Kävin viime viikolla erään yrityksen pakeilla syystä, että heitä kiinnostaisi tehdä kanssani sponsorisopimus. Istuimme pari tuntia ruotsalaisomisteisen firman neukkarissa ja ideoimme, mitä kaikkea yhteistyö voisi pitää sisällään. He olivat minuun yhteydessä, mikä ei ole tavanomaista.

Tukijoiden saaminen on kovan väännön takana. Toisaalta, sain Grönlannin juoksua varten muutaman sponsorin oman verkostoni kautta. He toimivat suostuttelijoina ja ovien avaajina. 

Näyttää siltä, että suuri osa tukijoistani tulee lahden toiselta puolen, sillä niin Haglöfsin kuin Midsonan pääkonttorit ovat Ruotsissa.

Jatkoimme eilen viime viikolla alkaneita neuvotteluja. Luulen, että diskuteeraamme vielä muutamaan kertaan ennen kuin sopimus vuosille 2014-2015 on valmis.

Pidän tällä viikolla hiukan kesälomaa juoksusta. Fokus on syyskuussa ilmestyvän kirjan sattamisessa loppuun ja yksi maalaushommakin on saatava taputelluksi heinäkuun aikana.

Kirjasta tulee noin 200-sivuinen ja se on tällä hetkellä noin 80% valmis. Kirjoitin ensimmäisen “chapterin” jo loppusyksynä 2012  ja sen nimeksi tuli  “walk the talk”.

Walk the talk tarkoittaa suomeksi, että teot ja sanat ovat yhtä. Minua hieman ärsyttää, että nyky-yhteiskunnassa on paljon suuria sanoja, julkilausumia, visioita…mutta miten ne toteutuvat käytännössä? Huonosti.

Tätä tapahtuu myös mikrotasolla. Tapaan paljon ihmisiä, joilla on hienoja visioita, mutta kun tulee tekemisen paikka, niin mitään ei tapahdu… paitsi taas paljon puhetta, mutta vähän tekoja.

En halunnut jäädä marmattamaan asiasta, vaan pyrin kirjan (ja luentojeni)  avulla vaikuttamaan siihen, että joku/jotkut kirjan lukevat ihmiset ottavat aiheesta kopin ja alkavat “walk-the- talk”-ihmisiksi.

Kirjan tyyli on “keep it short and simple”. Luin aikoinaan jenkkiyliopistossa (pakollisena aineena) kolmen vuoden ajan englannin kirjallisuutta ja muistan niiltä luennoilta (vain) yhden asian. Kirjoita asiat niin yksikertaisesti, että kaikki ymmärtävät lukemaansa. No, jenkeissä koulutustaso (ja ehkä myös ymmärrys..) jättää joiltain osin toivomisen varaa, mutta professori Lewisin oppi kolahti minuun niin hyvin, että aion toteuttaa sitä “Asennetta peliin”-kirjassa.

Erässä epävirallisessa tapaamisessa (lue:pubissa) proffa John muisti sanoa muutaman sanan hyvistä unenlahjoistani. Otin miehen luennoilla aina sopivissa kohdin pikku tirsat. Olin oppilaana enemmän “train hard-party hard”-tyyppinen, joten univelkaa kertyi.

No, nyt tiedän itse, miltä tuntuu, kun kuulijat nukkuvat.  Pidin luennon Vierumäellä pari vuotta sitten. Puheeni alkoi perjantaina klo.8.30 ja kuulijoina olivat myyntimiehet, joilla meni edellinen ilta viihteen puolelle. Porukka oli niin krapulaista, että takarivin penkeistä tuli melkein tappelu. Viisi minuuttia luennon alkamisesta sieltä takapenkiltä kuului jo kuorsausta…

Juoksin maanantaina tunnin lenkin. Tänään jatkataan samalla kaavalla.