Katsoin eilen hetkisen Suomen ja Ranskan välistä fudismatsia. Ottelu päättyi 0-1.

Luin aamulla otteluselostuksia ja pelaajien kommentteja. Suomella oli paikkoja tehdä maaleja, mutta laukaukset olivat tussahduksia tai menivät ohi maalin. En ihmettele.

Toimistoni oli vuosikausia olympiastadionilla ja kävin usein päivälenkeillä, joiden yhteydessä seurasin Suomen ammattimaisimman jalkapallojoukkueen HJK:n treenejä. Pelaajat ja valmentajat ovat ammattilaisia, mutta osan asenne ei.

Muistan erään treenin kuin eilisen. Puolet klubin joukkueesta oli toisella maalilla ja sitä ryhmää veti Keke Armstrong. Mikäli pelaaja otti harjoitustilanteen löysästi tai ampui maalin ohi karkeasti, niin valmentaja antoi HETI välittömän (ja kuuluvan) palautteen. Toisella maalilla harjoitteli toinen puoli edustusjoukkuetta, mutta koutsina oli klubin maalivahtivalmentaja, jonka asenne (ja habitus) oli lievästi sanottuna löysä. Jos -ja kun- pelaaja ampui pallon kolmanteen kerrokseen, niin koko puolijoukkue räjähti nauramaan. Koska useimmat pallot lensivät minne sattuivat, niin naurua piisasi.

Asenne oli siis se, että jos Keke ei ole kyttäämässä, niin eletään kuin pellossa. Pelaajien asenne oli yksinkertaisesti ilmaistuna amatöörimäinen. Miksi Ranskan ja monen muun huippumaan onnistumisprosentti maalitilanteissa on niin hyvä? Siksi, että maalintekoa on harjoiteltu TOSISSAAN tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Jos haluat, että sinusta tulee jossain asiassa erinomainen, niin sinun pitää harjoitella sitä asiaa TOSISSAAN vähintään 10,000 tuntia. Jos räiskii 10,000 tuntia palloja minne sattuu, niin siinäkin tulee omalla tavalla expertiksi.

Tänään aamulla jalat tuntuivat erityisen raskailta. Luulen, että se johtuu eilisestä maastolenkistä, jonka juoksimme erittäin pehmeällä alustalla. Pidimme lenkillä ihan kohtuullista vauhtia, sillä etenimme noin tunnin juoksun aikana 14 kilsaa.

Juoksin lauantain lenkin pääosin asvaltilla 1h30 minuutin verran. Teen vielä iltasella toisen treenin (lihaskuntoa).