Pitkästä aikaa tuli juostua lenkki kukonlaulun aikohin. Starttasimme remonttimies Antin kanssa aamulenkille klo.6.20 alkaen (meille valikoituu remonttimiehetkin harrastuksen mukaan..).
Ei ollut poluilla ryysistä, mitä nyt pari peuraa tuli matkalla vastaan.
Mitä sporttailuun tulee, niin juoksu on vaihtunut (ei lopullisesti..) savottahommiin. Lähden parin viikon sisällä aavikkoreissulle ja sitä ennen pitäisi saada isohko risusavotta päätökseen ja vielä talokin maalattua.
Jälkimmäisen hoitaa onneksi kaverimme Antti….
Kiinnostaisiko sinua tehdä matkanjohtajan hommia? Ihan hyvä, mutta lue oheinen juttu, ennen kuin siirryt tuumasta toimeen.
http://www.outsideonline.com/1969906/secret-life-guides?utm_source=facebook&utm_medium=social&utm_campaign=facebookpost
Tein eräälle (hyvälle) kaukomatkatoimistolle matkanjohtajahommia Nepalissa seitsemän kahdeksan vuotta sitten. Kaikkea kun pitää kokeilla…
Minulla ei ole kokemusta lapsien kaitsemisesta, mutta siitä olisi varmasti ollut hyötyä ko.hommassa.
Asiakkaat olivat todella mukavia, ei siinä mitään, mutta kyllä aika moni heistä heittäytyi ihan natiaiseksi Nepaliin päästyämme. Olin antanut kotimaan briiffaustilaisuudessa ohjeen olla antamatta matkatavaroita Kathmandun lentokentän kantajille. Siitä ei nimittäin seuraa kuin hemmetinmoista säätöä ainakin siinä vaiheessa, kun on palkkion maksun aika.
Kun tulimme lentokentälle, niin lähes jokainen antoi tavaransa jonkun kantajan käsiin. Minun tehtäväksi jäi sitten se palkkion maksaminen. Retkikuntamme jäsenet katsoivat bussin ikkunasta, kun meikäpoika maksoi lentokenttäsherpoille liksan ja kuten aina, mikään rahamäärä ei tuntunut rittävän. Siinä ei lopuksi auttanut muuta kun huutaa, että “perkele, painukaa helvettiin”…suomeksi! Ja suomalaiset katsoivat bussin ikkunasta, notta mitä toi tuolla huutaa. Eli hyvin lähti matka liikkeelle.
Jotkut asiakkaat olivat yllättyneitä, että Nepalissa on niin paljon ylä-ja alamäkiä. Hei haloo, olemme vuoristovaelluksella.
Eräänä päivänä teimme noin 10 tunnin trekkauksen, johon kuului useita lepotaukoja. Saavuimme viimein seuraavaan majapaikkaan ja kaikilla oli ymmärrettävästi jano ja nälkä. Eräs ryhmämme jäsenistä tilasi lähes kolpakollisen verran paikallista väkijuomaa. Ja veti sen autuaasti kitusiinsa.
Seuraava yönä yksi sherpoistamme koputti huoneeni oveen ja ilmoitti, että yksi asiakkaista oksentelee. Annoin hänen yrjöillä ihan rauhassa, sillä syy oli tiedossa; liian paljon liian lyhyessä ajassa.
Että sellaista. Homma oli kuitenkin tosi kivaa ja saihan siinä kokea kaikenlaista. Esimerkiksi sen, kuinka eräs entinen kirkkoherra, joka oli salatupakoitsija, jäi jokaisessa turvatarkastuksessa kiinni siitä, että hänellä on sytkäri taskussa:-)
Aamukahvia juodessa luin inspiroivan jutun Bobista. Hän on 88-vuotias ultrajuoksija. Kyllä, luit ihan oikein, kahdeksankymmentäkahdeksanvee.
Bob ei ole siis ihan tavallinen Bob, mutta hän sanookin, että juoksijat eivät olekaan ihan normaalia porukkaa.
Miten ihmeessä Bob on pysynyt niin hyvässä iskussa, että hän jaksaa edelleen osallistua jopa ultrapitkiin juoksukisoihin?
Hän hoitaa päivittäin pientä karjatilaansa, sahaa polttopuut käsin jne. Tunnen lievää sukulaissieluisuutta Bobin kanssa, sillä yritän pitää itseäni kunnossa tekemällä asioita kuten hän eli.. “I don’t need to do things the easy way,” he says. “I need to do things the hard way because I have the time and it keeps me in shape.”
Hän on muuten aina ikäsarjansa ykkönen, kakkonen ja viimeinen.
Be like Bob.
http://www.trailrunnermag.com/people/profiles/1795-the-hard-way
Ja tässä videopätkä miehestä..https://www.youtube.com/watch?v=z8Y-aVZAr8s
