Status

/in /by

Islannista oltiin keskiviikkona yhteydessä.

Odin -niminen kaveri kyseli, olenko vielä tulossa juoksemaan Vatnajökull-jäätikön halki? Hän halusi siis tietää, mikä on juoksun tämänhetkinen status.

Vastaukseni oli kyllä. Juoksu alkaa keväällä 2024.

Odin edustaa yritystä, joka jeesaa minua Islannin jäätiköllä. Ilman heidän apuaan, juoksusta ei tule mitään. Piste.

He seuraavat minua autolla. Se on siellä ainoa tapa hoitaa huolto.

Ja ilman huoltoa jäätikön ylitys juosten on mahdoton toteuttaa. Auton mukana kulkee teltat, muonat ja muut varusteet.

Kaikki muut vaihtoehdot on käyty tarkkaan läpi. Olen konsultoinut niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat käyneet Islannin ja myös Euroopan suurimmalla jäätiköllä jopa useaan otteeseen.

Menen käymään Reykjavikissa maalis-huhtikuun aikana. Tapaan sillä reissulla myös Arktisen Neuvoston (Islannin) suurlähettilään. Näin ainakin toivon…

Mikäli eräs toinen seikkailu saa tuulta (=fyffeä) alleen, niin käyn seikkailufrendini kanssa myös Lähi-Idässä kuluvan kevään aikana. Ja jos SE toteutuu, niin se on minun cv:ssä ehkäpä kaikkien aikojen seikkailu!!!

Tämän viikon harjoittelu on yli 90%:sti lihaskuntotreeniä. Metsässä.

Juoksen vain yhden treenilenkin, sunnuntaina.

PS. Kirjat menevät Maaritille ja Mikolle.

Sosiaalinen juoksija

/in /by

Minusta on kuoriutunut viime vuosien aikana hieman aiempaa sosiaalisempi juoksija..

Vielä kymmenisen vuotta sitten nielin kilometrit yksin.

Taitaa olla niin, että kimppalenkkeilystä on tullut suosittua muissakin piireissä.

Näen lenkeilläni aika paljon laumassa liikkuvia maastopyöräilijöitä. Monet polkujuoksijat treenaavat yhdessä samanhenkisten kanssa.

Jotta totuus ei unohtuisi, niin juoksen edelleen valtaosan lenkeistä yksin.

Lenkit ovat minulle harjoittelua johonkin tulevaan seikkailuun.

Yksin harjoitellessani voin (itsekkäästi) pitää juuri minulle sopivaa harjoitusvauhtia ja voin valita reitin mieleni mukaan.

Ryhmässä liikuttaessa ei olla itsekkäitä vaan kuunnellaan ja otetaan huomioon muiden toiveet.

Juoksen aavikoilla ja jäätiköillä mieluiten yksin. Se on näin helpompaa. Pidät vain itsestäsi huolta.

Vedin tiistaina kuntopiiritreenin. Yksin.

Tein viittä eri liikettä. Painopisteenä perse, pohkeet ja takareidet.

Nettisivuni statistiikkamittarin mukaan täällä käy muitakin ihmisiä kuin minä itse. Jos näin todellakin on, niin lähetä meiliä otsikolla “Hep!” osoitteeseen jukka.viljanen@sportman.fi

Kahdelle nopeimmalle lähtee “Asennetta Peliin” -kirja for free. Ehkä kolmannellekin.

Onkalo

/in /by

Olkiluoto 3:n rakentaminen ja käyttöön ottaminen on kestänyt suunnilleen yhtä kauan, kuin joidenkin seikkailujuoksujeni suunnittelu ja toteutus. Ohessa tuore juttu Onkalosta, ydinjätteen hautausmaasta.

https://yle.fi/a/3-12686218

Itse asiassa, olin puhumassa vuonna 2012 Teollisuuden Voiman järjestämässä tilaisuudessa. Seminaarin aiheena oli ydinvoima ja mm. Olkiluoto 3.

Tilaisuus järjestettiin helsinkiläisessä hotellissa. Ja kun kyseessä oli tapahtuma, joka promosi ydinvoimaa, niin sehän herätti tunteita niin puolesta kuin vastaan. Nyt, 10 vuotta myöhemmin, tilanne on toinen.

Tilaisuuden järjestäjät olivat ennakoineet mahdolliset mielenilmaisut, joten paikalla oli tummiin pukuihin (ja laseihin) sekä pieniin mikrofoneihin puhuvia miehiä. Men In Black.

Tähän porukkaan tuli säpinää, kun pelmahdin hotellin aulaan.

En ollut tälläytynyt yhtä tyylikkäästi, kuin tilaisuuden muut vieraat. Ja tulin paikalle eri aikaan kuin muut, vasta noin varttia ennen seminaarin päätöspuheenvuoroni alkua.

Olin pukeutunut seikkailullisiin “aavikkovermeisiin”. Jalassa oli hiekan väriset aavikkobootsit, selässä roikkui Camelbakin militaryreppu ja sitä rataa.

Veikkaan, että turvamiehet luokittelivat minut Greenpeacen tai jonkun muun aktivistiryhmän edustajaksi.

Sain siis heti seuraa. Tatamiin minua ei kuitenkaan nakattu.

No, pääsin kuin pääsinkin seminaaritilaan, jossa pidin kutsuvieraille luennon.