Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Ruuhkaa polulla

August 26, 2017/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Olen maininnut useaan kertaan, ettei Espoon keskuspuiston poluilla ei näy muita juoksijoita. No lauantaina oli…ja paljon.

 

Saunalahden koulun urheilukenttä oli varattu perjantaina ja lauantaina suunnistajille. Kyseessä oli Espoon Suunta-nimisen suunnistusseuran eGamesit, johon osallistui satoja suunnistajia.

 

Kävin lenkkini loppuvaiheella koulun kentällä katsomassa suunnistajien touhuja ja bongasin sieltä muutaman tutunkin. Reiska Kärkkäinen on monelle suomalaisjuoksijalle tuttu mm.Tukholman maratonin organisaattorina sekä loistavana kisakuuluttajana.

 

Reiska kertoi, että vuonna 2009 kuopattu eCross eli Espoon Leppävaarassa järjetettävä polkujuoksutapahtuma järjestetään jälleen syyskuun alussa 2018.

 

Olen varma, että tapahtumalla on mahdollisuus  kerätä aiempaa korkeampi osallistujamäärä, sillä vielä v.2009 polkujuoksu oli paljon paljon pienempi laji kuin mitä se tänä päivänä on.https://ecross.fi/

 

Näitä polkujuoksukisoja on jo nyt kisakalenterit pullollaan, joten on mielenkiintoista nähdä mitkä kisat pärjäävät pitkässä juoksussa. Ainakin pääkaupunkiseudulla järjestettävät Nuuksio Classic polkujuoksumaraton sekä edellä mainittu eCross taitavat osua samalle viikonlopulle.

 

Oma lauantain lenkki meni mainiosti. Seura oli hyvää, mutta kuten arvelin, suurlähettiläällä ei ollut mitään uutta kerrottavaa aavikkojuoksun tilanteesta.

 

Olen juossut ja totutellut viimeisen kahden viikon ajana La Sportiva Bushido -maastokenkiin.

 

Uskon, että käytän ko.kenkää mm. jääätikköjuoksun aikana, sillä niihin voi ruuvata myös nastoja. Toinen potentiaalinen jäätikkökenkä on La Sportivan Akyra, joka on juuri tullut markkinoille.Olen ottanut niillä vasta yhdet tyypit ja tykkäsin tosi paljon.

 

La Sportivan maastokengille on käynyt viime vuosina ihan samalla tavalla kuin Salomonille.

 

Jälkimmäinen oli sponsorini vuonna 2007-2008. Minun oli tuolloin helppo löytää Salomonilta juoksupaitaa, takkia..you name it, mutta kengät olivat kaikkea muuta kuin juostavat. Nykyään Salomon tekee huippuhyviä maastokenkiä.

 

Sama juttu nykyisen sponsorini La Sportivan kanssa. Vielä viime vuosikymmenellä sain jalkani kipeäksi La Sportivalla juostun lenkin aikana. Nyt on tilanne ihan toinen.

 

 

 

 

“Mä melkein delasin…”

August 26, 2017/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Otan mielelläni (taas kerran..) tosikon viitan ylleni, mutta jotenkin mua vaan nyppii aina, kun jotain TV-ohjelmaa markkinoidaan “hengenvaarallisena matkana” yms.

 

Pari vuotta sitten yksi rää..no en sano kyseisen henkilön entistä ammattia meinasi iltapäivälehtien mukaan kuolla 3000 metrin korkeudessa, kun päätä alkoi särkemään ja sitä rataa.

 

Tiedän, että nämä “hengenvaaralliset ohjelmat” ovat erittäin tarkasti käsikirjoitettuja, kuten monet muutkin proggikset, jotka vaikuttavat katsojista spontaaneilta “tuotoksilta”. Eivät ne sitä ole.

Sorry, että paljastin.

 

Kun olin etelämantereella vuonna 2008, niin siellä eräs kanadalainen daami, joka omien sanojensa mukaan juoksi, mutta silminnäkijoiden mukaan käveli 100 kilsaa, soitti kisan jälkeen kotimaansa lehteen, ja kertoi melkein kuolleensa, kun kisa käytiin niin armottomissa olosuhteissa.

 

No, just tuolloin sää oli (etelämantereen mittapuulla)  hyvä, mutta kisan jälkeen siellä oli kyllä kovat jäätikkömyrskyt.

 

Uutinen levisi kulovalkean tavoin kanukki-lehdissä, mutta internet-aikakaudella se uutinen ponnahti takaisin etelämantereelle meidän muidenkin luettavaksi.

 

“Hengenvaarallisesta” kisasta selvinneestä henkilöstä tuli base campin naurun aihe.

 

Juoksen tänään lenkin aavikolla toimivan suurlähettilään kanssa. Saan varmaan kuulla häneltä viimeisimmät uutiset aavikkojuoksun “edistymisestä”. En odota lenkiltä siltä osin kovinkaan paljon.

 

Eipä hätää. Jäätikköjuoksun valmistelut sujuvat mukavissa merkeissä. Ajankohta on siis huhti-toukokuu. Ja se tulee kuulkaa nopeasti.

 

Lokakuussa eli melkein huomenna lähden tapaamaan jäätikköjuoksun tukitiimiä ja hoidan siinä samalla muutamia virallisia tapaamisia.

 

Talven aikana on tiedossa ainakin yksi Lapin treenileiri ennen jäätikölle lähtöä.

 

Tapasin eilen Ulkoministeriössä suurlähettiläitä kaksin kappalein. He auttavat minua muutamissa jäätikköjuoksun järjestelyissä.Minä puolestani jelppaan suurlähettiläitä heidän omassa työssään sen minkä pystyn.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nettisivut

August 25, 2017/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Se on siinä ja siinä avautuvatko uudet nettisivut vielä tämän kuun aikana. Empiirisen kokemuksen mukaan “nettiprojektit” viivästyvät aina, joten siirrän katseen jo syyskuun puolelle.

 

Olen juossut nyt seitsemän päivää putkeen, joten pidän tänään treenivapaan. Siihen päätökseen antaa pontta myös päivän kalenteri.

 

Päivän eka palaveri alkaa jo 8.00 ja vika on Ulkoministeriössä klo.15.00. Tämä jälkimmäinen miitinki liittyy yhteistyöhön Arktisen Neuvoston kanssa.

 

Juoksin eilen 1h30 minsaa testaten Juoksija-lehdelle maastokenkiä. Testissäni ollut kenkä yllätti minut positiivisesti, sillä kuten niin usein, ulkonäkö harhautti minut pahemman kerran.

 

Kenkä tuntui kädessä raskaalta ja ajattelin negatiivisesti, että mitähän tästä vielä tulee.

 

Mutta johan mieli muuttui, kun pääsin sillä tosi toimeen. Kenkä rullasi kuin unelma ja vaimennus oli just eikä melkein mun jalkaan passeli. Kerron kyseisestä kengästä lisää kunhan syyskuun numero on ilmestynyt.

 

Perjantaita.

 

 

 

 

Page 744 of 1509«‹742743744745746›»

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Aamulenkki ja luento
  • Love the game – don´t hate the game!
  • Lehtiartikkeli (Fin)
  • Kausi on avattu / The season is officially underway!
  • Paranoid Leadership, Osa 2/ Part 2

Archives

Scroll to top