Seikkailumatkoilla huomio kiinnittyy usein varusteisiin, reittivalintoihin, sääolosuhteisiin ja fyysiseen suorituskykyyn. Ruokahuolto jää helposti hieman vähemmälle huomiolle, vaikka sillä on varsin ratkaiseva merkitys matkan onnistumisen kannalta.

Hyvä ruoka on yksi seikkailun nautinnoista, päivän rytmittäjä ja jopa pieni luksus keskellä erämaata.

Ruokavalintojani ohjaa muutama melko yksinkertainen periaate. Haluan syödä riittävästi, ruoan pitää säilyä hyvin ja sen valmistamisen täytyy onnistua kohtuullisella vaivalla.

Lisäksi haluan syödä lämmintä ruokaa. Ja jos saan vielä valita, lautaselta löytyy mielellään pastaa, puuroa tai pizzaa.

Yksi keskeinen periaatteeni seikkailumatkoilla on syödä kuumennettua ruokaa. Syynä ei ole pelkästään se, että lämmin ateria maistuu hyvältä, vaan myös ruokaturvallisuus.

Vatsatauti on yksi ikävimmistä asioista, joita pitkällä matkalla voi kohdata.

Kuumennettu ruoka vähentää monien taudinaiheuttajien riskiä, kunhan ruoka käsitellään ja säilytetään asianmukaisesti. Kuumentaminen ei tietenkään korjaa jo pilaantunutta ruokaa, joten myös raaka-aineiden valintaan ja säilytykseen täytyy kiinnittää huomiota.

Lämmin ruoka tekee hyvää myös mielelle. Pitkän päivän jälkeen höyryävä ruoka-annos tuntuu melkoiselta ylellisyydeltä.

Jos puuro on aamiaisen kuningas, pasta on monen seikkailupäivän luottoruoka.

Kuivattu pasta säilyy hyvin, ja sen ympärille voi rakentaa lukemattomia erilaisia aterioita.

Yleensä olen nauttinut pastan tonnikalalla höystettynä.

Sitten päästään omaan suosikkiini eli pizzaan.

Pizzaa olen nautiskellut lähinnä muutamalla Nepalin matkalla, sillä niitä valmistetaan lähes jokaisessa majatalossa.

Hyvä ruokasuunnitelma ei synny pelkästään miettimällä, mitä haluaa syödä. Pitkillä matkoilla pitää ottaa huomioon myös ruoan paino, säilyvyys, energiasisältö ja valmistamiseen tarvittavat resurssit.

Kuivattu ruoka on usein hyvä vaihtoehto, sillä siitä on poistettu suuri osa painoa lisäävästä vedestä. Toisaalta kuivatun ruoan valmistaminen vaatii vettä, jota ei välttämättä ole kaikkialla helposti saatavilla.

Kuten olen aiemmissa blogikirjoituksissa maininnut, niin matkan edetessä ruokahalu vähenee.

Aika usein on käynyt siten, että muut retkikunnan jäsenet tunkevat lähes puoliväkisin muonaa suuhuni.

Saharan halkijuoksun loppuvaiheessa söin lähinnä lättyjä, sillä mikään muu ei enää vaan pudonnut.

Puurohetki Saharassa.

Juustomakaronia Kalaharin autiomaassa.