Hesarissa oli juttu, jonka mukaan lähes 40-vuotta toimineen Imagen paperiversio lopetetaan.

Jos ei ole tilaajia eikä mainostajia, niin vähän paha siinä on paperilehteä kustantaa.

Uskon kuitenkin, että printtilehdillä on tulevaisuutta, mutta se ei ehkä ole ihan yhtä ruusuinen kuin 10-15 vuotta sitten.

Otetaan esimerkkinä “Juoksija”, jota palvelin 16-17 vuotta ja olen edelleen lehden frendi.

Kun luen Juoksijaa, niin tsekkaan ja huomioin jokaisen mainoksen.

Jos katson läppäriltä leffaa tai muuta ohjelmaa (podcast), jonka väliin on ängetty mainoksia, niin en taatusti katso niitä.

Suhtaudun niihin jo lähtökohtaisesti negatiivisesti toisin kuin lempilehdessä oleviin mainoksiin.

Vaikuttavuus on siis ihan eri luokkaa.

Juoksijan mainokset puhuttelevat minua erittäin suurella todennäköisyydellä, mutta edellä mainittujen leffojen/podcastien mainoksille näytän keskaria.

Ne häiritsevät minua.

Mitä lehteen siis Juoksijaan tulee, niin sen tuotelupaus on olla “paras valmentaja”.

Niin kauan kuin se tuotelupaus toteutuu, niin lehdellä on edessään ihan ok tulevaisuus.

PS. Muistan yhden mielenkiintoisen puhelinkeskustelun Juoksijan jo hieman ikääntyneen tilaajan kanssa.

Hän oli muuttamassa omakotitalosta pienempään asuntoon.

Ongelma oli siinä, että hän oli säästänyt jokaisen Juoksijan aina vuodesta 1971 alkaen, jolloin lehti perustettiin.

Nyt häntä askarrutti se, että mihin ne (vuosien 1971-2009) lehdet päätyvät, sillä roskiin hän ei niitä tulisi heittämään.

Kysyin mieheltä asuinkuntaa ja kun ilmeni, että hän asuu Lohjalla, niin ajoin sinne ja toin lehdet Juoksijan toimitukseen.

Lehdet pistettiin jakoon hyville ystäville, jotka suorastaan kuolasivat niiden perään.

Tämä tarina jos mikä kertoo vahvasta lehti-lukijasuhteesta.