Aika tarkalleen 6 kuukauden kuluttua tiimimme siirtyy kohti Islannin jäätiköitä.
Aloitin maanantaina uuden treenikauden, joka tässä vaiheessa noudattelee 3+1 -metodia eli kolmea treenipäivää seuraa lepopäivä.
Tällä mennään pari seuraavaa viikkoa, jonka jälkeen nostan treenimäärää neljä + yhteen ja niin edelleen.
Vaikka harjoitusmäärät ja tehotkin nousevat jossain vaiheessa nykyistä korkeammalle, niin pidän ehdottomasti kiinni yhdestä treenivapaasta per viikko (6+1)
“Tuottavuuskasvu, minne menit?
Suomea on vaivannut pitkään krooninen talouskasvun puute, mikä syö ihmisten hyvinvointia ja vaikeuttaa julkisten palveluiden rahoittamista”https://yle.fi/a/74-20248888
Syyskauden Sahara 1000 km -retkikunta peruuntui.
Ei siksi, että dyynit olisivat olleet liian korkeita, sää liian huono tai jalat pettäneet. Tällä kertaa vastassa oli jotain paljon arkisempaa: en saanut rahoitusta kasaan.
Ensimmäinen reaktio olisi ollut helppo. Olisi voinut ajatella, etteivät yritykset ymmärtäneet hankkeen arvoa. Että sponsorit eivät uskaltaneet lähteä mukaan. Että markkinointibudjetit olivat jo jaettu tai että maailmassa on yksinkertaisesti liikaa hyviä hankkeita.
Kaikki nuo voivat olla totta.
Mutta mitä hyötyä minulle olisi ollut jäädä niihin ajatuksiin kiinni?
Katsoin peiliin.
Ja kysyin itseltäni: olenko muuttuja vai juuttuja?
Muuttuja etsii sen kohdan, johon voi itse vaikuttaa. Juuttuja jää kiinni siihen, mihin ei voi.
En voi päättää yritysten puolesta, mihin ne rahansa käyttävät. En voi pakottaa ketään uskomaan omaan projektiini. Enkä voi muuttaa jälkikäteen sitä, että rahoitus jäi tällä kertaa vajaaksi.
Mutta voin kysyä, olisinko voinut kertoa tarinani paremmin. Olinko lähestynyt oikeita ihmisiä? Oliko hankkeeni riittävän selkeä? Oliko yhteistyökumppanille selvää, mitä hän olisi saanut vastineeksi? Olinko aloittanut varainhankinnan liian myöhään? Ja niin edelleen…
Näihin kysymyksiin voin vaikuttaa.
Ja juuri siinä on seikkailujen, yrittämisen ja ehkä koko elämän kiinnostava puoli.
Kun suunnitelma ei toteudu, vaihtoehtoja on kaksi.
Voi jäädä katsomaan sulkeutunutta ovea ja miettiä, miksi joku toinen ei avannut sitä.
Tai voi katsoa ympärilleen ja kysyä:Missä on seuraava ovi? Ja mitä minun pitää tehdä, jotta se aukeaa?
Seikkailussa ei lopulta ole kyse siitä, että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Päinvastoin.
Seikkailun ytimessä on epävarmuus.
Ja ehkä sama pätee unelmiin.
Kun maailma ei muutu toivomallasi tavalla, kysy ensin: mitä voisin muuttaa itsessäni, suunnitelmassani tai tavassani toimia?
Walk the talk tarkoittaa sanakirjan mukaan “pitää puheensa”.
Siis sitä, että puheet ja teot kohtaavat.
Aihe on minulle niin tärkeä, että kirjoitin siitä ihan oman kappaleen “Asennetta Peliin” kirjaan.
Onneksi minulla on ollut ja on edelleen tiimissä ihmisiä, jotka tekevät minkä lupaavat ja usein jopa paljon enemmän.
Minulla on ilo toivottaa (näin virallisesti) Heinosen Rauno ja Ollilan Jussi / Pure Position Oy mukaan Islannin seikkailutiimiin. Kerron myöhemmin, mitä osaamista nämä hyvät herrat tuovat ryhmäämme.
Ja kiitän samalla Knutin Jania (joo, se mies telkkarista), että pistät aina kroppaa likoon.
