Lentokentät

/in /by

Tämän päivän Ilta-Sanomien nettisivulla on juttu “10 kauheinta lentokenttää”. Listalle on päässyt mm.yhdysvaltalaisia kenttiä, koska siellä on niin tylsä odottaa lentoaan jne.”.

http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1288484474392.html

Minun mielestä luettelossa mainitut kentät vaikuttavat paratiiseilta verrattuna esimerkiksi Saharan pääkaupungin Nouakchottin lentokenttään.

Kentällä vallitsee jatkuva kaaos. Niin “virkailijat” kuin matkustajat ovat pallo hukassa, mutta jotenkin se homma vaan toimii (insallah??). Minulla paloi pinna pariinkin kertaan paluulennolla Saharan juoksusta kotiin. Ennen “lähtöselvitystä” meidän piti täytellä lippuja&lappuja ja ympärillä pyöri kaiken sortin pummia tarjoammassa kynää ja ruinaamassa rahaa. Olo oli lievästi ilmaistuna ahdistava ja sitä tunnetta ei parantanut se, että matkapakaaseissa oli paljon “tullivirkailijoita” kiinnostavaa tavaraa, mm.kalliita tietokoneita ja satellittipuhelimia yms. Olimme “salakuljettaneet” ne maahan ja nyt ne piti saada maasta ulos…Meidän olisi siis pitänyt rekisteöidä/tullata em.kamat tullessamme Mauritaniaan, mutta valistuneen arviomme mukaan olisimme menettäneet ne (videokamerat, tietokoneet, puhelimet) raja-aseman viranomaisille. Jemmasimme tärkeimmät tavarat autojemme penkkien taakse/alle ja toivoimme, ettei kukaan virkailijoista ota retkikuntamme erikoissyyniin.

New Delhin kentän turvatarkastukset ovat ihan omaa luokkaansa. Vielä lentokoneen rappusilla on viimeinen turvatsekki, jossa (noin yhdeksännen kerran) käsimatkatavarat tsekataan ennen koneeseen nousua.

Kathmandun lentokenttä on extra-hektinen. Olen ollut siellä mm. matkanjohtajan ominaisuudessa. Pieni lentokenttä on tupaten täynnä ihmisiä ja jokainen siellä majaileva haluaa jollain tavalla ansaita elantonsa. Kantajat nykivät aktiivisesti hihaa tarjotakseen palvelujaan.

Mukavia kokemuksia minulla on pikkulentokentistä mm.Botswanasta sekä Huippuvuorilta. Pohjoisnavalla ja Etelämantereella ei ollut tullimuodollisuuksia lainkaan, joten ne nousevat listani kärkeen;-)

Tiistaina oli hyvä sporttipäivä. Ekaksi 4 kilsaa soutua+lihaskuntotreeniä, jonka jälkeen juoksin 1,5h lenkin.

14

/in /by

Viime viikko oli kyllä aktiivisin treenausviikko miesmuistiin. Tein yhteensä 14 harjoitusta eli keskiarvo oli kaksi treeniä per päivä.

Tällä viikolla tahti hieman rauhoittuu, sillä työ-ja muut askareet vievät osan ajasta. Tein maanantaina 6 kilsan soudun, tiistaina juoksen 1h45min lenkin.

Uusimmassa Outside-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu karhusta, joka pelasti miehen puuman käsistä (tassuista).

Heppu oli kävelemässä eräällä joen penkalla (Kalifornia) ja huomasi lähettyvillä olevan karhun ja tämän pennun. Mies piti hyvän välimatkan karhuperheeseen ja tarkkaili niitä kiinnostuneena. Yhtäkkiä hän tunsi jonkun painavan eläimen hyppäävän selkäänsä., se oli puuma. Kissa löi käpälällään sankariamme ja mies antoi mukanaan olleesta vasarasta takaisin. Hän oli kuitenkin jäämässä alakynteen.

Tarina jatkuu varsin Disneymäisesti. Puuma saa yllättäen toisen vastustajan, karhun. Ottelu päättyy ratkaisemattomaan, sillä puuma pääsi karhun syleilystä luikkimaan pakoon. Sen pituinen se.

 

Nahka kireälle

/in /by

Katsoin eilen telkkarista suunnistuksen MM-kisojen sprinttikisaa Yleltä. Sveitsissä järjestettävien kisojen eka päivä tarjosi myös suomalaismenestystä, sillä niin miesten kuin naisten parhaat sijoittuvat sijalle 6.

Ylen selostajakaksikko hoiti homman mallikkaasti. Varsinkin ex-maajoukkuevalmentaja ja MM-kultamies Janne Salmen asiantuntevaa puhetta on kiva kuunnella. Myös Ylen Jussi-niminen selostaja on hommassaan hyvin kartalla.

Janne Salmi kirjoittaa aika ajoin myös Juoksija-lehteen. Oheistan yhden Jannen blogikirjoituksen muidenkin luettavaksi. Hän on uhrannut muutaman rivin Pasi Ikoselle, joka tunnetaan niin Minna kaupin miehenä, mutta myös huippusuunnistajana. Tässä suora lainaus Jannen artikkelista v.2011:

“Ilahduttavinta suomalaisessa suunnistuskesässä oli ehdottomasti Pasi Ikosen paluu maailman suunnistuseliittiin. Pitkän matkan MM-hopea, maailmancupin osakilpailuvoitto ja kuudes sija lopputuloksissa on paras suomalaisen miessuunnistajan kokonaistulos neljään vuoteen, toivoa toki sopii, että ensi vuonna nämä tulokset ylitetään mennen tullen. Muiden suomalaismiesten kausi oli ailahteleva ja tulokset varsin vaisuja – ainoat top 6 sijat saatiin Tshekin maailmancupin takaa-ajokisasta Topi Anjalan kolmannen ja Mats Haldinin kuudennen sijan myötä.

Ikosen esimerkki toivottavasti valaa uskoa myös muihin suomalaismiehiin, koska uudessa tulemisessa kyse ei ollut sattumasta. Sata tuntia lisää harjoittelua ja 100 % ammattimainen toiminta -> selkävaivat kuntoon ja nahka kireälle kylkiluiden ympärille – ja tehdyn työn myötä itseluottamus tappiin. Paketti oli nyt ensimmäistä kertaa kasassa sitten vuoden 2004″.
 
Janne on suorapuheinen mies. Nahka kireälle ja 100 tuntia lisää duunia!Suunnistus ei ole ollut enään pitkään aikaan vain muutaman maan “outo metsän siimeksessä tapahtuva harrastus”.
Laji on myös muuttunut eikä kisoja juosta missään ryteiköissä ja vaan nopeutta ja juoksuvoimaa vaativissa maasto-olosuhteissa.
 
Otan vielä toisen kopin tuosta “nahka kireälle”-teemasta. Kotimaisia yleisurheilukisoja katsoessa tulee harvinaisen usein näkökenttään urheilija, jonka nahka on löysällä. Vatsan ympärillä, reisissä, perseessä, käsivarsissa ja lärvissä on liikaa tavaraa.
 
No nyt kun päästiin asiaan, niin tässä tulee lisää parran pärinää. “miehessä (ja heiton takana) on voimaa ja päläpäläpälä..eli marmatan suomalaisesta urheilujournalismista. Tämä koskee nyt lähinnä TV-(s)elostuksia, jossa heittäjiimme myötätuntoisesti (-ja sukaisesti) suhtautuvat toimittajat eivät tunnu tajuavan, että keihäs on tekniikkalaji, jonka pitkälle viskaamiseen tarvitaan tietty myös voimaa. Vaikka Kuortaneen testitulokset kertovat mitä, mutta jos ei osaa heittää eli saa keihästä oikeaan asentoon, niin mitä hittoa sillä voimalla tekee??
 
Nyt taitaa olla parasta avata oravabaari ja lähteä lenkille. Ai mikä oravabaari?Meillä on pihalla 3 krt.päivässä oravien ja lintujen happy hour, jolloin tarjolla on pähkinää. They all go nuts:-)