Aloitan blogikorjoituksen kuvaamalla, kuinka tunnetut tutkimusmatkailijat oppivat sietämään epämukavuutta.

Ernest Shackleton (Etelämanner)

Hänen ehkäpä kuuluisin piirteensä oli pysyä rauhallisena kaaoksen keskellä.

Shackletonin retkikunta jäi kiinni jäihin vuonna 1915, ja miehistö joutui selviytymään kuukausia äärimmäisissä olosuhteissa.
Hän piti tiimin moraalin korkealla huonoimmissakin olosuhteissa.

Sir Ernest korosti rutiineja, yhteisiä aterioita, huumoria ja järjestystä hallitakseen ahdistusta.
Hän ei yrittänyt “voittaa” epämukavuutta vaan hallita sitä.

Roald Amundsen (ensimmäisenä Etelänavalle)

Amundsen oli valmistautumisen mestari.
Hänen strategiansa oli ennakoida epämukavuus niin tarkasti, että se ei enää yllätä.
Hän käytti vuosia harjoitellakseen koiravaljakoilla ajoa, pakkaskestävyyttä ja napa-alueilla tarvittavia varusteit

Epämukavuus ei ole asia, jota tarvitsee vain kestää, sitä voi opetella kohtaamaan ja säätelemään.

Jäätiköllä kylmyys, tuuli, väsymys ja epävarmuus voivat tuntua epämukavilta ilman, että kaikki epämukavuus merkitsee välitöntä vaaraa. Toisaalta todellinen vaara pitää tunnistaa ja siihen pitää reagoida. Tämä ero on tärkeä.

Epämukavuuden sietäminen on harjoiteltava taito
Kylmä suihku, aikainen herääminen, pitkä lenkki huonossa säässä tai tarkoituksellinen tauko puhelimesta voivat olla pieniä harjoituksia. Tarkoitus ei ole kärsiä mahdollisimman paljon, vaan opetella olemaan reagoimatta heti ensimmäiseen epämukavuuden tunteeseen.

Epämukavuuden sietokykyä voi kasvattaa vähän kerrallaan. Liian suuri hyppäys voi kääntää harjoituksen päinvastaiseksi: siitä tulee vain selviytymistä.