What a Christmas! / Olipa joulu!

/in /by

What’s that man writing about Christmas for, when it’s not until next week?

Well, I just couldn’t wait to save this story for next Wednesday, because in 2008 I spent the whitest Christmas of all time.

In Antarctica.

I flew to the world’s largest glacier in early December, and the plan was to return to Finland just before the Christmas holidays—but no such luck.

We were stuck in Antarctica because stormy winds prevented the airplane from reaching our camp.

Altogether there were about 70 of us at the Patriot Hills base camp: mountaineers, runners, kite skiers, and other adventurers.

The camp staff decided to organize a Christmas celebration for us—and they really did.

Christmas morning began with a short church service led by a real priest, a professor of religious studies named Delbert from the USA.

The camp equipment also included a plastic Christmas tree with modest decorations.

Christmas Day ended with a wonderful dinner prepared by a Norwegian chef named Ronny, and the tasty food was washed down with Chilean red wine. For some of the group, the festivities continued almost until morning.

We finally left Antarctica for our journey home on December 27 and arrived in Finland on December 31.

*********************************************************************************************

Mitäs se mies kirjoittelee joulusta, vaikka se on vasta ensi viikolla.

No, en vaan malttanut säästää tätä juttua ensi keskiviikkoon, sillä vuonna 2008 vietin kaikkien aikojen valkoista joulua.

Etelänantereella.

Lensin maailman suurimalle jäätikölle joulukuun alkupuolella ja tarkoitus oli tulla takaisin Suomeen just ennen joulunpyhiä, mutta katin kontit.

Olimme jumissa Etelänapamantereella, sillä myrskyisät tuulet estivät lentokoneen saapumisen leiriimme.

Meitä oli kaiken kaikkiaan n.70 henkeä Patriot Hills-perusleirissä; vuorikiipeilijöitä, juoksijoita ja leijahiihtäjiä ja muita seikkailijoita.

Leirin henkilökunta päätti järjestää meille joulujuhlan ja sen he tekivätkin.

Joulupäivän aamu alkoi lyhyellä jumalanpalveluksella, jonka suoritti ihan oikea pappi, Delbert-niminen uskontotieteiden professori from USA. 

Leirin varustuksiin kuului myös muovinen joulukuusi hienoinen koristeineen.

Joulupäivä päättyi upeaan illalliseen, jonka loihti norjalainen kokki Ronny ja maittava muona huuhdeltiin alas chileläisellä punaviinillä. Juhlat jatkuivat osalla porukkaa melkein aamuun asti. 

Lähdimme viimein Etelänapamantereelta kotimatkalle 27.12.ja saavuimme Suomeen 31.12….

Sain joululahjaksi “juoksija-figuurin” vihreäpaitaiselta hepulta, joka toimii leirin mekaanikkona (nimi on unohtunut). “Patsas” on olohuoneessa kunniapaikalla.

I received a Christmas present—a “runner figurine” from a guy in a green shirt who worked as the camp mechanic (his name has slipped my mind). The “statue” now has a place of honor in the living room.

Suhtauduin jouluun asianmukaisella hartaudella ja vakavuudella (kampa oli jäänyt Suomeen).

I approached Christmas with the appropriate devotion and seriousness (the comb had been left behind in Finland).

Simulation

/in /by

Next year I will be running in the desert, covering 50 kilometers per day for about 20 days.

I divide the daily 50-kilometer stage into two parts.

In the morning I run 30 km, and after a break of about 45–60 minutes I run another 20 km.

I set off in the morning as soon as there is enough daylight.

I drink something every 15 minutes and eat something small every 30 minutes.

When the 30 km are done, I eat something a bit more substantial, such as cereal or muesli.

After that, I do gear maintenance.

I clean sand out of my socks or change them for a new pair.

I carefully check my feet to make sure there are no early signs of blisters.

Sand that gets into your shoes is treacherous. It will grind your feet into minced meat if you are not careful.

After the maintenance procedures, I continue running for roughly another half marathon, after which we set up camp.

The first thing I do is eat a hearty meal, which might be something like pasta and tuna.

After a desert trip, pasta and tuna are banned for a year or two…

My training program includes, from time to time, two runs per day.

A longer run in the morning and a slightly shorter one in the afternoon.

I plan to do a few more of these “desert-run-simulating double runs” before the end of the year.

And especially after that…

******************************************************************************************************

Juoksen aavikolla 50 kilometriä päivässä noin 20 päivän ajan.

Jaan päivittäisen 50 kilometrin etapin kahteen osaan.

Aamulla 30 kilsaa ja noin 45-60 minuutin breikin jälkeen juoksen vielä 20 km.

Lähden aamulla liikkeelle heti, kun on riittävän valoisaa.

Juon jotain 15 minuutin välein ja syön jotain pientä joka 30. minuutti.

Kun 30 kilsaa on täynnä, syön jotain hieman tukevampaa, kuten muroja/mysliä.

Teen sen jälkeen varustehuolloin.

Putsaan sukat hiekasta tai vaihdan uudet tilalle.

Käyn jalkaterät tarkkaan läpi, ettei mistään löydy vaikkapa rakon esiastetta.

Kenkiin kulkeutuvat hiekka on petollista. Se jauhaa jalat jauhelihaksi, mikäli ei ole tarkkana.

Huoltotoimenpiteiden jälkeen jatkan juoksua vielä noin puolimaratonin, jonka jälkeen leiriydymme.

Syön ensitöikseni tukevan aterian, joka voi olla vaikkapa pastaa ja tonnikalaa.

Aavikkoreissun jälkeen pasta ja tonnikala ovat pannassa vuoden pari….

Harjoitusohjelmaan kuuluu aika ajoin kaksi juoksulenkkiä päivää kohden.

Aamulla pidempi ja iltapäivällä hieman lyhyempi lenkki.

Aion tehdä näitä ” aavikkojuoksua simuloivia tuplalenkkejä” vielä joitakin ennen vuodenvaihdetta.

Ja varsinkin sen jälkeen...

Reading makes sense / Lukeminen kannattaa aina…

/in /by

Some time ago, I made the decision to read more books than before.

After that (good) decision, I have bought several books, most of which are about “great expedition leaders,” such as Amundsen, Nansen, and Nordenskiöld.

I am currently reading Amundsen’s book “My Life and My Expeditions.”

After that, I will immerse myself either in Mårten Mickos’s book “The Formula for Growth” (https://otava.fi/kirjat/kasvun-kaava/) or in the newly arrived Risto Kalermo’s “The Man with Unlimited Confidence in Himself.”

The latter tells the story of mathematics teacher Ilkka Kalermo, who in the 1980s became the second main owner of Kustannus Oy Juoksija.

Ilkka also became a good friend and colleague of mine.

A couple of weeks ago, I visited Jyväskylä to see the lively veteran runner, and with me was another former workmate, journalist Seppo Anttila.

Reading makes sense, by the way.

It develops concentration and attention, strengthens memory, and expands vocabulary.

P.S. I just read journalist Eeropekka Rislak’s excellent Facebook post “Reality TV Shows How Adults Turn into Infant-Toddlers,” which in turn explains that watching reality TV keeps your brain barely awake, but “in low gear.”

*************************************************************************************************************************

Tein aikoinaan päätöksen lukea kirjoja aiempaa enemmän.

Sen(hyvän) päätöksen jälkeen olen ostanut useita kirjoja, joista suurin osa kertoo “suurista retkikuntajohtajista”, kuten Amundsen, Nansen ja Nordenskiöld.

Luen parhaillaan Amundsenin kirjaa “elämäni ja tutkimusretkeni”.

Sen jälkeen uppoudun joko Mårten Mickosin “Kasvun kaava” -kirjaan (https://otava.fi/kirjat/kasvun-kaava/ )tai juuri saapuneeseen Risto Kalermon “Mies, jolla on rajaton luotto itseensä” -teokseen

Jälkimmäinen kertoo matematiikanopettaja Ilkka Kalermosta, josta tuli 1980 -luvulla Kustannus Oy Juoksijan toinen pääomistaja.

Ja tuli Ilkasta myös minun hyvä ystävä ja työkaveri.

Kävin pari viikkoa sitten Jyväskylässä moikkaamassa virkeää veteraanijuoksijaa ja matkassa oli mukana toinen ex-duunikaverini toimittaja Seppo Anttila.

Lukemisessa on muuten järkeä.

Se kehittää keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta, vahvistaa muistia ja laajentaa sanavarastoa.

PS. Luin juuri toimittaja Eeropekka Rislakin mainion FB-kirjoituksen “Tosi-tv todistaa, kuinka aikuiset muuttuvat infantiileiksi uustaaperoiksi”, joka puolestaan kertoo, että tositeeveen katsominen pitää aivot juuri ja juuri hereillä, mutta “matalalla vaihteella”.