Kuvia
Oli kulunut kaksi viikkoa ja 700 kilometriä siitä, kun Kalaharin juoksu oli startannut. Tulimme myöhään iltapäivällä leiriin ja takana oli (taas) yksi 50 kilometrin lenkki ja monta oli vielä edessä.
Päätin peseytyä ja sain tukitiimiimme kuuluvalta Macilta puoli kulhollista lämmintä vettä. Sillä oli tultava toimeen. Pesin myös naaman extra-hyvin, sillä ajattelin ajaa naamassa rehottavan parran. Pyysin Kirsiltä lainaksi peiliä. Ei olisi kannattanut. Peilistä katsoi vieraan näköinen naama, joka näytti hyvin kuivuneelta rusinalta, josta pilkisti kaksi silmää ja höröttävät korvat..ja se rehottava (harmaantuva)parta. Luulin ensiksi, että kyseessä on pilailupeili. Ei valitettavasti ollut.
Sanoin Kirsille, “nyt tiedän, miltä näytän 80-vuotiaana”. Kirsi oli diplomaattisesti hiljaa, mutta Gregin mielestä ulkonäössäni ei ollut tapahtunut kahden viikon aikana mitään mainittavia muutoksia, paitsi entistäkin soukemmat jalat, joista hän käytti nimitystä “chicken legs”.
Viime kesänä ranskalainen kuvaaja Sascha Goldberger sai idean kuvata juoksijoita “ennen ja jälkeen lenkin”. Ohessa otoksista julkaistu kuvakavalkaadi http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/before-and-after-shots-of-jogg
Jatketaan kuva-aiheella.Saavuimme Kalaharin iltaleiriimme normaalia myöhemmin ja se korpesi minua. Olin nimittäin suunnitellut kuvaus-sessiota sponsoriamme varten.Pyysin Kirsia ottamaan kuvia mahdollisimman nopeasti, sillä aurinko oli laskeutumassa ja lisäksi meillä kaikilla oli karmiva nälkä. Väsymys, nälkä..välittyvätkin todella hyvin oheisesta kuvasta.
Jatkan tänään juoksutreenejä 20 kilsan lenkillä.