Ei oo helppoa…

..muillakaan retkikunnilla.

Viime vuosina yhä harvempi ja harvempi retkikunta on yrittänyt hiihtää Pohjoisnavalle. Syitä on monia. Rahoituksen hankkimiseen liittyvät ongelmat eivät ole niitä vähäisimpiä, mutta myös muuttuneet olosuhteet rassaavat.

 

Seikkailuista raportoiva Exploresweb julkaisi oheisen tiedotteen vuonna 2014. Se oli monelle Pohjoisnavan retkikunnille viimeinen naula arkkuun “Kenn Borek Air, operating from Canada, will not be flying any North Pole expeditions to their start points, or pick them up at the North Pole, or anywhere in between for emergency purposes, in the foreseeable future”.

 

Kenn Borek lopetti siis pohjoisnapa-retkikuntien sanan mukaisesti elintärkeät tukitoiminnot.

 

Sää naparetkeläisille on ollut viime vuosina oikukas. Muistan, että jonain vuonna mikään retkikunta ei päässyt Kanadassa edes lähtöviivalle saatika sitten Pohjoisnavalle.

 

Yksi urhea brittiretkikunta on päättänyt taistella “olosuhteita” (enkä tarkoita nyt tässä säätilaa) vastaan. Heidän tavoitteenaan oli hiihtää Venäjältä Pohjoisnavalle. Viime hetkellä suunnitelmiin on tullut muutos, kuten oheinen nettisivu kertoo. He aloittavatkin taivalluksen Pohjoisnavalta (mikä on varsin poikkeuksellista) ja yrittävät päästä sieltä Kanadaan Ward Hunt Islandille. Matkaa kertyy viivottimella mitattuna 775 km, mutta todellisuudessa enemmän.

http://northpole16.com/blog/5-major-issues-with-heading-south-from-the-north-pole-to-canada/?platform=hootsuite

Voi vaan arvailla mistä viime hetken muutos johtuu. Ei tarvitse kuin lukea lehtiä ja laskea yksi plus yksi yhteen. Retkikunnat ovat joutneet kärsimään jo ammoisista ajoista alkaen poliitttisista myrskyistä, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa.

 

Tiedän kyllä miltä viime hetken suunnitelmien muutos tuntuu ja kuinka paljon se voi syödä (jos sen antaa syödä..) miehistöä.

Saharan halkijuoksun aikana jouduimme tekemään useita reittimuutoksia itse juoksun aikana.

 

Vielä muutama kuukausi ennen aavikon ylitystä, en tiennyt juoksenko Sudanista Egyptiin vai Marokosta Mauritaniaan aina Senegalin rajan tuntumaan. Se söi miestä rotan lailla, mutta kaikista vastoinkäymisistä selvitään. Parhaiten se onnistuu huumorin avulla. Ja kyllä ne vastoinkäymiset kasvattavat sieto-ja joustokykyä.

 

Eräänä päivä about keskellä Saharaa minulle lyötiin satelliittipuhelin kouraan. Mauritanian miehistö ilmoitti, että sovittu rahasumma ei ollut ilmaantunut tilille. Jos ei rahat tule asappina, niin siinähän seisotte parin päivän kuluttua Mauritanian rajalla ja mietitte notta mitäs nyt tehdään? Marokon hepuilla ei ollut työlupaa Mauritaniaan, joten plan b:tä ei ollut olemassa.

 

Soitin sillä samalla sat.puhelimella suomalaiseen pankkiini (paina numero yksi jos haluat …) ja kerroin, että nyt fyrkat matkaan ja sassiin. Olihan ne  rahat sinne jo aiemminkin menneet, mutta tämä lasku piti maksaa (siis) kahteen kertaan. Ei siinä dyynillä istuessa tullut muitakaan vaihtoehtoja mieleen. No, matka jatkui hymyissä suin- Muistaakseni HS:n toimittaja soitti samana päivänä ja kysyi kuulumisia. Täällä kaikki on hyvin…:-)

 

Juoksin tänään -kankeilla kintuilla- tunnin lenkin.