Tuleen tuijottajat…

/in /by

Aloitetaan blogi muutamalla otsikkoon liittyvällä kuvalla:

” Esi-isiemme tiedetään käyttäneen tulta jo noin 1,9 miljoonaa vuotta sitten. Se tarjosi mahdollisuuksia ruoanlaittoon, lämpöä ja turvallisuutta sekä ennen kaikkea se pidensi aktiivisen ajan määrää vuorokaudessa, mikä kehitti myös aivoja”. Näin kertoo Ylen artikkeli “miksi takkatulta jaksaa tuijottaa loputtomiin”.

”Tuleen tuijottaminen on moniaistinen kokemus. Liekkien välähtely, äänet, lämpö ja tuoksu luovat kokonaisuuden, joka rentouttaa ja auttaa katselijaa unohtamaan itsensä hetkeksi” sanoo puolestaan eräs apulaisproffa HS:n haastattelussa.https://www.hs.fi/elama/art-2000005214826.html

Aavikkoseikkailujen aikana tulella on hiton suuri merkitys. Valmistamme sen avulla ruokaa, esim.aavikkoleipää, joka muuten maistuu tosi hyvältä.

Tuli pitää viholliset (villieläimet) tiessään ja tarjoaa valonkajoa sysipimeässä erämaassa.

Aamuisin aavikolla on yleensä hiton kylmä…paitsi nuotion ympärillä, jossa on kiva lämmitellä aamukohmeessa olevaa kroppaa ja juoda samalla aamukahvit.

Nuotion ympärillä on yleensä rauhallista. Retkikunnan kovimmät hölisijät, kuten minä, ovat maagisen tulen äärellä hiljaa.

Tutkimusten mukaan nuotiota katsomalla ja sen äänimaailmaan keskittymällä jopa verenpaine laskee.

Kirjoitan tätä blogia takkatulen äärellä.

Juoksin sunnuntaina 2h30. Eka tunti oli karseaa vääntämistä, mutta loppumatka kulki jo aika mallikkaasti. Tein vielä iltasella tunnin palauttavan kävelylenkin.

Maanantai on lepopäivä.

Oman

/in /by

Seuraavan juoksuseikkailuni starttipaikka on Arabian niemimaalla sijaitseva Oman.

Siitäkin syystä seuraan aktiivisesti maan tapahtumia ja nyt sieltä tuli odotettu uutinen; Omanin sulttaani on kuollut.

Kävin Omanissa pari vuotta sitten ja huomasin, kuinka suurta arvostusta edesmennyt sulttaani sai osakseen.

Omanilaiset ovat varsin ystävällistä poppoota. Muutama tuttu, jotka eivät fanita eritysen paljon arabimaita, ovat olleet ihan myytyjä vierailleessaan Omanissa.

Aion käydä siellä lopputalven aikana ja ehkä vielä toisenkin kerran ennen seikkailun alkua.

Juoksijan talvi näyttää jatkuvan vielä ainakin seuraavat 10 päivää. Hölkkäilin lauantaina tasan 2 tuntia vuoroin metsäpoluilla ja vuoroin hiekkateillä.

Tänään sunnuntaina lenkki on puolisen tuntia edellistä pidempi.

Sosiaalinen juoksija

/in /by

Meikäläisestä on kuoriutunut viime vuosina hieman aiempaa sosiaalisempi juoksija.

Kuluvalla viikolla olen juossut kahden frendin Mikan ja Janin kanssa ja loppiaisena juoksukaverina oli Pekka.

Tämä olisi ollut ennen kuulumatonta vielä kymmenisen vuotta sitten. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta nielin kilometrit yksin.

Taitaa olla niin, että kimppalenkkeilystä on tullut suosittua monessa muussakin piirissä.

Näen omilla lenkeilläni aika paljon maastopyöräilijöitä, jotka liikkuvat laumana.

Monet polkujuoksijat treenaavat yhdessä samanhenkisten kanssa.

Juoksija-lehti perusti viime syksyn aikana “Juoksurinki”-palvelun, joka sai heti paljon kannatusta. Juoksuringissä porukka treenaa yhdessä toisiaan kannustaen.

Jotta totuus ei unohtuisi, niin juoksen edelleen valtaosan lenkeistä yksin.

Lenkit ovat minulle harjoittelua johonkin tulevaan seikkailuun; tällä hetkellä harjoittelun fokus on Arabian hiekkaerämaassa.

Yksin harjoitellessani voin (itsekkäästi) pitää juuri minulle sopivaa harjoitusvauhtia ja voin valita reitin mieleni mukaan.

Ryhmässä liikuttaessa ei olla itsekkäitä vaan kuunnellaan + otetaan huomioon muiden toiveet.

Kalaharissa meitä oli kolme henkilöä, jotka taivalsivat 1000 kilsaa kimpassa. Ei ihan helpoin rasti, sillä yleensä jollakin meistä kolmesta oli huono päivä ja muiden piti ottaa tämä huomioon.

Juoksen aavikoilla ja jäätiköillä mieluiten yksin. Se on näin helpompaa. Pidät vain itsestäsi huolta.

Yllä on pari kuvaa kimppalenkistä Kalaharin autiomaan halki.

Tänään lauantaina jolkottelen (yksinäisenä sutena) reilun parin tunnin lenkin pitkin ja poikin Espoon keskuspuistoa.