Elämme standardien täyttämässä maailmassa. Niitä on kaikkialla.

Standardit eli normit ovat toimintatapojen luomista.

Luin keskiviikkona urheiluun liittyvän artikkelin HS:n nettisivulta.

Juttu kertoi pienehkön “Ykkösessä” pelaavan jalkapalloseuran Gnistanin arjesta.

Joukkueen valmentaja kertoo, että pienuudesta ja vähäisistä resursseista huolimatta “yritämme ylläpitää ammattilaisurheilun vaatimuksia”.

Hemmetin fiksusti sanottu.

Olin pari viikkoa sitten Solvallan urheilukentällä. Siellä on ihan laadukas fudiskenttä, jossa monet seurat käyvät harjoittelemassa ja pelaamassa sarjapelejä.

Kentän ulkopuolella on juoksurata. Siksi olin siellä….

Katsoin nuorten futaajien harjoittelua.

Joukkueen pelaajat tekivät valmentajien ohjeiden mukaisia alkulämmittelyjä.

Kukaan näistä nuorista ei tehnyt suorituksia oikein. Ei yksikään.

Itse asiassa liikkeet tehtiin ihan päin persettä. Kunhan nyt vähän heiluteltiin kroppaa, oltiin tekevinään…..

No, sen ymmärtää. Kundit halusivat pelata fudista eivätkä tehdä tylsiä jumppaliikkeitä.

Been there – done that.

Valmentaja katsoi asiaa sormien läpi. Hän ei puuttunut yhteenkään virhesuoritukseen.

Samalla hän teki karhunpalveluksen nuorille.

Hän ei selvästikään kykene luomaan riittävän korkeita ja vakiintuneita standardeja, joilla harjoitukset viedään läpi.

Ainakin lajin suurmaissa, huippuvalmentajat laitetaan koutsaamaan nuoria.

Sieltähän ne huiput sikiävät.

Tästä tullaan kysymykseen “kuinka paljon harjoittelet”.

Sillä ei ole mitään merkitystä, mikäli harjoituksia ei viedä läpi korkeilla vaatimustasoilla.

Määrä, määrä, määrä!

Kuulen tätä jatkuvasti.

Määrä on kriittinen menestystekijä. Sitä ei missään nimessä käy kiistäminen.

Mutta niin on myös LAATU.

Palataan vielä näihin fudisnuoriin. He varmaan kertoivat kotona ja kavereille olleensa fudisharjoituksissa.

No, minun mielestä eivät olleet.

“Harjoittelu on jonkin asian opettelemista tekemällä sitä toistuvasti. Tutkimusten mukaan harjoittelun määrällä ja laadulla on ratkaiseva merkitys monien taitojen kehittämisessä korkealle tasolle”.

Tämä aihe tuli mieleen myös pari päivää sitten, kun tein ensimmäistä kertaa valmentajan (Jukkis) minulle suunnittelemaa liikettä. Olin videoinut liikkeen Crossfit 8000´n salilla.

Siinä Jukkis tekee liikkeen varsin vaivattomasti 10 kilon painolevyn kanssa. Hänellä se liike on selkäytimessä.

Taustalla on + 10,000 tuntia työtä sen vaivattomuuden eteen.

Minulla totisesti ei.

Pystyin tekemään sen laadukkaasti kevyemmällä 5 kilon painolla ja vähäisemmillä toistoilla

Jos olisin keskittynyt määrään (kiloihin ja toistot), niin harjoitus olisi ollut ihan hyödytön.

Pahimmassa tapauksessa olisin tehnyt keholle enemmän harmia kuin hyötyä.

Onko ajatus harjoituksessa vai jossain muualla?

Keskittyminen harjoitukseen on myös tärkeää. Siitä joskus toiste lisää.

Ehkä….