Parhaat safkat, osa 2.

/in /by

Tänään aikakone vie meidät vuoteen 2010 ja eteläiseen Afrikkaan, Kalaharin autiomaahan.

Tohtori Livingstone ylitti Kalaharin autiomaan useita kertoja 1840- ja 1850-luvuilla etsiessään uusia lähetysasemia ja reittejä.

Hän kartoitti laajoja, eurooppalaisille tuntemattomia alueita Botswanassa ja sen ympäristössä, dokumentoiden Kalaharin maantiedettä ja luontoa.

No, sinne halusin minäkin ja lopulta pääsinkin yhdessä Kirsin ja Gregin (Maud) kanssa juoksemaan 1000 kilsaa halki autiomaan.

Ja olihan meitä siellä muitakin enkä nyt tarkoita leirissämme vieraillutta leopardia vaan Peduka Safarin tiimiä, jota johti mainio Chris Crewdson.

Retkikuntamme kokki oli “Captain”.

Mies Kalaharista, joka oli tehnyt töitä myös isoille ravintoloille, mutta veri veti takasin erämaahan (bush).

Olennainen osa tiimin “johtamista” on oppia tuntemaan mukana kulkeva paikallinen poppoo.

Kävin myös Captainin kanssa monen monta keskustelua.

Kerroin Captainille, että me juoksijat jaksamme puurtaa joka ikinen päivä 50 kilometriä ihan sen takia, että hän taikoo meille niin energisoivia ruokia.

Ja ne kehut tulivat sydämestä, sillä harvoin, jos koskaan, olen syönyt niin maittavia illallisia.

Sen lisäksi hän osasi kokata aivan helvetin hyvää puuroa, jonka hän valmisti Tiger -merkkisestä kaurasta.

Huomenna käydään läpi Saharan autiomaan safkoja….

Tämä on ainoa ruokakuva Kalaharista. Lautasella on makaroni-juustoa, jonka söin aina heti 50 kilsan urakan jälkeen. Vasta sen jälkeen oli Captainin ruokien vuoro….

Päivitys…

/in /by

Juoksin tänään tiistaina mahtavan lenkin Nuuksiosta Muuralaan.

Wanha Toyota Land Cruiser -maasturini kaipasi huoltoa ja sitä se saikin osaavissa Muuralan Autohuollon käsissä (ei sponsori).https://muuralanautohuolto.fi/

Kävin tänään hakemassa auton huollosta veks, juosten.

Reitti (ja sää) oli mahtava ehkä viimeistä paria kilometriä lukuun ottamatta, sillä se oli asvalttia.

Juoksin aluksi täällä Nuuksio järviylängöllä, josta kaarsin ulkoilureittiä seuraten kohti Karhusuota.

Karhusuota lähestyttäessä huomio kiinnittyy siihen, että alue on “tasankoa”; siellä ei ole juurikaan jyrkkiä ylä-ja alamäkiä, mikä on tosi hyvä juttu.

Täällä ylängön puolella on tosi vaikea löytää tasaista baanaa.

Tein harjoituksen loppupuolella useita vetoja. Minuutti tykitystä ja 30 sekkaa hissuttelua. Tätä 10 krt.

Uskon, että osin tällä metodilla kunto nousee kevään aikana halutulle tasolle.

Päivitys liittyy Saharaan.

Kaikki sponssineuvottelut ovat tällä hetkellä ihan jumissa ja mikäli tilanne jatkuu tämän kaltaisena vielä huhtikuun ajan, niin niin siinä tapauksessa pistän syksyn 2026 (Sahara) osalta pillit pussiin.

Ei ehkä muuten, mutta minun pitää olla tiimille lojaali. Minun pitää kertoa heille hyvissä ajoin onko syksylle tiedossa aavikkoseikkailua vai ei.

Mutta en tietenkään luovuta, vaan siirrän katseen lokakuulle 2027. Ei se aavikko sieltä mihinkään katoa.

Usko siihen, että Islanti / kevät 2027 toteutuu on vielä erittäin vahva!

Parhaat safkat, osa 1.

/in /by

Lähdemme ensi viikolla Halti-tunturille.

Tunturi tarjoaa varmasti silmänruokaa, mutta olen 100% varma siitä, että Lapin- ystävämme Venla ja Antti/Outdoor Artisans tarjoavat meille myös hiton hyvää muonaa.

Olen kiertänyt maita ja mantuja jo 20 vuoden ajan ja ajattelin kertoa blogin lukijoille parhaista ruokakokemuksistani.

Niitä on useita, joten tästä tulee kolmiosainen sarja.

Aloitetaan Etelämantereelta, jonne päädyin joulukuussa 2008.https://en.wikipedia.org/wiki/Patriot_Hills_Base_Camp

Tarkempi sijaintini oli Patriot Hills, jossa sijaitsi amerikkalaisten (ALE) perusleiri. Noin vuotta aiemmin vietin aikaani Pohjoisnavalla veli-venäläisten perusleirissä.

Ero näiden kahden välillä oli kuin yöllä ja päivällä.

Ruoka Antarktiksella oli aivan mahtavaa ja samoin henkilökunnan palvelu ja asenne.

Kerron yhden esimerkin….

Juoksin jäätiköllä 100 kilometriä ja toinen perusleirin kokeista sanoi minulle ennen kisaa: “Jukka, jos jaksat juosta näissä olosuhteissa 100 kilsaa yhteen menoon. niin leivon sinulle suklaakakun”.

Heti juoksun jälkeen linkutin kohti valtavan kokoista messitelttaa, johon perusleirissä majaileva porukka kerääntyi syömään ja hengailemaan.

Olin vähän kuin puulla päähän lyöty kun astuin messitelttaan.

Siellä jenkki-kokki, jonka nimeä en valitettavasti muista, odotti minua valtava suklaakakku käsissään.

“Onnea Jukka, tässä se lupaamani kakku”.

Olen varma, että tippa nousi siinä kohdin linssiin…..

Jumalauta, että se kakku maistui hyvälle, sillä en ollut (muistini mukaan) syönyt juuri mitään 100 kilsan aikana. Sai siitä muutkin osansa….

Se toinen kokki, norjalainen Ronny Finsås, ja tämä jenkki loihtivat meille päivittäin ihan uskomattoman hyvältä maistuvia keitoksia.

Juhlakakun lisäksi mieleen on jäänyt mahtava jouluillallinen.

Kyllä, vietimme siellä joulunkin, sillä vallitseva säätila (myrskyt) estivät lentokoneen laskeutumisen jäätikölle.

No, huomenna jatketaan ja tuolloin olemme Kalaharin autiomaassa.

Tässä sitä nautitaan Etelämantereen kakkua…