Tein vuosien 2014-2021 välisenä aika ihan hiton monta reissua Lähi-Itään.
Useimmat kohdistuvat Saudeihin, mutta kävin myös mm. Omanissa, Dubaissa ja Abu Dhabissa.
Tavoite oli päästä juoksemaan maailman suurimman yhtenäisen hiekka-aavikon Rub al Khalin halki.
Hommasta ei meinannut tulla mitään, sillä lupaa aavikon ylitykseen ei meinannut tulla millään.
En kuitenkaan antanut periksi ja viimein, loppuvuonna 2021 retkikunta saattoi aloittaa taivalluksen aavikon halki.
Sitä ennen olin nauttinut mm. Saudien vieraanvaraisuudesta.
Vierailin usein perheissä, jossa pistettiin kaukaisen vieraan kunniaksi parasta pöytään.
Siinä kuulkaa napa rutisi. Ei tullut kuulonkaan, ettei jokaista ruokalajia ottanut vähintään kahteen kertaan.
Olin sen valtaisan ruokamäärän kanssa ihan pulassa, sillä syön yleensä kerralla aika vähän….
No, itse aavikkojuoksun aikana, joka siis päättyi ennen kuin pääsi oikein kunnolla edes vauhtiin, meille tarjottiin mm. kamelinlihaa.
En edes koskenut siihen….
Leirin kokkauksesta vastannut henkilö sai tehtäväkseen valmistaa minulle tonnikalapastaa, joka on kuorrutettu juustolla.
Sitä söin muuten Saharassakin….
Pastassa on paljon hiilihydraatteja ja kalassa (+juustossa) proteiinia.
Tonnikalapasta on minulle kuin kaurapuuro; voin syödä sitä joka päivä.
Saudi-aavikon ruokailusta minulla ei ole valitettavasti kuvamateriaalia….
Kuten ei ole seuraavaltakaan juoksureissulta, joka kohdistui, yllätys-yllätys, Lähi-Itään.
Qatariin.
Siitä huomenna lisää…
Treenit sujuu tosi hyvin. Olen tosi iloinen siitä, että jo näin huhtikuun alussa voi juosta lumettomissa metsissä ja hiekkateillä. Tuntuu aivan kuin olisi kesä.
Juoksun lisäksi “harjoitusohjelmaan” on kuulunut pöllien nostelua ja kirveen heiluttelua muutamissa puutalkoissa….
Saharan jälkeen minulla oli kiire päästä jäätikölle.
Jalka alkoi kuopia maasta jo pari kuukautta sen jälkeen, kun Saharan halkijuoksu oli taputeltu.
Lensin Lontooseen tapaamaan Antarktiksen ja Kalaharin retkikuntakaveri-Gregiä.
Matkan tavoitteena oli ylipuhua mies lähtemään historian ensimmäiselle Grönlannin mannerjäätikön ylitykselle…siis juosten.
Aivan kuten arvasin, niin tuskin olin saanut asiani sanottua, hän tokaisi, “milloin lähdetään?”.
Asetimme tavoitteen jo seuraavaksi kevääksi, joten meille tuli projektin kanssa kiire.
No, nyt oli tarkoitus kirjoittaa Grönlannin safkoista.
Meillä oli Gregin kanssa mukana uskomattoman paljon evästä. Sitä oli reilusti yli 30 päiväksi, just in case.
On nimittäin hyvin harvinaista, ettei Grönlannin jäätikön ylityksen aikana koe myrskyä. Ne voivat kestää todella pitkään ja silloin ei liikuta vaan ollaan visusti teltassa.
Meille se Piteraq -myrsky iski viideksi päiväksi.
Emme juuri kokkailleet omia safkoja, vaan meillä oli (kiitos Partioaitan) kymmeniä pusseja norjalaisia Real Turmat -retkiruokia.
Ne maistuivat todella mainioilta. Minun suosikkini oli “poromuhennos”.
Greg oli hommannut jostain espanjalaisia makkaroita, joita jyrsimme useina päivinä.
Yhdessä makkarapaketissa oli pieni yllätys, ne olivat homeessa.
Huomasin sen vasta siinä vaiheessa kun oli vetämässä paketin viimeistä makkaraa helttaan.
Meillä oli myös suklaata aivan hillitön määrä ja niitä me naposteltiin 5 myskypäivän aikana.
Emme ylittäneet mannerjäätikköä juosten emmekä muutenkaan, sillä yksi retkikuntamme jäsen sai häkämyrkytyksen ja jouduimme evakuoimaan hänet pois jäätiköltä.
Kuusi vuotta myöhemmin olin taas jäätiköllä. Tällä kertaa Greg ei ollut mukana.
Olin pyytänyt Siltalan Anttia messiin ja ilokseni hän myös sinne läks.
Antti on hillittömän hyvä kokki.
Hän toi Suomesta jäätikölle mm. kuivattua poronlihaa ja sitä me syötiin pastan kanssa useana päivänä.
Joka ikinen ilta Antti kokkasi myös jälkkärin.
Jo ennen jäätikölle lähtöä saimme nauttia inuiittien vieraanvaraisuudesta.
Isortoqissa, joka on vain vajaa 10 kilsan päässä jäätikön itäreunalta, söimme hylkeenlihaa, jääkarhua jne.
Olen vieraillut Grönlannissa muulloinkin kuin jäätikköseikkailujen yhteydessä.
Tuolloin minulle on kokkailtu mahtavia aterioita mm. vasta pyydetystä Atlantin lohesta.
Vaikka olen reissujen aikana hieman huono syömään, niin sanonta “armeija marssii vatsallaan” pitää todellakin paikkaansa.
Seuraavaksi olemmekin jo ihan toisaalla, Arabian hiekkaerämaassa….
Tässä sitä vedetään jääkarhia napaan juuri ennen jäätikölle siirtymistä (Isortoq, 2019).
PS. Koska on pääsiäinen ja puhe on safkasta, niin esille on nostettava mämmi.
Palattuani Grönlannin jäätiköltä (toukokuu, 2019) olin mämmin tarpeessa, mutta se oli kaupoista jo loppu.
Mainitsin siitä jossain lehtihaastattelussa (en löydä sitä…), että “mämmiä tekee niin paljon mieli, että voisin haastaa Juha Miedon mämminsyöntikisaan”.
Juha Mieto on tullut tunnetuksi myös kovana mämmimiehenä.
No, ei mennyt aikaakaan, kun eräs K-kauppias, joka oli lukenut ko. haastattelun otti yhteyttä ja kertoi, että kyllä meiltä mämmiä löytyy, sen kun tulet hakemaan….
Siinä oli juoksun jälkeen niin paljon menoa ja vilskettä, joten mämmit jäi hakematta.
