Aurinkoiset terveiset täältä Pyhätunturilta.
Lähdemme pikapuolin kohti Luostoa, jossa tavoitteena on kavuta lumikengillä yhden tunturin laelle. Sen jälkeen on tarkoitus vaihtaa lajia ja hiihtää Luostolta Kopara-porotilalle, joka sijaitsee aika lailla tarkalleen puolivälissä Pyhää ja Luostoa.
Koparassa otamme kontaktia noutopöytään ja hetken huilin jälkeen hiihdämme takaisin kohti Luostoa. Sellaiset ovat tämän hetken mietteet.
Ounastelin eilisessä blogissani, että löydän itsestäni tiistai-aamuna uusia lihaksia maanantain Luosto-Pyhä -hiihdon jäljiltä. Huonosti ounasteltu, sillä ei löytynyt.
Tänään täällä Pyhätunturilla tuuli oli selvästi eilistä voimakkaampi, silleen puuskittainen. Aurinko paistoi taivaalta ihan täydeltä terältä, joten mikäs meidän oli taas lähteä hiihtoladulle. Elämä hiihtoniilona siis jatkui…
Tuuli tuntui aluksi ihan pirun kylmältä, mutta kun pääsimme suojaan metsän siimekseen ja aurinko alkoi porottamaan suoraan päin pläsiä, niin lämminhän siinä sivakoidessa tuli.
Vedimme tänään eilistä lyhyemmän lenkin ja maaston profiili oli myös eilistä helpompi. Kilsoja kertyi 20 km verran.
Tapasimme Pyhäjärven rannalla tutun kaverin, Siltalan Antin, joka oli menossa muutaman kaverin kanssa järven jäälle leijahiihtelemään. Sitähän piti mennä katsomaan ja hyvältähän se näyttää, kun pro-tyypit liitävät sukset jalassa.
Samainen Antti jeesasi Gregiä ja minua, kun olimme täällä valmistautumassa Grönlannin halkijuoksua varten. Hän piti mm.hyvää huolta Ylen kuvausryhmästä (Urheilukatu 2), jotka kuvasivat meitä kahden päivän ajan itse asiassa melkein tarkalleen kaksi vuotta sitten.
Huomenna pistämme lumikengät jalkaan ja kiipeämme Luostolla tunturin huipulle. Mikäli keli jatkuu aurinkoisena, niin sieltä on varmaan huikean hienot näkymät.
No niin, nyt se on sitten korkattu. Tarkoitan Pyhätunturin ja Luoston välistä reittiä, jonka hiihdimme Kirsin kanssa tänään.
Lähdimme kymmenen jällkeen SkiBusilla kohti Luostoa. Matkassa oli tietty sukset ja sauvat sekä kaksi noviisi-hiihtäjää reppuineen päivineen.
Otan aina tuntureilla/aavikoilla (tai vast.) liikuttaessa mukaan extramäärän vähän kaikkea. Tuntureilla liikuttaessa on hyvä olla tulitikut, puukko, vaihtovaatetta yms., sillä olosuhteet voivat muuttua todella nopeasti. Ainakin minä kunnioitan luontoa niin paljon, etten edes kuvittele pärjääväni sille, jos se äityy hurjaksi. Jos äityy, niin se tulee ilmoittamatta eli turkasen nopeasti.
Sen (luonnon) kanssa tulee kyllä hyvin toimeen…
Minulla oli myös ylimääräinen kevyt-untuvatakki, jos eteen tulee tilanne, jossa joku (minä, Kirsi, joku muu) tarvitsee extralämmintä vaatepartta. Näinkin lyhyellle matkalle (34 km) pakkaan reppuun myös varapipon, sillä tiedän kuinka paljon kuiva pipo voi lämmittää kosteaa päätä.
No nyt siihen itse hiihtoon. Ulostauduimme Luostolla bussista ja jäimme heti alkajaisiksi tankkaamaan erääseen kahvilaan. Omenapiirakka ja kuuma kaakao antoivat erittäin hyvän startin useamman tunnin hiihtoretkelle.
Keli oli yllättävänkin tummanpuhuva, mutta kyllä aurinko aina välillä yritti pilkistää. Pakkasta oli parisen astetta, tuulta ei juuri lainkaan.
Meille oli heti aluksi itsestään selvää, että hiihdämme Pyhälle tunturireittiä. Se on nousuineen ja laskuineen kroppaa rasittavampi ja juuri sellaisia ärsykkeitä me tarvitsemme. Kirsilläkin on edessä ekokuun aikana Masokistin Unelma (100 km juoksu) ja minulla se aavikkojolkotus.
Niitä nousuja ja laskuja kyllä riitti. Sukset olivat vähän tahmaiset eli jouduin almäessä jopa lykkimään, jotta saisin kunnon vauhteja. En saanut. Ylämäisissä pitoa oli taas kiitettävästi.
Oli kyllä aika zipanderissa, kun tulimme Pyhätunturin kylään, josta oli vielä pikku kapuaminen tänne tunturihotellialueelle.
Otaksun, että hiihtomatka toimi hyvänä löytöretkenä. Löysin varmasti kehosta uusia lihaksia, jotka antavat kuulua itsestään viimeistään huomenaamuna.
