Moi taas!

/in /by

En minä teille moikkaile, vaan kengilleni.

 

Keväällä 2011 tutustuin Juoksija-lehden kenkätesteissä Nike Zoom Elite 2-kenkään. Siitä se meidän suhde kuukausien saatossa kehittyi niin tiiviiksi, että otin niitä 5 paria Saharaan.

 

Osa jäi sille tielle, yksi pari on Urheilumuseossa ja yksi täällä kotona.

 

Tapasin viime viikolla wanhan hyvän ystävän, jonka kanssa en ole jutellut varmaan kymmeneen vuoteen. Jatkoimme luontevasti keskustelua siitä, mihin viime jäimme.

 

Sama juttu näiden vanhojen kenkien kanssa. Vaikka en ole juossut niillä neljään vuoteen, niin pistin ne tottuneesti aamulla jalkaan ja lähdin lenkille. Juoksin 2h10 minuuttia ja koska niillä ei voi hölkätä hiljaa, niin menin melko kovaa.

 

Että sellaista.

 

Kevein askelin

/in /by

Askel…ja siis juoksu tuntuu nyt todella hyvältä, paremmalta kuin aikoihin.

 

Harjoittelu kohti aavikkojuoksua sujuu siis poutaisissa merkeissä. Juoksen tällä viikolla muutamia pitkiä ja joitakin herkistelylenkkejä.

 

Tänään oli sellainen herkistelyn kaltainen 1h30min lenkki. Alla oli kevyet kisarillat eli New Balancen herkät ja tunnokkaat tonnineljäsataset. (tähän lisäyksenä, minulla ei ole sporttipuolen sponsoreita, joita teille hehkuttelisin..).

 

Lenkkireitti oli 95%:sti hiekkatietä. Kiihdyttelin pitkin matkaa eli tein pitkiä vetoja. Se on yksi tapa katsoa millainen kondis on. Hengästyttääkö vai ei? Ei hengästyttänyt. Talven polkujunnailujen jälkeisestä heikosta vauhtikestävyydestä ei ole tietoakaan. Metsissä tapahtunut talviharjoittelu puolsi kuitenkin paikkansa ja aion jatkaa sillä tiellä myös jatkossa.

 

Tapanani on, varsinkin loppukesästä, tehdä harjoitteita, jolloin yritän juosta jalat altani. Kyseessä on useita kilometrejä kestävä veto, jonka aikana ..jos kaikki menee hyvin…tunnen juoksevani tästä maailmasta ulos  Se on kuulkaa hieno fiilis, mikäli voi juosta pitkän matkan aivan urku auki hengästymättä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sää maa-asemilla…

/in /by

“Kelit on kohdillaan” totesimme eilisellä lenkillä suurlähettilään kanssa . Lämpöä oli karvan päälle 20 astetta ja leppoisa tuuli vilvoitti auringossa kylpeviä juoksijoita.

 

Yleisesti ottaen en ota “keleistä” mitään stressiä. Seikkailujuoksijan työn kuvaan kun kuuluu juosta säässä kuin säässä.

 

Jos sataa, niin asenne on se, että se tekee hyvää luonnolle ja jos taas paistaa, niin se taas tekee gutaa kankeille kintuille. Aina on hyvin.

 

Yksi poikkeus sääntöön on ukonilma. Vaikka seuraankin ihan friikkinä ukkosta & salamointia, niin juoksemaan en lähde. Olen kerran juossut pitkän pätkän ihan helvetinmoisessa ukonilmassa ja selässä oli (sähköä hyvin johtava) vesileili. Olin sellaisella alueella, etten päässyt heti suojaan. Ja sehän oli kesä 2005, jolloin Suomessa järjestettiin yleisurheilun MM-kisat.

 

Tuolloin tuli mieleen, että jos nyt napsahtaa, niin Viljasesta ei jää jäljelle kuin savuavat kengät. Onneksi pääsin jossain vaiheessa piiloon erääseen autotallikatokseen.

 

Tässä Runners World-lehden aiheeseen liittyvä tietoisku.Puun alle ei siis kannata mennä…http://www.runnersworld.com/hot-weather-running/what-runners-should-know-about-lightning/slide/5

 

No sitten noilla seikkailujuoksuilla on tietenkin omat säähän liittyvät rajoitteet. Kylmissä olosuhteissa, kuten vaikkapa Grönlannissa, ollaan visusti teltassa mikäli tuulet nousevat liian korkealle. Seuraavalla reissulla vauhtia saattaakin hidastaa hiekkamyrskyt…

 

Teen tiistaina lihaskuntotreeniä, mutta pidän juoksusta vapaata.