Kevyttä sisätreeniä
Olin aikeissa juosta lenkin ystäväni kansssa, mutta hän tunsi olonsa sairaaksi, joten siirsimme lenkin ensi viikolle.
Eräs toinen kaveri oli päivän kaksi kuumeessa. Hän ei malttanut levätä taudin jälkeen tarpeeksi pitkään ja jälkitautina oli angiina. Nyt hänen on pakko levätä tai pahimmassa tapauksessa tapauksessa angiinaa seuraa sydänlihastulehdus. Se taas johtaa vaikea-asteisena mm.sydämen vaajaatoimintaan.
Päätin tehdä sisätreenin eli aluksi 15 kilsaa fillarointia ja sen päälle 20 min.soutua.