Miksi?

/in /by

Torstain Hesarissa oli hyvä juttu.  Aihe on klassinen, “what is the meaning of life?”

 

Professori Salonen sanoo :”Elämän kulissit ovat kivat, joo, mutta meistä tuntuu, että joku punainen lanka puuttuu, se iso syy, joka sytyttää minut elämään.”

 

”Tämän ajan kipupiste kulminoituu kokemukseen elämän merkityksettömyydestä ja tarkoituksettomuudesta. Elämän mielekkyyden puute on meidän yltäkylläisyydessä elävien ihmisten suurin vihollinen.”

https://www.hs.fi/elama/art-2000005884024.html

 

Suunta on varmaan monilla hukassa. Kompassin neula näyttää, että tuonne pitäisi mennä, mutta ulkoiset motiivit vievät toisaalle.

 

Keskustelen varmaan tästäkin aiheesta sunnuntaina, kun olen Rovaniemellä luentokeikalla.

 

Tänään nenä suuntaa kohti Messukeskusta, jossa alkaa Winter Expo vai mikäs sen nyt onkaan. Ski Expoksi sitä aiemmin kutsuttiin.

 

Firmallamme on siellä ständi, mutta en ole siellä hommissa.  Meikäläinen jutustustelee mieluusti ständillä vierailevien kanssa, mutta se tuotteiden myyminen ei ole oikein minun juttuni.

 

Aion keskittyä tuttujen kanssa jutusteluun.

 

 

Kisa

/in /by

Kaksi kokenutta seikkailijaa aloittaa huomenna vaelluksen kohti etelänapaa.

 

Molemmat miehet ovat Chilessä, Punta Arenas-nimisessä pienessä rannikkokaupungissa odottaen lentoa etelämantereelle, tarkemmin sanottuna Union Glacier Base Campiin.

 

Sieltä miehet lennätetään pienemmillä potkurikoneilla varsinaiseen lähtöpaikkaan, josta alkaa todella pitkä taivallus.

 

Molempien tavoite on olla ensimmäinen henkilö, joka on hiihtänyt koko etelämantereen halki ilman ulkopuolista tukea. Etelänapa on siis vasta välietappi.

 

Mieleen tulee noin sata vuotta sitten käyty kisa Amundsenin ja Scottin välillä. Kumpi on ensimmäinen etelänavalla. No, Amundsen voitti ja kakkoseksi tullut tiimi tuhoutui. Se on erinomaisen mielenkiintoinen case ja aion kirjoittaa siitä teille lähiaikoina.

 

Toisella nykyseikkailijalla on peräti 180 kiloa tavaraa pulkassaan, joten ensimmäiset kilometrit eivät varmaan ole mitään vauhti-iloittelua.

https://theadventureblog.blogspot.com/2018/10/antarctica-2018-expedition-season-set.html?fbclid=IwAR1kmNQ5obaKDbzc4-qYhU8aqrro96c0h4dCNC4zVU8swIIaDzGzj0wfyyk

 

Voi vaan kuvitella miesten tämän hetkiset fiilikset. Takana on hurja määrä työtä niin rahoituksen, logistiikan kuin harjoittelun suhteen. Ja kaikki valmistelut ei todellakaan ole mennyt kuin Disney elokuvissa. Sen arvaan.

 

Nyt on molemmilla on edessään se hetki, josta he ovat jo pitkään unelmoineet. Kokemuksesta voin sanoa, että se on uskomattoman hieno tunne.

 

Meikäläisellä ja muulla tiimillä on noin 6 kuukautta tuohon hienoon lähtöhetkeen.

 

Vanha (no ei iältään..) seikkailukaverini Greg on meilaillut ahkeraan. Hän on viime aikoina suoriutunut mm.extreme ironmanista, muutamasta vuoresta ja tähyilee kohti monia muita seikkailuja.

 

Ja houkuttelee minua niihin mukaan. Tänään saapuneessa meilissään hän pummi minua messiin erääseen todella hurjaan seikkailuun. Arvaatte varmaan, mitä vastasin.

 

Dream it-Plan it-Do it.

 

 

Legenda

/in /by

Legenda -sana on kokenut inflaation, mutta olen itse viljellyt sitä harkiten. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun käytän sitä blogissani.

 

Juoksijan uusi päätoimittaja Seppo Anttila kertoo marraskuun lehdessä ekasta kohtaamisestaan Juoksijan perustajan Tapio Pekolan kanssa. En referoi kirjoitusta sen tarkemmin, sillä marraskuun numero ei ole virallisesti edes vielä ilmestynyt.

 

Kävin ensimmäisen kerran Juoksijan toimituksessa 15 vuotta sitten. Ja sille tielle mä jäin….

 

Ei vähiten siksi, että lehteä luotsasi Tapio Pekola, joka oli jo legenda eläessään.

 

Hän ei kaihtanut ns.paskahommia vaan lähetteli tilaajille postia, liimasi postikuoria, siivosi nurkkia, keitti kahvia….oikoluki lehteen päätyviä artikkeleja, kirjoitti…you name it. Siinä ei työtunteja laskettu.

 

Siinä ekassa tapaamisessamme Tapsa otti sukat pois jalasta ja näytti minulle kovia kokeneita varpaitaan. Ne kynnet ei unohdu ikinä mielestä. Sain vieraana juoda talon parhaasta kahvikupista. Paras tarkoitti sitä, että se oli edes jotenkin pesty.

 

Siinä ensimmäisessä tapaamisessa tuli kotoisa olo. !Täällä ei ole paskantärkeää porukkaa ja kaikki suhtautuvat juoksemiseen ja kestävyysliikuntaan fanaattisesti”.

 

Olen tosi onnellinen, että sain tehdä monta vuotta legendan kanssa duunia. Luen joka kesä läjäpäin hänen kirjoittamiaan juttuja wanhoista Juoksija-lehdistä. Eipä ole tullut aiemmin eikä jälkeenpäin eteen niin rautaista kirjoittajaa kun mitä Tapsa oli. Hän ei paljoa kuvia kumarrellut ja mikäli hänen kirjoituksiaan julkaistaisiin tänä päivänä, niin some menisi sekaisin. Hän oli nimittäin aikamoinen tykittäjä.

 

Juttelin viime viikolla erään juoksukoululaisen kanssa, joka on lukenut jo vuosikymmeniä Juoksijaa. Hän kaipasi lehteen juuri sitä vanhaa fanaattisuutta.

 

“Merkitys” on sana, jota kannattaa aika ajoin funtsia. Itselleen voi esittää kysymyksen  “kuka jää kaipaamaan”, jos tarjoamasi palvelu tai tuote lopetetaan? Sitä on hyvä miettiä.