Otsikosta voisi saada sellaisen kuvan, että seikkailujuoksijalla ei mene ihan tuubiin. No, voihan näin ollakin, mutta itsestä tuntuu juuri siltä, että asiat eivät ole hullummin. Ja ainotus on tuolla viimeisellä sanalla:-)

 

Otin kotoa mukaan pätkän narua; en vetääkseni itseni kiikkuun, vaan hyppimällä sen avulla.

 

Tein aamulla hieman vajaan tunnin hyppynarutreenin, jota voi muuten suositella (ainakin) kaikille juoksijoille. Se kehittää jalkapohjan, akilleksen ja pohkeen voimatasoa. Vain muutaman positiivisen asian mainitakseni.

 

Eilen tapaamani toimittaja lähetti hetki sitten artikkelin luettavaksi. Hän käytti haastattelun aikana nauhuria, joten 99% käsitellyistä asioista on artikkelissa juuri niin kuin pitää. Sen lisäksi hän oli ilmiselvästi kiinnostunut seikkailuista, sillä hän on aiemmin urallaan raportoinut tapahtumia maailman korkeimmilta vuorilta.

 

Olen täällä nyt neljättä kertaa. Mikäli asiat menevät suunnitellusti..ja miksei menisi,,,niin käyn näissä maisemissa vielä useaan kertaan.

 

Eräs asia on kiinnittänyt huomioni; tapaamiset järjestyvät usein, ei toki aina, ihan viime hetkellä, Sain tästä tiedon jo ensimmäisellä tänne suuntautuneella visiitillä, mutta nyt olen kokenut sen omakohtaisesti.

 

Otetaan muutama esimerkki. Eilinen klo.19.00 alkanut lehtihaastattelu varmistui puolen päivän aikaan.Edellisen päivän visiitti tukitiimini pomon farmille muutamia tunteja aikaisemmin.

 

Täällä englannin kielinen sana “pending”, suomeksi “vireillä oleva” on asia, jonka kanssa länsimaalaisen voi olla vaikea elää. Me suunnittelemme asiat kauas tulevaisuuteen.

 

Pidetään kiinni omista tavoistamme (ja omitaan myös muilta parhaat toimintamallit..), mutta on hyvä ymmärtää, ettei maailma pyöri meidän navan ympärillä. Maassa maan tavalla on saanut jossain toisissa yhteyksissä huonon kaiun, mutta se on ohjenuorana, kun edistän retkikunnan asioita niin meillä kun muualla.

 

Loppupäivän aikana on ainakin yksi sponssipalaveri ja kuka tietää mitä?