Olin keskiviikkona yhteydessä islantilaiseen tiimikaveriini Addiin, jolla oli ratkaiseva rooli onnistuneessa Vatnajökull-seikkailussa keväällä 2025.
Siksi Addi on ensimmäinen kaveri, johon olen yhteydessä, kun alan suunnittelemaan jäätikköjuoksua Islannissa.
En tiedä pitäisikö tässä käydä lääkärin pakeilla, mutta mieleeni juolahti idea juosta Islannin toiseksi suurimman jäätikön (Langjökull) halki aika pian Saharan jälkeen.
Suunnitelma keväälle 2027 on siis seuraava:
Huhtikuu 2027 juoksu Haltin huipulle ja takaisin. Ehkä jopa kahteen kertaan….
Toukokuu 2027 juoksu Langjökull-jäätikön halki. On mahdollista, että juoksen samalla jollain toisellakin jäätiköllä (Hofsjökull?)
Tällä setillä juhlistan 20-vuotista seikkailujuoksijan / jalkataiteilijan uraani, sillä sehän alkoi huhtikuussa 2007 Pohjoisnavalla.
With Addi (Arngrimur Hermansson), Vatnajökull, May 2025
On Wednesday, I got in touch with my Icelandic teammate Addi, who played a crucial role in the successful Vatnajökull adventure in the spring of 2025.
Addi is the first person I reach out to whenever I’m planning to run around on Iceland’s glaciers.
I’m not sure whether I should see a doctor about this, but the idea popped into my head to run across Iceland’s second-largest glacier, Langjökull, not long after the Sahara.
Olen kirjoittanut vuosien aikana usein niin sanotusta “avoimesta ikkunasta”, joka tarkoittaa kovan fyysisen suorituksen jälkeistä aikaa, jolloin elimistönimmuunipuolustus on tilapäisesti heikentynyt. Ensimmäinen tähän liittyvä kirjoitukseni julkaistiin Juoksija-lehdessä (arviolta) vuonna 2006-2007.
Ajattelin nostaa asian esille uudestaan, sillä se liittyy merkittävästi seuraavaan aavikkojuoksuun.
Jotta en toistaisi vanhoja kirjoituksiani ja oppisin samalla jotain uutta, niin pyysin tätä tehtävää varten tekoälyltä apua.
Kova tai pitkäkestoinen harjoitus nostaa stressihormonien (kuten kortisolin) tasoa.
Tämä voi heikentää immuunijärjestelmän toimintaa useista tunneista jopa vuorokauteen treenin jälkeen.
Tänä aikana urheilija on tavallista alttiimpi viruksille ja infektioille, erityisesti ylähengitystieinfektioille.
Voin vahvistaa tämän, sillä lähes aina pitkän aavikko-ja jäätikköjuoksun jälkeen saan jonkun pöpön.
Harjoituksen jälkeen kannattaa huolehtia hyvästä ravinnosta, nesteytyksestä, riittävästä levosta ja stressinhallinnasta.
Suurta tartuntariskiä sisältäviä tilanteita, kuten tungoksia tai altistusta sairastuneille, voi olla järkevää välttää heti rankan treenin jälkeen.
Kun teen erittäin kuormittavan tai pitkäkestoisen juoksun, niin elimistö kokee sen stressinä. Tämä stressivaste aiheuttaa useita samanaikaisia muutoksia, jotka heikentävät immuunijärjestelmän toimintaa lyhytaikaisesti.
Miten tätä “avoimen ikkunan” riskiä voidaan pienentää?
Juoksun aikana on pidettävä huolta riittävän suuresta hiilihydraattien saannista.
Heti juoksun jälkeen on syötävä hiilihydraattien lisäksi riittävä määrä proteiinia ja palautettava nestetasapaino.
On pukeuduttava lämpimästi, sillä lämpöhävikki kuormittaa immuniteettia.
Vaihda heti kuivat vaatteet päälle.
Huolehdi riittävästä levosta ja unesta.
Juoksen aavikolla keskimäärin 50 kilometriä per päivä noin kolmen viikon ajan.
Se on keholle aikamoista shokkihoitoa, vaikka olen harjoitellut aavikkojuoksua varten hyvin.
Olen nauttinut aavikkojuoksujen aikana riittävästi hiilihydraatteja, mutta en proteiinia.
Ensi kerralla otan aavikolle mukaan proteiinijauhetta, jotta varmistan sen riittävän saannin.
Ruokavalio aavikolla on melko ravintoköyhää, joten ensi kerralla pakkaan laukkuun kotimaisia marjajauheita, joita sekoitan mm. puuron joukkoon.
Täällä Nuuksiossa valmistan päivittäin, heti harjoituksen jälkeen shotin, jossa on tyrnimehua, oliiviöljyä sekä makeutta tuovaa kotimaista luomumustikkakeittoa.
Kutsun drinkkiä nimellä “good shit”.
Mitä lämpimään pukeutumiseen tulee, niin minut näkee usein aavikolla toppatakissa ja pipo päässä.
Itse asiassa aina 50 kilsan juoksun jälkeen, jotta keho pysyy lämpimänä.
I have written many times over the years about the so-called “open window,” which refers to the period after intense physical exertion when the body’s immune defenses are temporarily weakened. My first article on the topic was published in Juoksija magazine sometime around 2006–2007.
I wanted to bring this up again, as it is highly relevant to my next desert run.
To avoid repeating my old texts and to learn something new at the same time, I asked an AI for help when preparing this piece.
A hard or long-lasting workout increases the levels of stress hormones, such as cortisol.
This can weaken the functioning of the immune system for several hours, or even up to a full day after training.
During this period, an athlete is more susceptible to viruses and infections, especially upper respiratory infections.
I can confirm this myself, because almost every time after a long desert or glacier run, I catch some bug.
After training, it is important to ensure good nutrition, hydration, sufficient rest, and stress management.
Situations involving a high risk of infection—such as crowds or exposure to sick people—are worth avoiding right after a strenuous workout.
When I do a highly demanding or long run, my body experiences it as stress. This stress response triggers several simultaneous changes that temporarily weaken the immune system.
How can the risk of this “open window” be reduced?
During the run, you must ensure adequate carbohydrate intake.
Right after the run, you should eat enough protein in addition to carbohydrates and restore fluid balance.
You need to dress warmly, as heat loss burdens immunity.
Change into dry clothes immediately.
Make sure you get enough rest and sleep.
In the desert, I run an average of 50 kilometers per day for about three weeks.
That’s quite a shock to the body, even though I’ve trained well for desert running.
During desert runs I have consumed enough carbohydrates, but not enough protein.
Next time, I’ll take protein powder with me to ensure adequate intake.
The diet in the desert is quite nutrient-poor, so next time I’ll pack Finnish berry powders to mix, for example, into my porridge.
Here in Nuuksio, I prepare a daily post-workout shot made of sea buckthorn juice, olive oil, and some organic Finnish blueberry soup to add sweetness.
I call the drink “good shit.”
As for dressing warmly, you’ll often see me in the desert wearing a down jacket and a beanie.
In fact, I put them on after every 50-kilometer run to keep my body warm.
Jatkan eilen alkanutta pohdintaa aiheesta, “millainen on hyvä tiimi?”
Kylmän ja kuuman sieto on meidän tapauksessa ehdoton vahvuus.
Oikeastaan kyse on siitä, miten asennoituuerilaisiin olosuhteisiin.
Kylmästä ja kuumasta voi tehdä ystävän tai vihollisen.
Grönlannissa (2013) tanskalainen Jens-Erik teki siitä vihollisen ja yksi asia johti toiseen ja sen jälkeen kolmanteen, jonka jälkeen koko retkikunta joutui lopettamaan toimintansa..
Minulla on talvisin täällä Nuuksiossa kylmä, mutta kun menen jäätikölle, niin eipä ole.
Asennoidun siellä kylmyyteen eri tavalla kuin täällä Suomessa. Olen kuullut samaa muutamalta jäätikkö-expertiltä.
Hyvä tiimi on myös sellainen, joka huolehtii toisistaan tarjoten hyvää energiaa, tarkkailee toisten paleltumia tai auringon aiheuttamia ihomuutoksia.
Ääriolosuhteissa suunnitelma A saattaa epäonnistua, joten meillä on oltava kykyä improvisoida.
Emme voi lamaantua tilanteen edessä vaan reagoida siihen kylmän nopeasti. Usein, meidän on löydettävä ratkaisuja rajallisista resursseista.
Kalaharin autiomaan halkijuoksun loppuvaiheessa muonavarastot alkoivat ehtyä eikä autiomaasta löytynyt kauppaa, josta olisimme voineet tehdä täydennysostoja.
Tiimimme kokkina toiminut “Captain” ei jäänyt sormi suussa miettimään / murehtimaan asiaa, vaan alkoi improvisoimaan. Ja kuinka hyviä safkoja hän tekikään…
Improvisointikyky on usein se, mikä erottaa onnistuneen retkikunnan evakuoinnista.
Saharan halkijuoksun aikana paikallinen armeija pisti stopin meidän reittisuunnitelmalle, mutta me emme siitä lamaantuneet vaan etsimme uuden niin, että itse tavoite, juosta Saharan autiomaan halki, ei vaarantunut.
En lähde aavikoille tai jäätiköille muiden kuin tyyppien, joilla on “me ennen minää” -periaate. Senkin takia teen mieluusti töitä erikoisjoukkosotilaiden kanssa.
Siellä jo karsintavaiheessa itsekkäät (paskiaiset) lentävät ulos ennen kuin päätyvät tiimeihin, joissa sinun on pidettävä huolta viereisestä kaverista ja päin vastoin.
Tiimi jakaa myös yhteiset arvot. Meillä se tarkoittaa kunnioitusta luontoa kohtaan “leave no trace” -periaatteita noudattaen.
Fokus.
Meidän kaikkien on keskityttävä yhteisen tavoitteen saavuttamiseen.
Minulla on tästä yksi hyvä esimerkki.
Olimme aikeissa lähteä ylittämään Grönlannin mannerjäätikköä jo vuonna 2018, mutta tein suunnitelmaan muutoksen ja siirsin tavoitetta vuodella eteenpäin.
Tiimimme kuuluvan Larsin vaimo oli raskaana ja laskettu aika oli toukokuu 2018 eli juuri se ajankohta, kun olisimme jäätiköllä.
En halunnut ottaa sitä riskiä, että Larsin fokus on jossain muussa asiassa kuin jäätikön ylityksessä.
Mitäpä, jos synnytys ei olisikaan mennyt suunnitellusti? Siinä tapauksessa koko tiimin toimintakyky olisi ollut vaarassa ja itse asiassa olisimme joutuneet keskeyttämään retkikunnan etenemisen.
Lars oli sitä mieltä, että lähdetään reissuun jo 2018, mutta pidin pääni.
Kotiasiat on oltava kunnossa, muutoin jäälle tai hiekalle ei ole mitään asiaa.
Kaikista tärkein on keskinäinen luottamus.
Sen rakentamiseen menee aikaa, mutta sen voi myös menettää hetkessä.
Ennen Kalaharin halkijuoksua juttelin Kalaharin alueella majailevan Willemin kanssa,
Hän kertoi minulle seuraavaa:
“Jukka, jos kohtelet näitä sinun mukaasi lähteviä miehiä…ja tässä kohdin hän käytti n-sanaa, jota en tässä toista mutta ymmärtänette mitä tarkoitan….,he tekevät sinulle töitä yhdeksästä viiteen. Mutta, jos kohtelet heitä ihmisinä, siis samalla tavalla kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan, he tulevat sinun ja leijonan väliin”.
Kalaharin tiimistä tuli ehkäpä vahvin, mitä olen ikinä kokenut.
Pidä huolta tiimistä, sillä se pitää sinusta huolen.
I’m continuing the reflection I began yesterday on the question: “What makes a good team?”
In our case, the ability to endure both cold and heat is an absolute strength.
Ultimately, it’s all about your attitude toward different conditions.
Cold and heat can become either a friend or an enemy.
In Greenland (2013), a Danish man named Jens-Erik made them his enemy. One thing led to another and then to a third, and the entire expedition had to be shut down…
In wintertime here in Nuuksio I often feel cold, but when I go to the glacier, I don’t.
I approach the cold differently there than I do here in Finland. I’ve heard the same from a number of glacier experts.
A good team is also one that takes care of one another offering positive energy, checking each other for frostbite or sun-induced skin changes.
In extreme conditions, Plan A may fail, so we must have the ability to improvise.
We cannot freeze in the face of a situation, so we must respond to it coolly and quickly. Often, we have to find solutions with very limited resources.
During the final stretch of the run across the Kalahari Desert, our food supplies began to run low, and unsurprisingly there were no shops in the desert where we could restock.
Our team cook, “Captain,” didn’t stand there helplessly worrying. He started improvising. And the meals he produced… they were incredible.
The ability to improvise is often what separates a successful expedition from an evacuation.
During the run across the Sahara, the local army shut down our planned route, but we didn’t freeze; we found a new one in a way that didn’t jeopardize our main objective: to run across the Sahara Desert.
I don’t go to deserts or glaciers with anyone who doesn’t live by a “we before me” principle. That’s also why I prefer working with special forces soldiers.
During their selection, selfish types (the assholes) are filtered out long before they end up on teams where you must take care of the guy next to you…and he must take care of you.
A team also shares common values. For us, that means respect for nature and following “leave no trace” principles.
Focus.
We must all stay focused on achieving the common goal.
I have a good example of this.
We were planning to cross the Greenland ice sheet already in 2018, but I changed the plan and postponed the objective by one year.
Lars, one of our team members, was expecting a child with his wife, and the due date was in May 2018 which was exactly when we would have been on the ice.
I didn’t want to take the risk that Lars’ focus would be anywhere other than on the crossing.
What if the birth didn’t go as planned? In that case, the entire team’s operational capability would have been endangered and in fact, we would have had to abort the expedition.
Lars wanted to go already in 2018, but I stood my ground.
Your home life needs to be in order; otherwise you have no business setting foot on ice or sand.
The most important thing of all is mutual trust.
It takes time to build, but it can be lost in a moment.
Before the Kalahari crossing, I spoke with Willem, who lives in the region.
He told me the following:
“Jukka, if you treat the men going with you like…” — and here he used the n-word, which I won’t repeat, but you understand what he meant — “they will work for you from nine to five. But if you treat them as human beings, the way you’d want to be treated yourself, they will step between you and a lion.”
The Kalahari team may have been the strongest I’ve ever experienced.
Take care of the team, and the team will take care of you.
A very happy Team Greenland in Isortoq just before we were hitting on the ice!
