Luin sunnuntai-aamun ratoksi vanhoja blogitekstejä Saharan halkijuoksun ajoilta.

 

Yksi asia, joka pisti silmään oli blogiteksteistä välittynyt hyvä fiilis.

 

Väitän, että aavikkojuoksulta välittynyt positiivisuus johtui hyvästä tiimihengestä, vaikka matka rassasikin meidän kaikkien voimia.

 

Olin pari vuotta sitten puhumassa Messukeskuksessa eräässä seminaarissa ja kuulijoina oli pääosin johtajia.

 

Kysyin, että kuka on päässyt nykyiseen asemaansa omin voimin ja resurssein. Kukaan (ei ainakaan kehdannut) nostaa kättä pystyyn.

 

Minulle hyvä tiimi on ihan kaiken aa ja oo.

 

Edellisellä Grönlannin jäätikköylityksellä (joka siis keskeytyi) asia ei ollut näin. Otin siitä opiksi.

 

Minulla oli tavoite lähteä jäätikkömatkalle jo viime kevät-talven (2018) aikana, mutta lead musher Lars Poulsenin perheeseen syntyi samaihin aikoihin esikoinen.

 

Larsin merkitys tiimin onnistumiselle on merkittävä. Vuonna 2013 hän joutui vetäytymään retkikunnasta aivan viime hetkillä ja se vaikutti omalta osalta kokonaissuoritukseen.

 

Halusin ja haluan Larsin seuraavalle jäätikkömatkalle maksoi mitä maksoi. Ja maksaahan se, mutta hyvälle työmiehelle kuuluu hyvä palkka.

 

Edellä mainituista perhesyistä johtuen, päätin siirtää jäätikköseikkailun tälle vuodelle. Se tuli joillekin ihmisille pettymyksenä, mutta minun vastuullani on se, että tiimi on paras mahdollinen. Melkein paras ei vaan riitä.

 

Nyt Lars on 100% sitoutunut osallistumaan 2019 jäätikkömatkalle. Se merkitsee minulle todella paljon.

 

Sama juttu Antin osalta. En tiedä parempaa jamppaa jakamaan tätä kokemusta kanssamme.

 

Sama on laulu aavikkoseikkailu 2020 osalta. Suomesta tiimiin kuuluu Pekka Voutilainen, jonka kanssa olemme viritelleet seikkailua jo vuodesta 2014 alkaen. Toisena tukijalkana on Pentti Kotiaho, joka oli todella tärkeässä roolissa Saharan halkijuoksun onnistumisessa.

 

Pitäkää siis huolta tiimistänne.

 

Juoksin sunnuntaina 2h25min.