Minulta on moneen otteeseen kysytty, kuinka jaksan juosta 1000 kilometriä Kalaharissa?

Lopullinen vastaus selviää vasta elo-syyskuun aikana, mutta näin etukäteen ajateltuna olen ajatellut helpottaa isoa (ja minulle ennen kokematonta) tavoitetta helpommin nieltäväksi. Jaan ison tavoitteen pieniin osatavoitteisiin.

Esimerkki:

Juoksemme 50 kilometriä päivässä, joista 25 km aamulla ja 25 kilometriä iltapäivällä. Tulen keskittymään vain ja ainoastaan kuhunkin 25 kilometrin osuuteen, sillä sellaisia juoksen useita kertoja vuoden aikana harjoituslenkkinä.

Kun kisasimme pari vuotta sitten Saharassa n.200 kilsan juoksussa, niin  kolmannes kisaan osallistujista keskeytti. Heistä kaikki olivat huippukuntoisia urheilijoita.

He hyytyivät pääosin 110-120 kilometrin kohdalla. He kertoivat kisan jälkeen, etteivät jaksaneet ajatella juoksevansa vielä 80-90 kilometriä armottomassa kuumuudessa jalat rakoilla, painava reppu selässä ollen välillä eksyksissä jne.jne..He keskeyttivät siis henkisen, ei fyysisen vaivan johdosta.

Voin kertoa, että  kaikilla oli nahistuneet fiilikset 120 kilometrin kohdalla; ei tehnyt mieli likkua metriäkään, mutta ajatus keskeyttämisestä ei tullut mieleenkään. Joten pistimme jalkaa toisen eteen ja metri metriltä maali tuli lähemmäksi.Lance Armstrong sanoo “Pain is temporary.Quitting lasts forever”. Hyvin sanottu.

Voi olla, että Saharassa keskeyttäneistä ainakin osa olisi päässyt maaliin, jos he olivat asettaneet 12o kilometrin kohdalla uuden tavoitteeen. Se voisi olla vaikkapa  juosta seuraava tunti ja pitää 5 minuutin breikki. Ja sitten seuraava tunti jne. Kaikkia väsytti ja välillä jopa hatutti, mutta maaliin tulon kokemaa riemua ei voita (juuri) mikään!!!