“Fat Camp”

/in /by

Ensi vuoden Saharan juoksua voi kieli poskella kutsua fat campiksi, sillä sen aikana palaa yli 100,000 kaloria ja vaikka puputtaisin seikkailun aikana kuinka paljon ruokaa, niin kalorivajeelta ei voi välttyä.

Ehkä järjestän jossain vaiheessa Fat Camp -leirin Saharassa?

Ehkä Kalaharin halkijuoksua (1000 km) lukuun ottamatta, kaikilla muilla seikkailujuoksuilla minulla on ollut “ruokaongelma”.

Retkikunnan muiden jäsenten mielestä syön aivan liian vähän ja myönnän heidän olevan siinä oikeassa.

Vatsa täynnä on kuitenkin ikävä juosta, joten siksi syön päivän aikana useita erittäin pieniä annoksia.

Päivittäisen juoksuetapin jälkeen, joka on pituudeltaan 50 kilometriä, ei puolestaan ole nälkä tai ruoka ei vaan maistu.

En ole mikään suuri Pohjois-Afrikkalaisen keittiön fani, joten minun on laadittava lokakuuhun 2026 mennessä oma menu

Olen ajatellut ottaa mukaan mm. juustomakaronia, josta saan paljon kaloreita.

Ja valmista lättytaikinajauhoa, josta retkikuntakaverini Pena saa minulle kokata suussa sulavia lättyjä mansikkahillon kera, totta kai.

Olen jo selvittänyt, että Markosta saa noin 2 desilitran maitokaakaotetroja. Niistäkin saa kerrytettyä aika hyvin kaloreita.

**********************************************************************************************************

Next year’s Sahara run could jokingly be called a fat camp, since over 100,000 calories will be burned during it — and no matter how much I munch along the way, there’s no escaping a calorie deficit.

Maybe I’ll organize a Fat Camp expedition in the Sahara at some point?

Except for the Kalahari crossing (1,000 km), I’ve had “food problems” on every other adventure run.

The other members of the expedition think I eat far too little and I admit, they’re right.

But running with a full stomach is unpleasant, so I eat several very small portions throughout the day.

After the daily running stage, which is 50 kilometers long, I’m usually not hungry. Food just doesn’t appeal.

I’m not a big fan of North African cuisine, so by October 2026 I’ll need to come up with my own menu.

I’m thinking of bringing, among other things, macaroni and cheese, which packs a lot of calories.

And ready-made pancake mix, so my expedition mate Pena can cook me mouthwatering pancakes with strawberry jam, of course.

I’ve already found out that I can get 2-deciliter cartons of chocolate milk from Morocco.

Those, too, will help me pile up the calories quite nicely.

Eating polar bear meat in Greenland….

Love the game!

/in /by

Pidin aika tarkalleen vuosi sitten luennon yritykselle, jota johtaa entinen valmennettavani.

Otin puheeni aikana esille sanonnan “Love the game, don´t hate the game”.

“Love the game” tarkoittaa intohimoa ja rakkautta urheilua tai businesta kohtaan, joka ajaa ihmisiä menestymään ilman pelkkää palkkion tavoittelua.

Se on sisäistä motivaatiota, joka saa urheilijat tai työntekijät pyrkimään huipulle vain lajin itsensä vuoksi.

Tällaisen “love the game”- intohimo auttaa urheilijoita saavuttamaan huipputason, koska se kannustaa heitä harjoittelemaan enemmän ja suhtautumaan lajiin intohimoisesti.

Urheilija/työntekijä on valmis tekemään kovaa työtä ja uhrauksia, koska hän todella nauttii itse tekemisestä.

Kysehän on siitä, että rakastaa lajin kaikkia puolia, sekä hyviä että huonoja hetkiä, harjoittelua ja kehityspolkua, eikä ainoastaan lopputulosta tai voittamista.

Vaikutti siltä, että ainakin puheeni tämä osa osui ja upposi, sillä kuuleman mukaan, “love the game” -mantraa oli toistettu useasti loppupäivän aikana.

************************************************************************************************************************

About a year ago, I gave a lecture to a company led by one of my former trainees.

During my talk, I brought up the saying “Love the game, don’t hate the game.”

“Love the game” represents the passion and love for sports or business that drives people to succeed — not merely for external rewards, but for the joy of doing it itself.

It’s an inner motivation that pushes athletes or employees to reach the top purely for the sake of the craft.

This kind of “love the game” passion helps athletes reach an elite level, because it inspires them to train harder and approach their discipline with genuine enthusiasm.

An athlete or employee is willing to work hard and make sacrifices because they truly enjoy the process itself.

It’s about loving every part of the game — the highs and the lows, the training, and the journey of improvement — not just the end result or the victory.

It seemed that this part of my talk resonated quite well, since I later heard that the “love the game” mantra was repeated several times throughout the rest of the day.

Love the game!!

Kurinalaisuus vai motivaatio / Discipline or motivation?

/in /by

Kumpi vie pidemmälle, kurinalaisuus vai motivaatio?

Tästä ja monesta muusta mielenkiintoisesta asiasta puhui kuuluisa seikkailija Mike Horn eräässä haastattelussaan.

Mike Horn on mielestäni “the greatest living explorer”.

Hän on uinut koko Amazonin halki (5000 mailia), kiivennyt kasitonnisille vuorille, hiihtänyt etelä-pohjoisnapaa ristiin rastiin jne.

No, Mike Hornin pointti on se, että ilman kurinalaisuutta ei ole tekoja, jotka tuovat tuloksia.

Lyhyesti sanottuna, kurinalaisuus vie pidemmälle kuin motivaatio.

Motivaatio on nimittäin tunne, joka vaihtelee.

Se syntyy esimerkiksi inspiraatiosta, onnistumisesta tai hyvästä olosta, mutta se myös katoaa, kun väsyttää, epäonnistuu tai ei huvita.

Voi olla vaikea motivoida itseään juoksemaan marraskuisena arki-iltana,, kun taivaalta vihmoo vettä tai räntää.

Kurinalainen juoksija ei välitä siitä.

Kurinalaisuus on siis toimimista riippumatta siitä, miltä tuntuu.

Motivaatio on kuin kipinä, joka sytyttää tulen.

Kurinalaisuus on se, joka kantaa puita nuotioon joka päivä, silloinkin kun tuulee tai sataa.

***************************************************************************************

Which takes you further — discipline or motivation?

This, among many other fascinating topics, was discussed by the famous adventurer Mike Horn in one of his interviews.

In my opinion, Mike Horn is the greatest living explorer.

He has swum the entire length of the Amazon River (5,000 miles), climbed eight-thousand-meter peaks, and skied at the Poles, among many other feats.

Mike Horn’s main point is that without discipline, there are no actions — and without actions, no results.

In short, discipline takes you further than motivation.

Motivation is a feeling, and feelings fluctuate.

It can arise from inspiration, success, or a good mood — but it also fades when you’re tired, fail, or simply don’t feel like doing something.

It can be hard to motivate yourself to go for a run on a dark November evening when the rain or sleet is pouring down.

A disciplined runner doesn’t care about that.

Discipline means taking action regardless of how you feel!

Motivation is like a spark that ignites a fire.

Discipline is what keeps adding wood to the fire every day — even when the wind blows or the rain falls.

Have a great day!