Extreme-juoksuja

/in /by

Ennen kuin aloitin omien juoksuretkikuntien kanssa pulaamisen, juoksentelin kisoissa, joihin monet ovat laittaneet etuliitteen “extreme-“.

Näistä käyvät esimerkkeinä Etelämantereen jäätiköllä käytävä juoksuskaba, joka muuten järjestettiin, pitkästä aikaa, Union Glacier-perusleirissä muutama päivä sitten.

Järjestäjillä oli tänä vuonna onni matkassa, sillä viikkoa myöhemmin kisaa olisi tuskin järjestetty. Toivottavasti virus ei löytänyt tietään etelämantereen perusleiriin, sillä siinä tapauksessa sanonta “paska iski tuulettimeen” on lievin mahdollinen ilmaisu kuvaamaan tapahtunutta.

Sama organisaattori järkkää muuten Pohjoisnavan juoksukisaa. Tätä kisaa ei ole järjestetty sitten vuoden 2018 eivätkä tähdet näytä juuri nyt suosiolliselta vuodelle 2022.

Pitkän ajan suunnitelmiin kuuluu järjestää juoksukisa maailman suurimmalla hiekkalaatikolla eli Saudien Rub al Khalilla. Periaatteessa sen voisi organisoida jo syyskaudella 2022, mutta ehkä 2023 on realistisempi ajankohta.

Tässä yksi kuva edelliseltä reissulta, pian tulee lisää. (Kuva: Mohammed Alkhamis/Delta Adventures)

Tapaan luottofyssarini Santtu Rannan (Aava) tammikuun ekalla viikolla. Hän tsekkaa polven kunnon. (se tuntuu aika hyvältä..).

Santtu on ilokseni mukana tiimissä, joka tähtää Rub al Khalin ylitykseen 2023.

“Idän neitojen silmät”

/in /by

Keskustelin aavikkomatkan aikana tiimikaverini (loistavan..) Pena Kotiahon kanssa tutkimusmatkailija G.A. Wallinista.

Pena lueskeli matkan aikana teosta, joka käsitteli “Arabian aavikkoprofessoria”.

Hän siteerasi minulle aika ajoin kirjan sisältöä ja päätin aavikolla, että aion hankkia Wallinista kertovia teoksia kunhan saavun kotimaan kamaralle.

Wallinista löytyy aikalaistietoa melko hyvin. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/22/georg-august-wallin-matkustaa-valeasussa-mekkaan

Wallin muuten kertoo, ettei hän “missään ole nukkunut niin rauhaisasti kuin erämaan hiekalla ihanan taivaan alla, jonka tähdet vilkuttavat riutuvalla valolla kuin idän neitojen silmät”.

Totta.

Omalla matkallani oli yksi tästä poikeava yö. Aavikolla mukana ollut” Zetuna” -koira tykästyi niin Penaan kuin minuun. Viimeisenä aavikkoyönä koira halusi tulla telttaani nukkumaan.

Hellyin ja päästin koiran vaatimattomaan majapaikkaani. Koira oli kuitenkin jotenkin rauhaton, joten päätin antaa sille menolipun teltasta ulos.

Liekö kyseessä ollut kielimuuri, mutta koira ei ymmärtänyt antamiani lähtöpasseja. Itse asiassa hurtta oli päättänyt jäädä kohtuu lämpöiseen telttaani (6C). Menin teltan ulkopuolelle ja pyysin koiraa tulemaan teltasta pois.

Koira käytti tilaisuuden hyväksi ja hyppäsi makuupussini sisään.

Siinä ei auttanut muuta, kun ottaa makuualustasta kiinni ja raahata koira ulos makuupusseineen päivineen. Harmi, ettei Pena ollut kuvaamassa tuota hetkeä.

Matkatessaan kameilla pitkin aavikkoa Wallin käytti (muiden beduiinien tapaan) samaa taktiikkaa, jonka kopioin v.2023 aavikkojuoksuuni. Wallin liikkui auringon noususta lähelle puolta päivää, lepäsi ja söi pahimman paahteen aikana ja lähti taas liikkeelle pariksi tunniksi ennen auringon laskua.

Käytän tuosta toimintamallista nimitystä “Wallinin taktiikka” tästä lähtien.

Wallin oli muuten mm.briteissä sen verran iso nimi, että hänelle myönnettiin Lontoossa 1850 Royal Geographical Societyn palkinto, jonka edellisvuonna oli saanut David Livingstone.

Meillä on tänään tiimipalaveri Hietaniemessä, jossa on Wallinin hauta.

Valmistautuminen seuraavalle aavikkoretkelle on siis hyvässä vauhdissa:-)

Kuuden tunnin taktiikka

/in /by

Koska seuraava seikkailu, aavikkojuoksu 2.0, siintää jo silmissä, niin kirjoitan siitä kohtuu paljon tulevien viikkojen ja kuukausien aikana.

Harjoitteluun tulee muutoksia, mutta minkälaisia, niin avaan sitäkin seuraavan vuoden aikana. Vielä tällä hetkellä en edes ihan tarkkaan tiedä, mitä sen suhteen tuleman pitää, sillä aion jutella useammankin alan asiantuntijan kanssa. Näiden keskustelujen jälkeen teen päätöksen mihin suuntaan harjoittelua suunnataan.

Puhuin erään haastattelun yhteydessä “suunnasta, laadusta ja määrästä”. Näihin kaikkiin osa-alueisiin tulee muutoksia.

Polvi on paranemaan päin, kiitos vaan monista siihen liityvistä kysymyksistä. Turvotus on laskenut eikä ainakaan kävely tuota minkäänlaisia kipuja.

Juoksemista kokeilen vasta tammikuun puolella vaikka jalka antaisikin siihen jo aiemmin myötä. Kroppa tarvitsee lepoa ja nyt se sitä saa.

Se on 99% selvää, että juoksen seuraavan kerran aavikolla “kuuden tunnin taktiikalla”. Aamulla 4h ja iltapäivällä 2 tuntia. Keskipäivälla aavikolla on niin kuumaa, että se mies ainakin minusta mehut,

Olen yleensä pärjännyt hyvin lämpimissä olosuhteissa, mutta tuo Arabian aavikon keskipäivä on minulle liikaa.

Kävin sunnuntaina käppäilemässä noin 1,5h kävelylenkin. Polvi tuntuu olevan aika jees.