Kevyt olo

/in /by

Eilen oli palkkapäivä. Ei minun, vaan muiden tiimiläisten.

 

Lähetin Grönlantiin ensimmäisen osan timiläisten palkkiosta ja seuraavan liksan vuoro on jo kahden viikon kuluttua. Silloin on pankkitilillä erittäin kevyt olo.

 

Minun palkkapäiväni on toukokuussa, kun saavumme jäätikön länsireunalle.

 

Terveystila on hyvä (koputan puuta). Olen ollut koko talvikauden terve eli jotain on tullut tehtyä oikein.

 

Joku megainfluenssa olisi melko varmasti romahduttanut kunnon aika totaalisesti.

 

Yritän parhaan taitoni mukaan tasapainoilla treenaamisen ja levon välillä.

 

Nukun säännöllisesti ja aika paljon. Menen koisimaan yleensä klo.22.00 (myös viikonloppuisin) ja herään klo.6.30 (myös viikonloppuisin).

 

Treeneistä…yritän pitää kovavauhtiset ja kuormittavat treenit aika minimissään. Niiden määrä lisääntyy valon määrän mukaan eli kovavauhtisimmat harjoitukset tulee tehtyä kesällä, jolloin on myös enemmän aikaa palautteluun.

 

Nyt kun edessä on elämäni kovin seikkailuhaaste, niin vaikka valon määrä lisääntyy, niin kovavauhtisten treenien määrä on normaalia pienempi.

 

Harjoittelen just nyt todella hiljaisilla vauhdeilla, noin kuusi minsaa per kilometri. Jopa hitaamminkin.

 

Eilisellä noin 1h45min lenkillä kävelin kaksi jyrkkää ja pitkää ylämäkeä.

 

Elämäni kovin seikkailuhaaste? Odotusarvo on ainakin sellainen. Saharassa ja Kalaharissakin tuli nieltyä hiekkaa yli 1000 kilsaa eli enemmän mitä nyt edessä on, mutta olosuhteet ovat tällä kertaa moninkertaisesti hankalammat.

 

Mikäli näitä seikkailujuoksuja vertaa korkeisiin vuoriin, niin Kalaharin autiomaan ylitys oli minun Mount Everestini.  Sahara oli riskeineen ja fyysisine koettelumuksineen pahamaineinen K2.

Grönlanti on alle kasitonninen matkan pituuden suhteen, mutta edessä on jyrkkä seinämä, jota kukaan ei ole vielä kiivennyt.

 

Juoksen tänään peruslenkin, joka on pituudeltaan yli 15km, mutta alle 20km.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

18.000

/in /by

Jes!

Maaliskuussa sivuilla oli noin 18.000 kävijää. Se on uusi rekordi sitten Saharan halkijuoksun, jolloin sportman.fi-sivulla  kävi yli 20,000 vierailijaa.

 

Kesäkuussa tulee yhdeksän vuotta siitä,kun aloitin blogin kirjoittamisen.

 

Kerroin eilen, että keskityn jatkossa pääosin Grönlannin juoksuun. Se ei ihan pidä paikkaansa.

 

Työasioitakin pitää hoitaa. No, seikkaileminen on minun työtä, mutta ei sillä elä. Yksi tärkeimmistä leivän tuojista on lehtiyhtiö.

 

Elokuussa 2004 aloitin Kustannus Oy Juoksijassa. Silloin teimme tasan yhtä lehteä, Juoksijaa. Nyt niitä on jo kuusi (Juoksija, Hiihto, Pyöräily+triathlon, Kunto&Terveys, Polkujuoksija (uusi,ilmestyy 3.5.) ja Kuntosuunnistaja (uusi.ilmestyy 12,4,). Tämän lisäksi teemme SUL:lle juoksutapahtumalehteä.

 

Tiedossa on myös kaksi puhekeikkaa ennen jäätikölle lähtöä.Niiden merkitys seikkailujen rahoittajana on suuri.

 

Käyn tänään testaamassa ainakin yhtä kenkäparia Grönlantiin liittyen. Minulla on useita hyviä vaihtoehtoja, joista tulisi valita kolme paria mukaan. Kahdessa on nastat, yhdessä (siis) ei.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muuttomiehenä

/in /by

Piti juoksemani yli kakskympinen lenkki, mutta lyhyemmäksi se kyllä jäi.

 

Syy siihen on se, että puolisoni Kirsin kampaamo muuttaa..tai oikeastaan muutti…Mankkaalta uuten osoitteeseen Pohjois-Tapiolan “Pohjantorille”. On muuten hieno paikka.

 

Meikäkäisen maasturi on toiminut mm.tämän viikonlopun ajan muuttoautona ja minä muuttomiehenä.

 

Tälle päivälle siunaantui sen verran paljon kantohommia, joten aikaa ei jäänyt ihan niin paljon juoksuun kun olin ajatellut.

 

Sen lisäksi olen näpytellyut tietokonetta aika hysteerisesti, sillä uuden Polkujuoksija-lehden maastokenkäarvostelut ja itse jutun kirjoittaminen on minun vastuulla.

 

Onneksi minulla on niin mahtava testaajaryhmä. He tekevät minun työstä kohtuullisen helppoa.

 

Vesa lähetti minulle kysymyksen ja antoi vinkin siitä, mistä voisin jatkossa kirjoittaa enemmän.

 

Se liittyy tämän hetkisiin tunnetiloihin valmistautuessani jäätikköjuoksuun ja fiiliksiin, mitä koen kun “ensimmäinen polkaisu” tapahtuu…kuten Vesa asian ilmaisi.

 

Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että miljoona asiaa on hoitamatta eikä oikein mikään asia edisty.

 

No, se ei pidä tietenkään ihan paikkaansa. Juttelin tänään tiimikaverini Antin kanssa, joka majailee vielä muutaman viikon Lapissa.

 

Juttelimme mm.varusteasioista. Käyn hakemassa eräästä liikkeestä (varuste.net) jääpiikkejä sekä muutamat sauvat alkuviikon aikana.

 

Lähetin myös meilin Pamelalle, joka on ruotsalaisen tutkimusmatkailija Mikael Strandbergin vaimo.

 

Pam asuu tällä hetkellä Grönlannin länsiosassa….hyvin lähellä sitä paikkaa, johon meidän jäätikön ylitys päättyy.

 

Jäätikön länsiosan laskeutumisessa saattaa olla pieniä riskitekijöitä. Minun (ja tiimin muiden jäsenien) päätehtävänä on eliminoida kaikki mahdolliset ja mahdottomat riskit.

 

Kalaharissa oli petoja, Saharassa terroristit yms. Tällä kertaa niihin kuuluvat mm.olosuhteet.

 

Olen pyytänyt Pamilta kontakteja oppaaseen tai kahteen, jotka tulisivat meitä vastaan etukäteen sovituun paikkaan…ja että heillä olisi mukana ahkio tai kaksi, jotta saamme varusteemme jäätiköltä alas. Ei niitä sinnekään voi jättää.

 

Meidän inuiitti-tiimi palaa samoja jälkiä takaisin kohti itää, josta olemme matkaan lähtemeet. Annamme heille ylimääräiset ruokatarvikkeet ja voihan olla, että käyn heidän kanssaan kauppaa meidän teltasta ja vaikkapa keittimistä.

 

En nimittäin aio kolmen-neljän viikon juoksun jälkeen raahata ylimääräisiä varusteita vaikkapa Kööpenhaminan lentoasemalla, josta lennämme Helsinkiin.

 

Olen aiemmin ollut ihan intona, kun juoksu on (vihdoin) alkamassa. Se johtuu varmaan osin siitä, että olen tehnyt ihan hullun lailla duunia, että seikkailu toteutuu. Se on (melkein)niitä ainoita asioita,joita päässä pyörii viimeisen vuoden aikana.

 

On siis mahtavaa, kun viimein pääsee tositoimiin. Toi Grönlannin juoksu on nimittäin jatkuvasti mielessä.

 

Ja tuon jälkeen tulee seuraava seikkailu ja sitten sitä seuraava. Ei päästä seikkailut miehestä eikä mies seikkailuista.

Tämä on diagnoosi.