallioilla, hiekalla ja harjoituksen 3/4 -vaiheessa oli lyhyiden vetotreenien vuoro Solvallan urheilukentällä.

Tuttu heppu, ruotsalainen monipuolinen -ja taitoinen seikkailija/explorer Micke Strandberg on myös etevä filmaaja ja kyllä miehellä pysyy kynäkin kädessä.

Siitä osoituksena on hänen viimeisin substackiin kirjoittama artikkeli “When leaving meant leaving”https://explorermikaelstrandberg.substack.com/p/when-leaving-meant-leaving?r=eb8lw&utm_campaign=post&utm_medium=web&utm_id=97758_v0_s00_e232_tv4_tp1_a1den5f0scnpx6&fbclid=IwY2xjawR2JqRleHRuA2FlbQIxMABicmlkETFUUVZ5dENMVzBNb01rN2M4c3J0YwZhcHBfaWQQMjIyMDM5MTc4ODIwMDg5MgABHoqCX7-JLQVJ9JMMK-loqDmDE3I7BoUCOxLs_LKJK9pCACJusuO1hc0413b4_aem_1ZBxHfKSeWbWpjPazV_khQ&triedRedirect=true

“When I first started travelling, leaving meant leaving. That was the whole thing. When I cycled from Chile to Alaska, I moved between post offices.

Big towns mattered because letters could arrive there. Sometimes months passed before I knew if everything was all right back home. Sometimes months passed before anyone knew if I was all right.

You stood in phone booths and fed coins into machines and hoped the line would hold long enough to hear a familiar voice for a few minutes. Sometimes it did. Sometimes it was just crackling, delay, half sentences and then silence again.

Letters were the same. You sent one and then the answer belonged to the future. You could not force it. You could not refresh anything. You could not check”.

Micke, joka on juuri lähdössä kiipeilyreissulle Islantiin on rymynnyt maailmalla jo useamman vuosikymmenen ajan, joten hänellä on perspektiiviä kirjoittaa siitä, että kun ennen lähdettiin, niin sitten ihan oikeasti mentiin.

Ei ollut satelliittipuhelimia tai jos oli, niin niitä oli harvoilla ja valituilla ja puhelut maksoivat maltaita.

Eli kirjeitä läheteltiin ja ne saattoivat tulla perille vasta sen jälkeen, kun mies oli jo ilmaantunut maisemiin.

Ja puhelinkiskoista soiteltiin ja puhelut yhdistyivät, jos oli hyvä säkä.

Olit siis reissussa eikä sieltä postailtu kuvia instaan tms. jatkuvalla syötöllä.

Vanhassa ajassa oli omat hyvät ja huonot puolensa, aivan kuten nykyajassakin, kuten Micke kirjoituksessaan sanoo.

Minulle tulee ensi vuonna täyteen 20 vuotta siitä, kun lähdin Pohjoisnavalle ja sitä juhlistetaan Islannin jäätiköillä.

Siellä navalla meillä oli yksi sat.puhelin ja ne puhelukustannukset olivat aivan tähtitieteellisiä verrattuna vaikkapa Starlinkin kautta soitettuihin puheluihin.

Meillä oli muuten Starlink Vatnajökull -jäätiköllä messissä ja eiköhän se pikku sat.laite lähde ensi vuonnakin mukaan.

Laitteiden hinnat ovat samaan tapaan laskeneet hurjasti.

Pienin Starlink maksaa vain satasia…

PS. Mä diggasin enemmän siitä vanhasta systeemistä. Että ei tarvinnut koko ajan miettiä kuvauksia ja olemista on-line. On mukavampi keskittyä siihen suoritukseen, tiimin kanssa toimimiseen, ympäristöön…kun siihen, että näkyykö joku v….n kalsarimerkki jokaisessa kuvassa ja että sen pitää olla maailmalla nanosekunnissa.

Old school -mies puhuu…

Viestintää aavikolta.