Yleensä kun tulen seikkailujen jälkeen himaan, niin en jää leijumaan tai muistelemaan mennyttä.

Se mikä on tapahtunut on tapahtunut ja eikun kohti uusia seikkailuita.

Nyt taisi käydä toisin.

Kuten taisin mainita jossain Jyrin haastattelussa, niin tunsin, että edessä on, jollei elämäni rankin reissu, niin varmaan yksi sellaisista.

Suuri seikkailu, sillä edessä oli paljon ennalta arvaamattomia asioita.

No, niitähän minä olen hakenut ja myös saanut.

Jäätiköihin liittyy myös aika paljon turvallisuusriskejä, joista en halua, ainakaan ennen seikkailua, ottaa esille, sillä muutoin fokus kiinnittyy (mielestäni) vääriin asioihin.

Turvallisuusuhilla saa helposti draamaa seikkailun ympärille, mutta en minä niitä kaipaa.

Totuus on kuitenkin se, että on aina mahdollisuus, että tuollaiselta reissulta ei palata himaan.

Turha sitä on kiistää.

Siitäkin syystä olen valmis uhraamaan aikaa ja rahaa, että saan parhaan tiimin mukaan Vatnajökull-tapaiselle reissulle.

Ja siinähän minä onnistuin vähintään 100%:sti.

No, meikäläinen leijuu hyvin menneen seikkailun jäljiltä varmaan vielä tovin.

Kuvassa huikea äijä, Anton. Hänellä on alla Toyota Tundra, joka on varsinainen voimapesä, kuten on muuten mieskin. Anton on kova heittämään läppää ja huumori on välillä rankkaa. Kutsuin hänen autoaan vahingossa Toyota Tacomaksi. Hän kuittasi “jos vielä kerran sanot tätä autoa Tacomaksi, niin jätän sinut jäätikölle”. Ja sit me naurettiin! Kysyin, “annatko kahvia”. vastaus, “näytänkö tarjoilijalta?”.