Tämän päivän lenkin aikana alkoi vasen takareisi jumittamaan. Se on vanha sotavamma, joka herää henkiin aina kun kelit viilenevät. Otaksun, että se takareisi kirraa syystä, etten ole venyttänyt lonkan koukistajia. No nyt on vähän pakko…
Syksyllä 2008 valmistauduin kovaan kisaan, 100 kilsan juoksuun Etelämantereella. Muistan sen syyskuisen päivän, “when the shit hit the fan”. Oli aurinkonen, mutta viileä päivä. Lähdin lenkille shortseissa ja pistin heti 5.vaihteen päälle. Kahden minuutin jälkeen juoksu loppui siihen. Takareisi kirrasi kiinni. Aikaa paranemiseen oli vajaa kolme kuukautta. Pidin viikon juoksutaukoa ja läksin kokeilemaan, miltä jalka tuntuu. Pystyin juoksemaan 15 minuuttia ja sitten se kipu alkoi. Koko syksy meni treenien suhteen ihan penkin alle ja valmistatuminen antarktiseen kisaan jäi torsoksi.
Huono valmistautuminen näkyi myös itse kisasuorituksessa, vaikka selvisinkin siitä ihan kunnialla. Eka 50 kilsaa meni ok, mutta sen jälkeen vasempaan polveen iski viiltävä kipu. Osasyynä oli hankala maasto, mutta kyllä siihen vaikutti myös huono treenijakso. Lyhyillä lenkeillä ei rakenneta kuntoa 100 kilsan juoksuun. No se viimeinen 50 kilsaa tultiin polvi suorana ja kirosanoja huutaen. No eipä ollut ketään kuuntemasssa:-)
Kuten sanottu, niin venyttelen lonkan koukistajia ja istun jumppapallon päällä hajareisin. Se on tepsinyt aiemminkin.