Tämä on järjestyksessään 5621. blogikirjoitus, ettäs tiedätte.
Kirjoitukset alkoivat kesällä 2010 juuri ennen Kalaharin autiomaan 1000 kilsan ylitystä.
Olin jo jossain vaiheessa pistämässä pillit pussiin, mutta peruin sen päätöksen.
Nyt tuntuu siltä, että jatkan kirjoittelua hamaan tulevaisuuteen, mutta mennään nyt vuosi kerrallaan.
Juoksin sunnuntaina naapuri/kaveri Jannen kanssa 14 kilsan lenkin, joka on pisin juoksutreeni sitten kolme viikkoa sitten tapahtuneen takareisihässäkän.
Jalka tuntuu tosi hyvältä, mutta ei se vielä ihan 100% kondiksessa ole. Ehkä 98%….
Aika usein minulta kysytään “mitä varusteita te käytätte retkikunnan aikana?”.
Parhaita…tai ainakin kestävimpiä.
1. “Sen pitää toimia.”
Mitä tekniikkaa sisältäviin vempaimiin tulee, niin en optimoi teknisiä huippuarvoja tai ulkonäköä . Optimoin sitä, että laite toimii tilanteessa, jossa sitä oikeasti tarvitsen.
2. “Sen pitää kestää käyttöä.”
Yhdellä lauseella kiteytettynä….niiden paras ominaisuus on se, ettei niitä tarvitse ajatella.
Retkikuntatyössä välineiden tehtävä on kadota tietoisuudesta. Kun ne toimivat, voimme keskittyä itse tekemiseen.
Autojen osalta olemme luottaneet pääasiassa Toyotan ja pariin otteeseen myös Fordin maastureihin sekä Toughbookin läppäreihin.
Tällä hetkellä testaan Honeywellin EDA 57 -puhelin/käsipäätettä, jonka tehtävänä on olla käyttökelpoinen “vaativissa kenttäolosuhteissa”.
Tässä näpytellään Toughbookin läppäriä Saharan autiomaassa.
Kun seikkailin Pohjoisnavalla, Etelämantereella ja Libyassa vuosina 2007-2009, niin olin siinä vaiheessa puhtaasti yksilöurheilija.
Tein Etelämantereella (2009) päätöksen aloittaa retkikuntatoiminnan, joka jatkuu siis edelleen.
Ja näin yksilöurheilijasta tuli kertaheitolla joukkuepelaaja, mutta ei se muutos tapahtunut sormia napsauttamalla.
Minulla on laskelmieni mukaan kokemusta kymmenestä retkikunnasta, jotka ovat taivaltaneet aavikoilla, jäätiköillä ja kerran olin ryhmän kanssa vuoristossakin.
Julkisuuden perusteella voi saada helposti kuvan, että juoksentelen maailman “äärialueilla” yksikseni.
Totuus on aivan päin vastainen.
Olen ollut pahuksen onnekas tiimien suhteen, mutta on niitä huti-rekrytointejakin tullut tehtyä.
Näistä jälkimmäisistä olemme maksaneet joskus kovan hinnan, mutta myös oppineet hurjan paljon.
Millainen on paras mahdollinen retkikuntatiimi?
Hyvään ryhmään tulisi kuulua tasapainoinen yhdistelmä kokemusta ja energiaa.
Esimerkiksi jäätiköllä ryhmässä on oltava kokenutta kaartia, jotka tuntevat paikalliset olosuhteet railoineen päivineen. He osaavat myös lukea ympäristöä.
Matkassa on oltava myös huippukunnon omaavaa henkilöstöä, joka rakentaa leirin suit sait sukkelaan ja jaksaa tehdä ryhmän raskaat työt.
Jokainen ymmärtää, että “pieni lipsahdus” voi olla kohtalokas. Siksi tiimin on hengitettävä samaa “turvallisuuskulttuuria”
Kommunikaation on oltava hyvin avointa ja on oltava malttia pysähtyä, jos jokin ratkaisu tuntuu väärältä.
Jäätiköllä tai aavikolla pahin vihollinen ei ole aina sää, vaan pääkoppa.
Psyykkinen ja henkinen kuorma sekä yksitoikkoisuus saattavat ottaa joistakin ihmisistä yliotteen.
Mukana kulkevien tyyppien on siedettävä hiljaisuutta, yksinäisyyttä, rutiinia ja epämukavuutta.
He eivät kinaa tai syyllistä kavereita väsyneenä ja turhautuneena.
Oikeastaan kyse on siitä, miten asennoituuja sopeutuu erilaisiin olosuhteisiin.
Kylmästä ja kuumasta voi tehdä ystävän tai vihollisen.
Ääriolosuhteissa suunnitelma A saattaa epäonnistua, joten meillä on oltava kykyä improvisoida.
Emme voi lamaantua tilanteen edessä vaan reagoida siihen kylmän nopeasti. Usein, meidän on löydettävä ratkaisuja rajallisista resursseista.
En lähde aavikoille tai jäätiköille muiden kuin me-tyyppien kanssa.
Myös tästä syystä teen kaikista mieluiten töitä erikoisjoukkosotilaiden kanssa. Heitä lähtee mukaan myös Islannin jäätikölle keväällä 2027.
Siellä lentävät jo karsintavaiheessa minä-tyypit ulos ennen kuin päätyvät tiimeihin, joissa sinun on pidettävä huolta viereisestä kaverista ja päin vastoin.
Kaikista tärkein on keskinäinen luottamus.
Sen rakentamiseen menee aikaa, mutta sen voi myös menettää hetkessä.
“Pidä huolta tiimistä – se pitää sinusta huolen”.
“Men wanted for hazardous journey. Low wages, bitter cold, long hours of complete darkness.
Safe return doubtful. Honour and recognition in event of success.” (Sir Ernest Shackleton)
