Lumi vaikutti päivän treenisuunnitelmiin. Juoksukenkien sijaan sujautin jalkaan saappaat.
Jos tästä yrittää repiä jotain positiivista, mikä ei ole ihan helppoa, niin sain lumiduuneista yhdistetyn lihaskunto-ja kestävyystreenin. Seuraava saa tulla mun puolesta vaikka vasta ensi vuosikymmenellä….
Juoksin viime viikolla seitsemän (7) lenkkiä ja jumppakertoja kertyi neljä (4) eli ihan hyvä treeniviikko on takana.
Aion pitää kuluvallakin viikolla yhden tuplalenkkipäivän ,jolloin juoksen kaksi kertaa kyseisen päivän aikana.
Kesän loppupuolella aion testata kuntoani juoksemalla jokaisena viikon päivänä kaksi treenilenkkiä. Niitä kertyy siis yhteensä 14 kpl.
No, nyt mennään vielä rauhallisemmalla tahdilla.
Sunnuntain juoksumenu koostui hölkkäilystä reitti 2000:lla, josta tein piston polulle, joka vei aina aurinkoiseen Solvallaan. Oheinen kuva on Orajärven rannalta…vai olikohan se sittenkin Urja.
Maanantai on viikon lepopäivä…tai sanotaan aktiivinen lepopäivä.
Käyn kaverin kanssa kävelylenkillä ja sahaan yhden kaatuneen puun pölleiksi. Käsisahalla, tietty.
Hyvä seikkailukaverini Greg täyttää tänään vuosia.
Tutustuimme toisiimme etelämantereella vuonna 2008. Aloimme jo siellä pohdiskella, josko löisimme jonkin seikkailun yhteydessä hynttyyt yhteen.
No, siitä ei kulunut kuin kaksi vuotta, kun Greg, Kirsi ja meikäläinen kirmaisivat Kalaharin autiomaan halki.
Gregin vaimo Sarah kertoi Seikkailujuoksija-kirjan toimittaneelle Juha Hietaselle, että hänen pitäisi inhota minua, sillä olen “aina ehdottamassa jotain kreisiä seikkailua hänen miehelleen”.
Tämä pitää paikkaansa.
Vuonna 2013 yritimme olla ensimmäiset ihmiset jotka ovat juosseet Grönlannin halki, mutta näinhän ei sitten käynyt.
Greg oli aluksi myös mukana Arabiajuoksun suunnittelussa, mutta vetäytyi siitä aika nopeasti pois.
Hän kysyi uolestaan minua soutamaan Atlantin halki, mutta käänsin se projektin osalta peukalon alas. Hän souti sen halki yksin….
Siperiaprojekti on ollut yhteisellä piirustuspöydällä jo vuosia, mutta se on jäänyt ainakin toistaiseksi vain puheen tasolle. Ja jos pitää ennustaa, niin siihen se varmaan jääkin….
Greg Lapissa talvella 2013. Treenasimme Pyhällä edessä olevaa Grönlannin jäätikköreissua varten.
Juoksin lauantaina pahuksen hyvän lenkin. Juoksun alkupätkä kulki keskuspuiston jäisillä poluilla, josta siirryin asvaltille. Näyttää siltä, että viime viikkojen juoksutreenit alkavat kantaa hedelmää.