Olemme meilailleet viime aikoina Gregin kanssa ahkeraan. Syy aktiivisuuteen on tietenkin yhteinen projekti, johon olemme sitoutuneet.

 

Ja on jo aikakin saada jotain tulille, siis minun puoleltani. Viimeiset vuodet ovat olleet tuulimyllyjä vastaan taistelua.

 

Pitää vaan katsoa peiliin eikä käyttää energiaa muiden ihmisten tai olosuhteiden syyttelyyn. Päin vastoin. Olen saanut todella paljon tukea hankkeelle, jota olen vienyt (tyhmän härkäpäisesti) eteenpäin.

 

Retkikunnan kehittämisessä on samoja piirteita kuin vaikkapa start up-yrityksessä. Siihen liittyy paljon intohimoa, valoisia tulevaisuuden näkymiä ja työtunteja, joita kukaan ei laske.

 

Ulospäin näkyy se jäävuoren huippu, mutta siitä jäävuori on suurelta osin vesirajan alapuolella. Ja sinne ei kukaan muu ole näkemässä.

 

Retkikunnasta tulee koko elämän läheisin asia. Pitäkää sitä hyvänä tai huonona, mutta niin se vaan menee.

 

Lopputuloksena on joko jackpot, konkurssi tai homma pistetään jossain vaiheessa naftaliiniin odottamaan uutta momentumia. Tämä jälkimmäinen kuvaa niitä tuntoja, joita minulla on aavikkojuoksuun, jota on viety eteenpäin vuodesta 2014 alkaen.

 

Olen siirtänyt ajatukseni pitkästä aavikkojuoksusta tuonnemmaksi. Siis siitä, jota olen toteuttanut v.2014 alkaen. Sen aika tulee vielä.

 

Panokset on nyt asetettu uudelle retkikunnalle. Tiimi on jo kasassa. Siihen kuuluu juoksijoiden eli Gregin ja minun lisäksi kolme muuta henkilöä. Yksi heistä on suomalainen, ja kaksi on kotoisin….no, kerron sit myöhemmin:-)

 

Nyt kun seikkailukaveri on kotiutunut jenkkeihin, niin kyselen meileissäni pakkaslukemia. Hän on asettumassa alueelle, jossa on talvisin kylmä. Juuri nyt about -25C. Yleensä olen kysynyt kuinka kuuma on, sillä hän on budjaillut Etelä-Afrikassa viime vuosien aikana.

 

Pääkaupunkiseudulla on juoksijan talvi. Perjantaina oli +4C ja Espoon ulkoilureitit olivat loistokunnossa.