“Suomi elää metsästä” on saanut korona-aikana ihan uuden merkityksen.
Metsähän on paljon muutakin kuin vain “vihreä kulta” eli puut, joista (muutoin raaka-aineköyhä) Suomi on saanut vientituloja, joilla nyky-yhteiskuntaa on voitu rakentaa.
Monet ovat viime viikkojen ajan havahtuneet siihen että metsä tekee meille hyvää monin tavoin.
” Jos lähimaastossasi on metsää, sinne kannattaa suunnata. Tutkimusten mukaan metsässä oleskelu laskee sydämen sykettä ja verenpainetta nopeasti. Myös lihasjännitys vähenee. Kaikkein selkeimmin metsässä samoilu vaikuttaa mielialaan, sillä metsä rauhoittaa ja nopeuttaa stressistä palautumista”. (lähde.YLE).https://yle.fi/uutiset/3-9548399
Tänään perjantaina pääkaupunkiseudulla puhaltaa aikamoinen mistraali. Metsässä juostessa tai kävellessä kylmää puhuria ei edes tunne.
Otaksun, että mikäli yhteiskuntaan kohdistuisi vielä koronaa yllättävämpi shokki, niin suurella osalla jengistä olisi sormi suussa.
Varautuminen luo turvaa, kun häiriötilanne koittaa.
Retkikuntien valmisteluissa varautuminen erilaisiin häiriötilanteisiin tai uhkiin on ihan normihommaa. “Mitä jos..?”.
Ehkäpä tästä syystä osaan olla varautunut tilanteisiin, jotka luovat laajaa hämmennystä tai jopa kaaosta.
Uskon, että koronan jälkeisessä elämässä yhä useampi osaa olla varautunut, sillä jos Siperia opetti, niin ehkä myös korona.
Tämän päivän lenkillä tuli mieleen sanonta “nopeat syövät hitaat…tai oikeastaan “hitaat syövät nopeat”.
Sillä…tein lenkin aikana vetoharjoituksia, sillä juoksin suuren osaa matkaa asvaltilla. Tunsin vetojen aikana, kuinka pahuksen hidas olenkaan. Hitaat lihassolut ovat syöneet ne nopeat.
Kohtaan saman tunteen joka ikinen kevät. Syy on siinä, että juoksen talven ja alkukevään aikana niin paljon maastossa, että kovempivauhtiset maantielenkit jäävät väliin.
Ja se kostautuu. Mutta, ei hätää. Lisään kevään edetessä maantielenkkien määrää ja 4-5 viikon kuluttua ne vedotkin sujuvat jo paremmin.
Juoksukenkämallit uudistuvat yleensä kerran vuodessa. Joskus muutokset ovat minimaalisia, joskus melko radikaalejakin.
Tästä jälkimmäisestä käy hyvänä esimerkkinä polkujuoksukansalle tuttu kenkämerkki La Sportiva ja yksi sen suosituimmista malleista, Bushido.
Nimestä sen verran, että Bushido, suomeksi “soturin tie” on moraalisten periaatteiden koodisto, joilla samuraita ohjattiin.
Näitä koodeja ovat “oikeamielisyys, rohkeus, hyvyys tai säälintunne, kohteliaisuus, vilpittömyys, kunnia, uskollisuus ja itsehillintä”. Nämä olivat arvoja ja ihanteita joiden mukaan samurain tuli elää ja toimia niin jokapäiväisessä elämässään, kuin tehtäväänsä noudattaessaan.
Kyse ei ole siis ihan tavallisesta maastojuoksukengästä…
Bushidon ykkösmalli tuli markkinoille joitakin vuosia sitten. Se sai melko hyvän vastaanoton mm.Juoksija-lehden toimituksessa. Mikäli muistan oikein, niin se voitti syysnumeromme polkukenkätestin.
Juoksin varmaan kolme paria Bushidoa päreiksi. Kenkä oli hyvä, mutta jotain siitä puuttui.
Haluan…tai oikeastaan vaadin, että juoksukenkä rullaa hyvin. Olen kohtuu kepeä juoksija, joten kengän päkiän on oltava “herkkä”.
Bushido ykkösen päkiä ei ollut ihan tarpeeksi taipuisa ja “herkkä”. La Sportivan “Helios” puolestaan oli, joten juoksin enimmäkseen sillä.
Kunnes….markkinoille tuli Bushido 2.
Melko usein, kakkosversio ei ole yhtä hyvä kuin ykkönen. Vähän sama juttu kuin elokuvissa.
Mutta La Sportiva teki poikkeuksen. Kun sain kengän käsiini, taivutin päkiää. Se oli….herkkä. Taipuisa.
Pistin kengän jalkaan. Tunsin heti, että myös vaimennusta on lisätty.
Oli aika siirtyä kenttätestin pariin.
Mutta, sitä ennen.
Millainen on hyvä juoksukenkä, kysyi ruotsalainen Stefan R. ollessani Ahvenmaalla erään ison kenkämerkin koulutuspäivillä joulukuussa 2006.
Viittasin, kuten kansakoulussa opetettiin, ja vastasin “sitä ei tunne jalassa”.
