Tänään oli jo 3. juoksupäivä putkeen. Lenkit on edelleen melko lyhyitä. Otin tänään käyttöön uudet Niken kompressiohousut. On ne vaan hyvät! Ne vanhat ja persuuksista revenneet kompressiohousut menivät siis museoon, jossa niitä voi käydä ihastelemassa 2.4.alk.

Kuten useimmat blogia lukevat tietävät, niin seuraan muiden retkikuntien toimintaa silmä tarkkana. Tällä hetkellä mielenkiintoni kohdistuu Pohjoisnavalle, jossa irlantilaiskaksikko taivaltaa kohti maailman kattoa hirmuisissa olosuhteissa. Hiihtävien irkkujen on kestettävä matkan aikana useiden viikkojen ajan jopa yli 50 asteen pakkasia. Tehtävää ei helpota 100 kiloa painava ahkio ja ne pohjoisnavan lumiröykkiöt jne jne. Pohjoisnapahiihto vaatii hyvän fysiikan lisäksi valtavia henkisiä voimavaroja. Jos hyvä tuuri käy, niin hiihtäjät etenevät päivän aikana 7 kilometriä. Puurtamisen jälkeen he pistävät (jäälle) leirin pystyyn ja menevät nukkumaan. Aamulla herätessään he huomaavat ottaneensa yön aikana takapakkia useita kilometrejä. Joskus on käynyt niin, että retkikunta on pakittanut yöllä enemmän kilometrejä, mitä he olivat edellisenä päivänä edenneet. Siinä ei auta muuta kun purra hammasta, vetää vermeet niskaan ja jatkaa hiihtoa. Olin Pohjoisnavalla vuonna 2007 ja huomasin GPS laitteesta, kuinka jää liikkui jalkojen alla. En tuntenut jään liikettä, mutta alati muuttuvat mittarilukemat riittivät todisteeksi.

 http://theadventureblog.blogspot.com/2012/03/north-pole-2012-slow-progress-in-bone.html

Kuvassa Pohjoisnapaa parhaimmillaan…