Puhetyöläinen

/in /by

Tein ekan puhekeikan 12 vuotta sitten.

 

Eräs puhetyön ammattilainen sanoi minulle taannoin, että siinä 20. puhekeikan jälkeen homma alkaa luistamaan.

 

Tässä on koettu vuosien varrella monenlaisia tilanteita. Pahin oli se, kun jo toisen minuutin jälkeen tiesin, että luento on menossa täysin päin prinkkalaa. Myös kuulijakunta eli jännityksessä, että mitenköhän tuo mies klaaraa tämän keikan.

 

Luento kesti kaksi tuntia. Elämäni pahin kaksituntinen. Hiki vaan valui.

 

Sain homman jotenkin kasaan ennen loppua, mutta nöyryyttävä kokemus se silti oli. Episodin jälkeen tein päätöksen, että valmistaudun huolellisesti jokaiseen puhekeikkaan ja se päätös on pitänyt.

 

Puhetyötä piisasi tiistaina Vanajanlinnassa aina myöhäiseen iltaan asti. Juoksu on tähän verrattuna lasten leikkiä.

 

 

 

Syyskausi alkaa

/in /by

Kesäsää jatkuu, mutta syyskausi alkaa.

 

Nimittäin Duunikunto TV-ohjelman, jonka mukana olen saanut olla lopputalvesta alkaen.

 

Eka kuvaussetti taisi olla maaliskuussa, jolloin oli 20 astetta pakkasta ja pirusti lunta.

 

Tiistaina ja keskiviikkona kamerat surisevat kesäisessä Vanajalinnassa.

 

Ohjelman kuvaukset jatkuvat aina syyskuun loppuun asti, jolloin ohjelma siirtyy tauolle ja jatkanee uusin voimin vuonna 2019.

 

Kyseessä on minulle aika tyypillinen projekti. Kun kysyttiin mukaan niin lähdin ihmeemmin sitä miettimättä. En tiennyt mihin suostuessani sitouduin. Pistin vaan nimmarit soppariin ja sitten vaan alettiin säheltämään.

 

Siinä sitä tekemällä oppii ja se on ollut tämän ohjelman suurin anti + ne tosi mukavat henkilöt, jotka ohjelmaa kanssani tekevät.

 

Ja kuinka ollakaan, niin Duunikunnon tuotantoyhtiö Nouhau on tiiviisti mukana myös Grönlannin jäätikköseikkailussa. Mielenkiintoisia juttuja tapahtuu, kun antaa niiden tapahtua.

 

Tiistai on kuvausten suhteen sen verran tiivis ihan myöhäiseen iltaan asti, joten pidän sen lenkkivapaana. Kävin  maanantaina kiskaisemassa 1h50 min lenkin.

 

 

Hullujen luokkakokous

/in /by

“Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa selvisi, että heillä, joilla liikuntaa kertyy useita tunteja kerralla, mielenterveys on huonompi kuin niillä, jotka eivät liikkuneet lainkaan”.

 

Lainaus on maanantain Hesarista https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005789022.html

 

Kävin aikoinaan Pohjoisnavalla juoksemassa ja fillaroimassa maratonit. Kisan jälkeen totesin, että “tuntuu kun olisin ollut mukana hullujen luokkakokouksessa”.

 

Eräs toimittaja heitti aikoinaan hieman provosoivan kysymyksen. “eikös tuommoinen autiomaiden ylitys ole aika hullua hommaa?”.

 

“Mahdollisesti”, vastasin. “Mutta kyllä niitä ihan oikeita hulluja näkyy varmimmin puoli yhdeksän uutisissa”.

 

Taidan tästä lähteä Juoksija-lehden toimitukseen levittämään muillekin hulluuden ilosanomaa.

 

PS. Sain jo ensimmäisenä (jenkki-)yliopistovuonna hieman kyseenalaisen nimityksen ja jopa diplomin. “Jukka is crazy, but in a pleasant way”.