Päätin vuonna 2005, että lähden juoksemaan Pohjoisnavalle ja siitä se ketsuppipullo aukesi. Seuraavana oli Saharan vuoro ja sitten kaikkien seikkailujen äidiksi tullut Etelänapamanner. Kalaharista on ollut jo niin paljon juttua, että jätetään se nyt hetkeksi rauhaan.

Tapasin Pohjoisnavalla -lievästi sanottuna- erikoista porukkaa, joiden elämänasenne oli luokkaa ” only those how risk going too far can possibly find out how far one can go” (T.S.Elliott). Kaikille pohjoisnavan koluajille oli kuitenkin yhteistä se, ettei kukaan ollut lähtenyt seikkailuun “takki auki-häjyt tuloo” -mentaliteetilla vaan luonnon mahtavia voimia kunnioittaen. Suurin osa porukasta oli kokeneita seikkailijoita ja sitten oli muutama noviisi, joihin myös minä ja kuvaajana toiminut Kirsi kuuluivat. Olin opintomatkalla (ja olen yhä..).

Matkalta jäin mieleen paljon hyviä muistoja, vaikka totta puhuen paljon jäi pakastuneiden aivosolujen sopikoihin.

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli kohdata Mr.William Tan. William sairastui pikkupoikana polioon ja hänen alarajaat halvaantuivat. Hänestä kehittyi vuosien varrella erinomainen pyörätuolikelaaja ja edusti jopa maataan paraolympailaisissa. Opiskeltuaan lääkäriksi (kirurgi) hän alkoi kerätä rahaa maailman muille poliolapsille.

Tapasin siis Williamin Pohjoisnavalla. Ihmettelin, että mitäs tuo mies täällä tekee, mutta pian selvisi, että hän aikoo myös suorittaa maratonin-pyörätuolilla.

Laskeuduimme Pohjoisnavan jäälle venäläisellä rahtikoneella (Antonov-74), joka on muuten erittäin karu lentsikka. William suoritti maratonin lentokoneen “kiitoradalla”, joka oli aurattu niin, että kone pystyi laskeutumaan. Laskeutuminen oli muuten hieman pomppivampaa kuin Seutulaan tullessa..

Williamilla kesti maratonin suorittaminen 21 tuntia ja 53 minuuttia. Mies oli aivan tuhannen jäässä, sillä lämpötila oli -30C +wind effect eli todella kylmää. Williamin vaatteet olivat aluksi keltaiset, mutta matkan varrella takin väri muuttui valko-harmaaksi, sillä hän oli “pakastunut”. Siitä huolimatta kädet kävivät lähes vuorokauden ja lopulta maraton oli saavutettu. Ja hitosti sponsorirahaa poliolasten hyväksi.

“Strength does not come from physical capasity. It comes from indomitable will” (Gandhi). Itse sanoisin, että Williamin teko vaati hyvää fyysistä kuntoa, mutta kyllä hänen henkinen kestävyys ja lannistumattomuus oli “voiton” avain. Olen huomannut saman asian kaikilla reissuilla, viimeksi Kalaharissa, joten kaikki empiiriset tutkimukseni puoltavat Gandhin lauseen oikeaksi. 

Mitäs ajatuksia tämä herätti sinussa?

Nyt lenkille!