Kuluneen viikon aikana unta on tullut vedettyä palloon selvästi normaalia enemmän. Ja ruokaa. Nälkä on jatkuvasti läsnä.

 

Yleensä sunnuntai-aamuisin on (aamupuuron jälkeen) karmea hinku juoksulenkille, mutta nyt jalka ei kuopi maata. Jään odottamaan sitä fiilistä, ennen kuin aloittelen treenaamisen uudestaan.

 

Harjoiteltavaa riittää, sillä noin 1,5 vuoden kuluttua seikkailujuoksija kirmaa Arabian hiekkaerämaan halki.

 

Tämä tavoite on ollut kirkkaana mielessä jo vuodesta 2013.

 

Otin ensimmäisen ja sen tärkeimmän askeleen kohti tätä tavoitetta 7.8.2013.  Tapasin tuolloin silloisen ministerin Alex Stubbin hänen himassaan. Olin tutustunut mieheen urheilun kautta.

 

Poliitikkona AS:n taival kulki suosion huipulta koko kansan sylkykupiksi, mutta miehen kunniaksi on sanottava, että hän on aina valmis jeesaamaan…ja on hemmetin hauskaa lenkkiseuraa.

 

Tuona kyseisenä päivänä (7.8.) kerroin Alexille, että aion juosta Arabian hiekkaerämaan halki. Kyselin, että olisiko hänellä antaa minulle jonkun henkilön nimen, johon voisin olla yhteydessä ja viedä asiaa eteeenpäin. Siinä kohtaa Alex jo lähetteli eräälle henkilölle tekstaria.

 

No, se kontakti ei johtanut mihinkään konreettiseen tulokseen, mutta kuten todettua, ensimmäinen askel kohti tavoitetta oli otettu.

 

Muistan päivämäärän hyvin, sillä isäni kuoli samaisena päivänä.

 

Kevään 2014 aikana palaset alkoivat loksahdella kohdilleen. Tapasin Ulkoministeriön korkean virkamiehen, joka ehdotti, että otan yhteyttä Suomen Saudi-Arabian suurlähettiläs Pekka Voutilaiseen.

 

Meilasin Pekalle, joka toivotti minut tervetuleeksi Saudeihin. Mutta sinne ei mennä ihan noin vaan; viisumin hankkiminen kestää tovin, mutta sitä vauhditti tapaamiseni Saudi-Arabian Suomen suurlähettilään kanssa.

 

Ensimmäinen matkani Saudeihin oli syyskaudella 2014. Ja millainen se olikaan.

 

Tapasin matkallani mm.silloisen kuninkaan pojan, joka toimi mm.Riadin kuvernöörinä. Toinen kuninkaan pojista oli puolestaan Jeddan vastaava.

 

Jo tapaaminen prinssin kanssa oli miniseikkailu kuninkaan palatsialueella. Tapaaminen kesti kaikkineen useita tunteja, joista itse kuninkaan poika oli läsnä reilun tunnin. Sen aikana hän kuitenkin lupasi tukea hankettani juosta autiomaan halki myös Saudien puolella.

 

Aika pian tapaamisemme jälkeen kuningas kuoli ja hallinto meni uusiksi. Tällä hetkellä Prinssi Turki on (tiettävästi) pidätettynä nykyisen varakuninkaan Bin Salmanin toimesta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Turki_bin_Abdullah_Al_Saud

 

No joo, jos joskus vielä kirjoitetaan seikkailujuoksija-kirjan kakkososa, niin tätä ja sen jälkeisiä episodeja käydään tarkemmin läpi.

 

Kävin Saudeissa kaiken kaikkiaan viisi kertaa. Tapasin urheiluministeriä ja monia muita mielenkiintoisia henkilöitä. Kerran minulla oli jo lupa-asia kunnossa tuolloisen varakuninkaan toimesta, mutta se kumottiin ilman ihmeempiä selittelyjä.

 

Vierailin myös monissa (tavallisissa) perheissä ja sain niiden tapaamisten kautta kohtuullisen hyvän ja laajan kuvan Saudi-Arabiasta.  Median kautta kuva saattaa jäädä ohueksi.

 

Vuonna 2016 matkustin Omaniin, sillä minua oli alkanut risoa Saudien kankeus lupa-asiaan liittyen.

 

Vietin Omanissa kaksi viikkoa. Jokaiselle päivälle oli merkitty useita tapaamisia, joista yksi oli maan turismiministerin tapaaminen. Sain häneltä (henkistä) tukea tulevaa aavikkomatkaani varten.

 

Tein tuolloin päätöksen, että juoksen (huippumukavasta) Omanista kohti Arabiemiraatteja, mutta milloin…se oli vielä avoin.

 

Ensiksi piti tehdä välit selväksi Grönlannin jäätikön kanssa. Nyt se on tehty. Olen muuten keskiviikkona kertomassa tiimimme seikkailusta Ylen aamutelkkarissa klo.7.48.

 

Arabian retkikunta aloittaa reipaasti yli 1000 kilsan taivalluksen joulukuussa 2020. Tavoitteena on ylittää autiomaa ekana juoksijana.

 

Mutta se on vain yksi tavoite. Muitakin on. Haluan herättää kohdealueella (ja muuallakin) huomiota ympäristön tilaan.

 

“Leave no trace” oli jo Kalaharin autiomaan ylityksen kattoteema ja sillä teemalla jatketaan. Se lisäksi haluan korostaa kestävää kehitystä, sillä tällä nykymenolla me ajamme kaasu pohjassa kohti Karjalan mäntyä.

 

Juoksu päättyy (ainakin seremonia-tasolla) Dubain maailmannäyttelyyn ja sen Suomi paviljonkiin. Kerron tästä hankkeesta vielä moneen kertaan tulevien kuukausien aikana.

 

Juoksuhaaste on iso ja sitä varten on tehtävä lujasti töitä. Harjoittelu on oma lukunsa, sillä matkaa saattaa kertyä sen 1500 kilsaa. Ja aion juosta niistä jokaisen (k-)ilometrin.

 

Retkikunnan budjetti on selvästi aiempia suurempi. Oleilemme alueella, jossa suurimman turvallisuusriskin muodostavat olosuhteet. Sen takia retkikunnan koko on suuri. Meillä on oltava riittävä määrä ajoneuvoja, sillä autot hyytyvät noissa olosuhteissa todella helposti.

Vettä, muonaa ja sen sellaista ei voida hakea läheisestä marketeista, koska niitä ei siellä ole. Lähimaillakaan.

 

Kamelien käyttö olisi mukavaa, mutta ne eivät nykyään kestä noin pitkiä matkoja. Tämä ei ole olettamus vaan tieto.

 

No niin, tätä on siis luvassa seuraavan 1,5 vuoden ajan, joka menee muuten sukkelaan.

 

Minulla on rinnalla huipputiimi viemässä tätä tavoitetta eteenpäin. Kerron heistä tässä matkan varrella.

 

Pysykää kuulolla.

PS. Nyt nämä versin kulahtaneen näköiset nettisivut pistetään uusiksi.