Treffasin eilen “Tapsan” ja sovimme miehen kanssa, että hän alkaa myymään puhekeikkojani kontaktiverkostolleen.
Samalla “Tapsan talliin” liittyi samalla eräs toinenkin heppu.
Olen aikoinaan tehnyt kymmeniä puhekeikkoja vuodessa ja näistä saaduilla tuloilla pystyin rahoittamaan myös retkikuntia.
Viime vuosina keikkamyynti on ollut varsin vaatimatonta, joten nyt oli aika toimia.
Olen potkinut itseäni perseelle muissakin asioissa.
Tässä uutinen vuodelta parin vuoden takaa.
“Etelämantereen tutkimusmatkailija Sir Ernest Shackletonin kadonnut Endurance-alus löydettiin viikonloppuna Weddellinmeren pohjalta Antarktiksen läheltä.” kertoo mm. Ylen uutinenhttps://yle.fi/uutiset/3-12350290
Laiva mikä laiva saattaa moni ajatella.
No, ei minulle.
Tässä tarina Endurancesta pähkinänkuoressa ties monennenko kerran tällä kanavalla.
“Shacletonin retkikunnan oli määrä vaeltaa ensimmäisinä koko Etelämantereen halki.
Muutamaa vuotta aiemmin norjalainen Roald Amundsen miehistöineen oli päässyt ensimmäisenä etelänavalle, mutta brittiryhmä päätti pistää vielä paremmaksi.
Siis taivaltaa koko Etelämantereen halki.
Kuten retkikunnille tapaa käydä, niin tämäkään ei mennyt alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan.
Päin vastoin.
Miehistö joutui jättämään jäiden puristuksiin joutuneen Endurance -laivan, joka lopulta upposi.
Hyisistä olosuhteista pelastautuminen nosti tutkimusmatkan johtajan Sir Ernestin suurten retkikuntajohtajien joukkoon. Vaikka pidänkin miestä korkeassa arvossa niin ilman hänen tekemiään raskaita arviointivirheitä miehistö ei olisi joutunut sellaiseen kuseen, kuin se lopulta joutui.
Tarina jatkuu seuraavasti:
“Endurancen murskaannuttua jäiden puristukseen tutkimusmatkailija Sir Ernest Shackleton ja miehistö pelastautuivat jäätiköltä pelastusveneisiin. He selvisivät jotenkin kylmyydestä ja päätyivät Elefanttisaarelle.
Sieltä Shackleton onnistui purjehtia pienellä laivaveneellä hakemaan apua ja elokuussa 1916 pelastusalus saapui noutamaan Elefanttisaarelta muun miehistön”.
Olen lukenut miehistön koettelemuksista kirjoitetun Endurance-kirjan moneen kertaan läpi.
Pelkästään Sir Ernestin ansioksi ei miehistön selviytymistä voi laskea, mutta hän olikin mestari pestaamaan itseään pätevämpiä miehiä retkikuntaansa.
Esimerkkinä käyköön tuo Elefanttisaarelta pelastautuminen, joka ei olisi onnistunut ilman mukana ollutta laivan kippari Frank Worseleyta, joka oli mestari-navigaattori.
Olen yrittänyt noudattaa omilla retkikunnilla yhtä Sir Ernestin oppia: Palkkaa mukaan vain parhaat miehet, joiden osaaminen ylittää omat avut!
Jos edellä mainittu tarina tuntuu kiinnostavalta, niin katsokaa oheinen taidokkaasti toteutettu yli kolmetuntinen elokuva.https://www.youtube.com/watch?v=_qCC4s77mqQ
“It is in our nature to explore. To reach out to the unknown. The only true failure would be not explore at all”. (Sir Ernest Shackleton).
Seikkailujuoksu kuulostaa helposti hienolta ja yksinkertaiselta: lähdetään juoksemaan upeisiin maisemiin, haastetaan itseä ja palataan kotiin hieno tarina kerrottavana.
Seikkailujuoksuun kuuluu upeiden maisemien lisäksi paljon muutakin.
Väsymystä, märkiä sukkia, huonosti nukuttuja öitä ja hetkiä, jolloin tekisi mieli kysyä itseltään, että miksi ihmeessä olen täällä.
Seikkailujuoksu on opettanut minulle paljon muutakin kuin juoksemista.
Ehkä tärkein oppitunti on ollut se, että hyvälläkään suunnitelmalla ei voi hallita kaikkea.
Sää muuttuu. Reitti voi olla odotettua vaikeampi. Varuste voi hajota. Aikataulu venyy.
Ne ovat tärkeä osa seikkailua.
Mutta mitäs se seikkailu oikein tarkoittaa?
Pyysin tekoälyä määrittelemään sanan “seikkailu” ja tämä tuli vastaukseksi:
“Seikkailussa astutaan tutun ja turvallisen ulkopuolelle ja annetaan tilaa tuntemattomalle.
Seikkailu sisältää usein jotakin ennakoimatonta: uuden paikan, ihmisen, kokemuksen, haasteen tai tilanteen, jonka lopputulosta ei voi täysin tietää etukäteen. Siihen liittyy uteliaisuutta, jännitystä ja mahdollisuus yllättyä sekä joskus myös epävarmuutta.
Seikkailuun kuuluu usein riski ja yllätys, mutta myös uteliaisuus ja tutkimisen ilo.
Siksi seikkailujuoksu.
