Hieman nuorempana tuli harrastettua lajia nimeltä bokraus eli nyrkkeilyä muinakin päivinä kuin Boxing Daynä eli Tapaninpäivänä.
“Tapaninpäivä on Boxing Day (”lahjapakettipäivä”) Englannissa ja muissa Kansainyhteisön maissa, koska perinteisesti rikkaat antoivat palvelijoilleen ja köyhille lahjoja laatikossa (box) joulupäivän jälkeen vapaapäivän kunniaksi, tai koska kirkko keräsi almuja “almu-laatikoihin” ja jakoi ne köyhille päivä tapaninpäivänä. Nimi juontaa siis juurensa joko lahjalaatikoista (Christmas boxes) tai almu-laatikoista (alms boxes), jotka jaettiin hyväntekeväisyyteen joulun jälkeen”. (AI).
Tänään ei tanssahdella kehässä vaan Nummelassa, jossa juoksen seikkailutoimittaja Jyri Kivimäen kanssa kinkunsulatuslenkin.
Eilen tein niitä kaksi. Niin myös tänään….
Sarjassamme “ennen oli miehet rautaa” haluaisin esitellä teille herrat nimeltä Pentti Kronqvist ja Christer Boucht.
Pentti Kronqvist ei ole suurelle yleisölle tuttu henkilö, mutta monelle arktisen alueen seikkailijoille se aito ja oikea.
Tiedän arktisen alueen koluajia, joiden puheet ovat paljon tekoja suurempia, mutta P. Kronqvist ei kuulu tähän sarjaan.
Eikä muuten tämä seuraavakaan, joka oli siviilissä juristi, mutta vapaa-ajalla kaikkea muuta.
Christer Boucht, jonka kirjoja olen ahminut yhden sun toisenkin on kyllä osasyyllinen siihen, että aloin seikkailijaksi.
Boucht oli mukana ensimmäisessä suomalaisretkikunnassa, joka ylitti Grönlannin jäätikön vuonna 1966, kuten oli myös Kronqvist.
78-vuotiaana hän lähti Etelämantereelle ja asui teltassa kymmenien asteiden pakkasessa ja kirjoitti kokemuksistaan vielä kirjankin, joka on samalla opas Antarktiksen historiaan ja sen tutkimukseen.https://fi.wikipedia.org/wiki/Christer_Boucht
Retriitti tarkoittaa mm. vetäytymistä arkielämästä.
Näitä vetäytymisiä olen kokenut moneen otteeseen viimeisten lähes 20 vuoden ajan.
“Heikkohermoiselle puuduttava maisema olisi voinut käydä raskaaksi, mutta Viljaselle se toimi retriittinä. Hän vietti aikaa omissa ajatuksissaan lähes 130 tuntia.”
”Jos päätä voisi kuvailla c-kasetiksi, niin juostessa vanhat biisit lähtivät pois ja uusia nauhoituksia tuli tilalle”(Anna Sievinen/HS).
Vain muutamaa kuukautta ennen Pohjoisnavalle lähtöä (2007) olin Kauppalehden haastateltavana. KL julkaisi tuolloin viikoittain ilmestyvää Presso-erikoislehteä.
Enivei, minulta kysyttiin juoksun / seikkailun merkityksestä. Onko se jotenkin “zeniläistä” eli kokeeko juostessa / seikkaillessa vaikkapa voimakasta läsnäoloa tunnetta? (mindfulness)?
No, enhän mä tuohon osannut mitään vastata enkä osaa muuten vieläkään, joten pyysin tekoälyltä apua (mitä pidempi matka – sen tyhmempi jätkä).
“Eksistentialismin näkökulmasta – Sartrea tai Camusia mukaillen – ihminen ei ole jotain ennalta määrättyä, vaan tulee siksi tekojensa kautta. Seikkailija elämäntapana ilmentää tätä: merkitys ei löydy valmiista rakenteista vaan syntyy valinnoista epävarmuuden keskellä. Seikkailu ei ole pakoa vastuusta, vaan vastuun ottamista omasta suunnasta maailmassa, joka ei tarjoa valmiita vastauksia”.
“Aristoteleen hyve-etiikassa hyvä elämä (eudaimonia) ei ole hetkellistä nautintoa, vaan toimivaa kokonaisuutta. Seikkailijan elämäntapa voi olla hyveellistä, jos sitä ohjaa phronesis – käytännöllinen viisaus. Rohkeus ilman harkintaa on uhkarohkeutta, mutta rohkeus yhdistettynä harkintaan on hyve. Tässä mielessä seikkailu on harjoitusta luonteelle, ei vain kokemusten keräilyä”.
“Fenomenologisesti (esim. Merleau-Ponty) seikkailija elää maailmaa kehollisesti ja tilanteisesti, ei abstraktina karttana. Maailma näyttäytyy mahdollisuuksien kenttänä eikä valmiina järjestelmänä. Seikkailu on tapa olla hereillä kokemukselle, ei vain kuluttaa sitä”.
“Stoalaisesta näkökulmasta jatkuva ulkoinen seikkailu ei ole olennaista; ratkaisevaa on sisäinen vapaus. Tällöin todellinen seikkailija ei ole se, joka liikkuu eniten, vaan se, joka säilyttää mielen tyyneyden muutoksen keskellä. Tämä tuo kriittisen kysymyksen: onko seikkailu pakoa pysähtymiseltä vai kykyä kohdata se?”
A retreat means, among other things, withdrawing from everyday life.
I have experienced these kinds of withdrawals many times over the past nearly 20 years.
“A numbing landscape might have felt oppressive to someone faint-hearted, but for Viljanen it functioned as a retreat. He spent almost 130 hours alone with his own thoughts.”
“If you could describe the mind as a C-cassette, then while running the old songs were erased and new recordings took their place.” (Anna Sievinen / HS)
Just a few months before leaving for the North Pole (2007), I was interviewed by Kauppalehti. At the time, KL published a weekly special magazine called Presso.
Anyway, I was asked about the meaning of running / adventure. Is it somehow “zen-like” — in other words, do you experience a strong sense of presence while running or adventuring (mindfulness)?
Well, I didn’t really know how to answer that then, and I still don’t, so I asked AI for help (the longer the distance, the dumber the guy).
“From an existentialist perspective — following Sartre or Camus — a human being is not something predetermined, but becomes who they are through their actions. Adventure as a way of life embodies this: meaning is not found in ready-made structures but is created through choices made amid uncertainty. Adventure is not an escape from responsibility, but the taking of responsibility for one’s own direction in a world that offers no ready answers.”
“In Aristotle’s virtue ethics, the good life (eudaimonia) is not momentary pleasure but a functioning whole. An adventurer’s way of life can be virtuous if it is guided by phronesis — practical wisdom. Courage without deliberation is recklessness, but courage combined with deliberation is a virtue. In this sense, adventure is an exercise in character, not merely the collecting of experiences.”
“From a phenomenological perspective (e.g. Merleau-Ponty), the adventurer lives the world bodily and situationally, not as an abstract map. The world appears as a field of possibilities rather than a finished system. Adventure is a way of staying awake to experience, not merely consuming it.”
“From a Stoic point of view, constant external adventure is not essential; what matters is inner freedom. In this sense, the true adventurer is not the one who moves the most, but the one who maintains calmness of mind amid change. This raises a critical question: is adventure an escape from stillness, or the ability to face it?”
“Good shit” is a colloquial, slang term meaning something excellent, high-quality, or very enjoyable“.(AI)
Söin eilen juoksuharjoitusten jälkeen mössöä, jota hyvin harva pistäisi suuhunsa vapaaehtoisesti. Tiedän vain yhden…
Kutsun sitä kuitenkin nimellä Good Shit ja tässä teille sen valmistusohjeet.
Siihen tarvitaan jyvämylly, jossa jauhetaan rukiin – ja vehnänjyviä.
Jauhon päälle kaadetaan hieman tyrnimehua ja maitoa.
Viimeksi pistin sekaan myös chiansiemeniä.
GS laitetaan sen jälkeen vähintään 8 tunniksi muhimaan jääkaappiin.
Sen jälkeen GS on valmis “nautittavaksi”.
Sekoitan GS`n joukkoon myös pakastemarjoja, kuten mustaherukkaa, tyrniä ja mustikkaa.
Lorautan sekaan vielä tilkkasen mustikkakeittoa ja eikun syömään.
GS´n ulkonäöstä voi sanoa sen, että opiskeluaikoina tämän näköistä tavaraa tuli välillä suusta ulos ja nyt sitä lusikoidaan siis sisään.
Jatketaan tätä omituista joulutarinaa ja siirrytään Pohjoisnavalle, joka oli myös kulinaarisessa mielessä mielenkiintoinen seikkailu.
Keskellä Pohjoisnapaa törrötti pieni sininen teltta, jossa venäläinen nainen kokkasi meille puuroa ja keitteli sumppia.
Se oli varsinainen “Hell´s kitchen”. Olen kuvaillut puuroa sanoilla “maailman paras ummetuslääke”.
Lautasellinen puuroa ja sen jälkeen oli syöksyttävä teltasta ulos ja juostava kiireen vilkkaa kohti pohjoisnavan ainoaa vessaa, jonka sisälämpötila oli yli -30 astetta.
Bajamajassa oli käynyt useita ihmisiä, mutta ei yhtään siivojaa. Vessanpöntön reunusta katsoessa tein päätöksen, että en iske siihen kankkuani vaan valitsin toisen taktiikan.
Vessan ovessa roikkui naru. Laskin housut (4 kpl) nilkkaan, tartuin naruun ja laskin ahterini mahdollisimman lähelle jäistä pöntön reunusta.
Toivoin, ettei naru mene poikki, sillä Bajamajan yllä roikkui uhka, että tippuisin pöntön mustaan aukkoon ja pohjoisnavan hyiseen veteen. Siinä narun päässä sätkiessä (ja hampaiden kalistessa..) yritin tähdätä samaan paikkaan kuin muut ja onnistuin siinä yhtä hyvin kuin ne muut…
Tein samalla reissulla päätöksen, etten valita kahvin mausta vaikka mikä olisi.
Se oli keitetty suolaveteen ja maku oli sen mukainen. Laitoin mukiin ison kasan maitojauhetta. Maku vain paheni.
Lisäsin peltimukiin lusikkakaupalla sokeria, jotta saisin tökötin alas.
Siinä sumppia hörppiessä, vannoin erään jenkin kanssa valan, ettemme enää ikinä mussuta kahvin mausta.
“Good shit” is a colloquial slang term meaning something excellent, high-quality, or very enjoyable.” (AI)
Yesterday after my running workout I ate a mush that very few people would voluntarily eat.
I still call it Good Shit, and here are the instructions for making it.
You need a grain mill to grind rye and wheat kernels.
A bit of sea buckthorn juice and milk are poured over the flour.
Last time I also added chia seeds.
After that, the GS is left to steep in the refrigerator for at least eight hours.
Then the GS is ready to be “enjoyed.”
I also mix frozen berries into the GS, such as blackcurrants, sea buckthorn, and blueberries.
I splash in a little sea buckthorn and blueberry soup as well, and then it’s time to eat.
As for the appearance of GS, back in my student days stuff that looked like this occasionally came out of your mouth—now it’s being spooned in.
Let’s continue this strange Christmas tale and move on to the North Pole, which was also a culinary adventure of sorts.
In the middle of the North Pole stood a small blue tent where a Russian woman cooked porridge for us and brewed coffee.
It was a real “Hell’s Kitchen.” I’ve described the porridge with the words “the world’s best constipation medicine.”
After a plate of porridge, you had to dash out of the tent and run full speed toward the North Pole’s only toilet, where the indoor temperature was below −30 degrees.
Many people had used the porta-potty, but not a single cleaner. Looking at the rim of the toilet seat, I decided not to plant my backside on it and chose a different tactic.
There was a rope hanging on the toilet door. I dropped my pants (four layers) to my ankles, grabbed the rope, and lowered my rear as close as possible to the icy rim of the bowl.
I hoped the rope wouldn’t snap, because the threat hanging over the porta-potty was that I’d fall into the black hole of the bowl and into the icy waters of the North Pole. Dangling there at the end of the rope (and with my teeth chattering…), I tried to aim for the same spot as the others and succeeded about as well as they did…
On that same trip I decided never again to complain about the taste of coffee.
It had been brewed with salt water, and it tasted exactly like that. I dumped a big pile of powdered milk into the mug. The taste only got worse.
I added spoonful after spoonful of sugar to the tin mug just to get the stuff down.
While sipping that coffee, I swore an oath with one American that we would never again gripe about the taste of coffee.
