Juoksin (siis) eilen torstaina pitkästä aikaa kunnon lenkin Espoon Keskuspuistossa.

Lenkin aikana fiilikset olivat kaksijakoiset; oli hemmetin kivaa tykitellä wanhoissa kotimaisemissa, mutta fiilareita laski ympäristössä tapahtuvat muutokset.

Olen asunut muutamaa syrjähyppyä lukuunottamatta koko ikäni Espoossa.

Ja jostain kumman syystä asunnoissa, jotka on rakennettu mäen päälle, kalliolle.

Edellinen talomme oli todella komean kaltsin päällä ja kun lähdimme etsimään uutta mökkiä, niin kriteerinä oli, että peruskalliota on oltava uuden tönön alla. Ja näin kävikin.

Espoo teki aikoinaan surullisen metropäätöksen, jota myytiin mm.ekologisena ratkaisuna.

Totuus on se, että hanke on kaikkien epäekologisuuden äiti.

Jos joku lähtee argumentoimaan tätä vastaan, niin pyydän katsomaan, kuinka paljon esim.peruskalliota on ammuttu ilmaan tämän projektin aikana…ja tullaan vielä ampumaan.

Puita on myös ryskynyt alas, mutta se on uusiutuva luonnonvara, mutta kalliot eivät ole.

Jos pelkästään metroreitillä on dynyä käytetty ahkeraan, mutta metron seurauksena Espoossa on meneillään vähintäänkin 60-70 lukuun verrattavissa oleva rakennusbuumi, jonka seurauksena kalliot ammutaan ilmaan.

Eilisellä lenkillä huomaisin kaksi työmaata, jossa upeat kalliot saavat väistyä uusien talojen tieltä. Molemmat näistä sijaisevat ihan muutaman metrin päässä Espoon Keskuspuistosta.

Onneksi nämä Nuuksion jääkauden aikana syntyneet kalliot ovat pääosin suojeltu.

Tänään tiedossa on juoksua ja kuntopiiriä.