Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Lyhyt kuvaustauko

August 23, 2024/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Avasimme heinäkuussa seikkailutoimittaja Jyri Kivimäen kanssa uuden Tube-kanavan sekä IG-tilin.

Molempiin kanaviin (seikkailujuoksija) on kuvattu lyhyessä ajassa aika paljon matskua.

Viime päivinä on ollut Jyrin duunikiireistä johtuen hieman hiljaisempaa, mutta ensi viikolla taas jatketaan.

Sillä välin jatkan treenejä.

Kävin torstaina ulkoiluttamassa Merrellin Nova (3) -jalkineita kahteen kertaan.

Déjà-vu tarkoittaa hämmentävää ja vahvaa tuttuuden tunnetta jossakin tilanteessa. Henkilö tuntee varmasti kokeneensa nykyisen tilanteen jo aiemminkin, vaikka usein tietääkin sen mahdottomaksi.(Wikipedia).

Tein polkujuoksukenkätestin Juoksija-lehteen vuonna 2006. Jouduin perustelemaan testin tarpeellisuutta aika painokkaasti, sillä maastojuoksu ei tuolloin ollut vielä in.

Minun oli vaikea saada kenkiä testiin, sillä maahantuojilla Salomonia lukuun ottamatta ei ollut sellaisia juuri tarjolla.

Sain lopulta raavittua testiin neljä paria maastokenkiä.

Yksi niistä oli Vasque Velocity.

Kukaan ei ollut kuullutkaan merkistä nimeltä Vasque (eikä niistä varmaan tiedä juuri kukaan tälläkään hetkellä).

Eräs yrittäjäkaksikko alkoi tuomaan maahan ko. merkkiä. Kävin tapaamassa kundeja ja niin tuo kenkä päätyi Juoksijan testiin.

Olin lukenut kengästä jenkkiläisestä Trail Running-lehdestä, jota olin tilannut jo vuosikaudet.

Tykästyin testilenkkien aikana Velocityyn.

Ostin maahantuojilta kaverilleni ja itselleni yhdet parit Velocityjä ja juoksimme ne jalassa kaikkien aikojen ensimmäisen Mammuttimarssin (100 kilsan kisa).

Ja neljä vuotta myöhemmin Vasquet olivat matkaseurana 1000 kilsan juoksussa Kalaharin autiomaan halki.

Heti Kalaharin jälkeen ostin nettikaupasta kolme paria Velocityä, sillä sen valmistus oli loppumassa. Merkin maahantuonti oli jo tyrehtynyt…

Kun kävin ensimmäisellä lenkillä Nova kolmosten kanssa, niin koin vahvasti eläneeni sen tilanteen jo aiemminkin.

“Onko mulla Vasquet jalassa?”.

“Kun Vasqueilla ajaa, ei ole riemulla rajaa”. (Kalahari 2010)

Valkoinen maa

August 22, 2024/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Yle Areena on varsinainen aarreaitta.https://areena.yle.fi/1-65173439

Löysin sieltä ohjelman, jossa seurataan norjalais-retkikunnan matkaa Grönlannin jäätikön yli!

Maailma on pieni; yksi retkikuntalaisista on Ronny Finsås, johon tutustuin Antarktisella.

Hän toimi tuolloin Patriot Hills -jääaseman/perusleirin työntekijänä.

Hän on, kuten ohjelmasta käy ilmi, aivan mahtava kokki.

Näin Ronnyn leijahiihtävän Etelämantereen lumilla/jäillä ja myös se taito teki suuren vaikutuksen.

Hän on alansa aivan ehdoton huippu.

Ohjelman jaksoissa puhutaan norjalaisesta tutkimusmatkailija Nansenista.

Hän sai innostuksen ylittää ensimmäisenä ihmisenä Grönlannin jäätikkö (1888) kommunikoituaan siitä Nordenskiöldin kanssa.

Nansen puolestaan inspiroi minua juosta ensimmäisenä ihmisenä Grönlannin jäätikön halki (2019).

Juoksin keskiviikkona hiekkatielenkin.

Edellisestä salitreenistä on noin viikko ja sen huomaa.

Jalat tuntuvat aika kevyiltä.

Hei, me jatketaan…

August 21, 2024/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Tapasin tiistaina Merrellin Sami Mikkolan, jonka minulla on ollut ilo tuntea jo yli 15 vuoden ajan.

Sovimme eilen, että hyvin kulkenut yhteistyö jatkuu ja kehittyy,

Olin siitä tiedosta ilahtunut, sillä Merrell tarjoaa minulle ns. voittavan kaluston eli huippukengät.

Parhaat, mitkä tiedän!

Se kävi viimeksi ilmi, kun juoksin joulukuussa 2023 piskuisen Qatarin ympäri.

Reissussa oli mukana kaksi paria Merrell Agility Peak 5 -kenkää.

Voiko kengillä olla siis niin iso merkitys vai onko tämä vain sanahelinää?

Olen juossut urani aikana kymmeniä tuhansia kilometrejä.

Paskoilla kengillä en suostu juoksemaan edes rahasta.

Referoin vuosi pari sitten Outside -lehden artikkelia, jossa kerrottiin joidenkin pro-juoksijoiden hylänneen rahakkaita diilejä kenkäfirmojen kanssa, sillä he eivät voineet toimittaa kilpailukykyistä kalustoa tavoitteellisille urheilijoille.

Olen itse nähnyt aitiopaikalta, kuinka määrätietoisesti Merrell on kehittänyt juoksukenkämallistoaan.

Tulevallekin kaudelle on tulossa ainakin yksi tosi mielenkiintoinen uutuus, jota pääsen kokeilemaan loppuvuoden aikana.

“Jos kenkä toimii aavikolla, niin toimii se myös Paloheinässä”. Ja Nuuksiossa.
Kymmenen hikisen ja kostean juoksupäivän jälkeen oli aika kiittää työkaluja….(Doha, joulukuu 2023).

Kävin eilen rallattelemassa polkujuoksu-kavereiden kanssa Nuuksion kansallispuistossa. Jalassa oli Merrellin Nova kolmoset.

Page 174 of 1782«‹172173174175176›»

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Boxing Day (Only in Finnish)
  • Retriitti jäätiköllä / Retreat on the ice sheet
  • Hyvää joulua / Merry Christmas!
  • Blue Zone
  • Rohkeus / Courage

Archives

Scroll to top