Päivä 2

/in /by

 

Tulin juuri lenkiltä. Se ei ollut kummoinen pituudeltaan; enemmänkin sellainen happihyppely tuolla hiekkarannalla. Koko muu päivä meni kokouksissa.

 

Aamun ensimmäisestä palaverista odotan tosi paljon. Paikalla oli kolme herraa, jotka voivat saada paljon positiivista aikaan. Olen sopinut jo uuden miitingin heidän kanssaan sunnuntaille.

 

Seuraava, eli päivän kakkospalaveri oli luonteeltaan kohteliaisuukäynti erään tunnetun retkikuntamiehen luona. Meillä kun on yhteisiä kavereita. Yksi heistä on etelälämanteella toiminut uusiseelantilainen lääkäri, joka sai pakkaisista tarpeekseen (ja ihmisten palelluttamista varpaista&sormista) ja kasvattaa nyt lampaita:-)

 

Annoin seikkailija-hepulle oman kirjani ja sain häneltä vastalahjaksi hänen kirjoittamansa. Jos paljastan miehen nimen, niin kaikki tulee ilmi, joten huulet ovat vielä hetken sinetöidyt.

 

Mister heppu oli pyytänyt kokoukseen mukaan henkilön, joka aikoo hiihtää huhtikuussa<ns.viimeisen asteen pohjoisnavalle. Hän on myös aktiivinen juoksija, joten saatan saada hänestä vielä juoksukaverin tuleville päiville.

 

Päivän kolmas palaveri oli taas luonteeltaan businesslike. Sen palaverin loppupuolella olin jo aika nakit ja muusi, sillä en ollut syönyt mitään sitten aamiaisen. (puuroa, tietty). Ja kello lähenteli jo neljää.

 

Tulin takaisin hotellille, kirjoitin muutaman meilin, jonka jälkeen läksin lenkille.

 

Huomiseksi ei ole tiedossa yhtään palaveria, mutta tilanne voi muuttua äkistikin. Jos ei muutu, niin juoksen kaksi lenkkiä.

 

Lauantaiksi lähden aavikolle. Palaan sieltä ennakoitua hieman aiemmin, sillä sunnuntain kokous on ajoitettu heti aamulle.

 

Olen mutustellut kirjoittamisen yhteydessä viinirypäleitä, mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Ei kun syömään…

 

 

 

 

 

 

1.päivä

/in /by

Vaaleanpunaisen seikkailijan ensimmäinen päivä kohdealueella sujui…varsin sulavasti.

 

Lähdetään liikkeelle siitä tärkeimmästä, juoksusta. Kipaisin hieman rapian tunnin lenkin varsin hiekkaisissa olosuhteissa. Juoksualusta oli samanlaisen kuin preerialla tapaa olla, mutta tällä kertaa vieressä kohisi meri.

 

Juoksin hotellialueelta ensiksi pari kilsaa länteen. Vastaan tulleet kolme kulkukoiraa ilmoittivat varsin äänekkäästi, että nyt seikkailujuoksijan on paras kääntyä kohti itää..ja näin tapahtuikin. Tapaaminen hurttien kanssa sujui diplomaattisissa merkeissä, siis ilman kahakointia.

 

Videokuvasin osan lenkistä. Minulla oli selässä ns.military-mallinen Camelbakin reppu, joka ei ole ihan sieltä kevyimmästä päästä, mutta se vaan lisäsi harjoituksen tehoa. Kannoin repussa juomaa, videokameraa ja jalustinta, joka ei kuitenkaan mahtunut sinne, joten juoksin jalusta kädessä. Hyvää treeniä sekin.

 

Spurttailun jälkeen valmistauduin alkuillan palaveriin, joka oli lentokentän lähellä sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Paikalla oli kaksi gentlemannia ja -osan aikaa- eräs leidi, joka joutui poistumaan paikalta toisen tapaamisen johdosta.

 

Meillä oli varsin antoisa 1,5 tunnin juttutuokio. Uskon sen johtavan hyvään lopputulokseen.

 

Olen täällä ensimmäistä kertaa. Ihmiset ovat todella avuliaita ja ystävällisiä.

 

Ensimmäisen vierailupäivän saldo kallistuu reilusti plussan puolelle.

 

Tänään minulla on kaksi kokousta, yksi puhelinpalaver ja lenkki.

Nyt jatkan aamiaisen mutustelua. Puuro maistuu täälläkin hyvältä.

 

PS. Välitän kotiin tiedon, että en ole aikatauluttanut matkaa sääpalvelu Accuweatherin pitkän ajan sääennusteen pohjalta. Lumityöt ovat erinomaista liikuntaa, vai mitä Kirsi:-)

 

 

Pienen pompun…

/in /by

..kautta perille.

 

Terveiset aavikolta. Tällä hetkellä silmien edessä helmeilee tosin meri, mutta onhan sekin yhdenlaista erämaata. Kysykää vaikka Gregilta, joka souti yhden valtameren halki.

 

Voin kutsua itseäni jatkossa myös nimellä “Pink Adventurer”.

 

Kuten aiemminkin olen todennut, niin meikäläisen kovalevy ei taida olla ihan kunnossa. System erroria pukkaa ja 404 page not found on aivokopan vallitseva tila.

 

Maihin, joihin tarvitaan viisumi, on passissa oltava kuuden kuukauden voimassaoloaika siitä hetkestä, kun viisumi myönnetään. Mulla se oli kolme viikkoa. Onneksi Finavian skarpit henkilöt huomasivat sen. Siinä ei ollut ihan mielettömästi aikaa juosta Seutulan poliisiasemalle hakemaan väliaikaispassia.

 

Juoksin sinne ulkokautta kevyen tuiskun lumihankien läpi, sillä lentoni alkuun oli toisi vähän aikaa. Onneksi pollariasemalla ei ollut jonoa…

 

Sain passin, joka on siis väriltään vaalean punainen. Se herätti ansaittua huomiota. Määränpäähän saapuessa piti vaihtaa pari sanaa maahanmuuttoviranomaisen kanssa ja kello oli siinä vaiheessa jo lähempänä kolmea yöllä.

 

No, olen ollut pahemmassakin paikassa. Esimerkiksi Mauritanian rajalla pienessä puolipimeässä vartiokopissa muhkeaviiksisen, noin kaksimetrisen jättiläisen kanssa, jolla oli pamppu handussa. Hän katseli tiukkoja juoksutrikoitani enemmän kuin sillä silmällä…

 

Tänään on ensimmäinen support team -palaveri. Niitä on kaikkiaan kolme ja sitten neljäs palaveri, joka voi johtaa johonkin..tai olla johtamatta.

 

Jos kaikki menee tuubiin, niin voinen julkistaa tämän juoksun melko pian. Päännii tämä panttaaminen.

 

syy siihen on se, että jo nyt aika monet ihmiset kysyvät “milloin ja mihin lähdet” Jos olisin julkistanut tämän juoksun aiemmin, jolloin kaikki näytti hyvältä, niin joutuisin nyt selittämään “no etkö sä ole vieläkään lähtenyt sinne” ja mä VIHAAN selittelemisiä..

 

Matkablogi jatkuu pian…