Talvi oli pitkä ja lumentäyteinen ja sillä oli oman vaikutus alkuvuoden harjoitteluun.

Treenasin lumikengillä poikkeuksellisen paljon.

Siitä jäi hyvät kokemukset, mutta maksoin tästä harjoittelusta myös oppirahat.

Oikean jalan pohje meni lopputalvella sellaiseen juntturaan, ettei moista ole tässä kropassa aiemmin koettu.

Fyssari möyhi sitä pariinkin otteeseen, mutta jumi oli ja pysyi.

Kireä pohje vaikuttaa myös nilkan toimintaan. Pahimmillaan se johtaa ns. nilkkalukkoon, joka tarkoittaa sitä, ettei jalan pronaatio toimi normaalilla tavalla.

Suomeksi sanottuna nilkka ei jousta samalla tavalla kuin normaalisti.

Aika parantaa haavat ja myös jumit.

Reflektio on oman toiminnan syvällistä tutkimista. Se on välttämätön yksilön oppimiselle.

Konkreettisesti ilmaistuna viime talven virheet on analysoitu ja niitä ei jatkossa toisteta.

Salilla tuli vietettyä myös normaalia enemmän aikaa ensimmäisen neljän kuukauden aikana.

Voimatreenejä tein myös ulkosalla; raahasin, nostelin….puupöllejä metsästä tänne perusleiriin.

Annan itselleni yläfemmat siitä, että olen noudattanut keväällä ja alkukesästä harjoitusohjelmaa erittäin kurinalaisesti.

Jos pitäisi antaa itselle kouluarvosana kuudesta ensimmäisestä kuukaudesta, niin se on yksi-miikka.

Heinäkuulle siirryttäessä nostan harjoittelumäärää edelleen maltillisesti.

Siirrän osan juoksutreeneistä asvaltille. Kerron myöhemmin syksyllä siihen liittyvän syyn.

Lihaskuntoharjoittelua varten hankin uuden levytangon ja siihen soveltuvia painoja.

Näillä ja muilla uusilla eväillä kohti seuraavaa kuutta kuukautta.