Yskä taittui (99%) juuri sopivasti ennen uuden harjoituskauden alkua.
Olen yskinyt keuhkoja pellolle joka kerta, kun saavun autiomaasta Suomeen.
Niin kävi tälläkin kertaa.
No, oli siinä pöpöilläkin oma osuutensa.
Saharan halkijuoksun jälkeen olin sitä mieltä, että kiitos hiekkapölyn olen sairastunut “aavikkojuoksijan ammattitautiin” vähän samaan tapaan kuin joku leipomossa työskentelevä on altistunut jauhopölyyn.
Luonto ja aika parantaa.
Eilen (26.12.) sporttailin jo kahteen otteeseen.
Kävin aamulla ulkoiluttamassa lumikenkiä.
Kiipesin lumisia kallioita ylös ja alas. Se on ihan hemmetin hauskaa puuhaa ja uskoakseni myös kehittävää.
Jyrkkää kalliota kiivetessä koko kroppa saa hyvää treeniä.
Ja ulkona oli lähes täydellisyyttä hipova sää, joten mikäs oli ollessa.
Iltasella oli vielä kevyen salitreenin vuoro.
Aloitan vasta tulevana viikonloppuna juoksutreenit.
Asvalttitie, hiekkatie, metsäpolku…jokaisella edellä mainitulla alustalla on on todella mukava juosta, mutta jos pitäisi valita näistä mieluisin, niin annan ääneni metsäpolulle vähän samaan tapaan kuin herra Thoreau.
Vuonna 1845 mies nimeltä Henry David Thoreau ryhtyi kokeiluun; hän muutti Walden-järven rannalle omin käsin rakentamaansa vaatimattomaan mökkiin.
Hän halusi elää yksinkertaisimmin ja aidommin, liitossa luonnon kanssa. Näistä kokemuksista Thoreau synnytti klassikkoteoksen nimeltä “Walden”.
Thoreau kirjoittaa vapaudesta, henkisyydestä, itsensä kehittämisestä, luonnosta, yksinäisyydestä, yhteiskunnasta ja taloudesta.
Yksi kirjan pääsanomista on, että ihmisten pitäisi luopua turhasta ja elää yksinkertaisemmin.
Thoreau kirjoitti tekstinsä jo vuonna 1845.
Mitäköhän mies ajattelisi nykymenosta?
Hän kirjoitti; “All good things are wild and free.”
Toden totta.
Kävin joulupäivänä vaeltelemassa lumikengät jalassa (treeni-)kaveri Jannen kanssa.
Minun kirjalliset kyvyt eivät kykene pukemaan sitä hyvää fiilistä sanoiksi, jota koimme talsiessamme Nuuksion jylhiä ja lumisia kallioita ylös ja alas.
Jos lunta vain riittää ja ennusteiden mukaan näin tulee käymään, niin aion tehdä lukuisia vastaavanlaista harjoituksia seuraavien kuukausien aikana.
Mitä muuten lumikenkiin tulee, niin vihkiydyin niihin vasta talven 2006/2007 aikana.
Treenasin ne jalassa Pohjoisnavan seikkailua varten.
Ja kuinka ollakaan, kyseinen talvi oli täällä etelässä erittäin vähäluminen.
Pohjoisnavan jälkeen kiinnostuin lumikenkäilystä toden teolla.
Päätimme Greg Maudin kanssa juosta Grönlannin jäätikön halki ne jalassa.
No, ihan tuubiin se lumikenkäseikkailu ei mennyt, sillä jouduimme evakuoimaan retkikuntakaverimme Jens-Erikin jäätiköltä veks.
Juoksimme kuitenkin lumikengillä melko pitkän tovin ennen pikku jäätikkökatastrofia.
Sen jälkeen olen ryynännyt lumikengillä niin Espoon keskuspuistossa kuin täällä Nuuksiossa.
Tutustuin erään linkin kautta K. Jornetin harjoittelutietoihin vuodelta 2023. Mies on kaikkien aikojen tunnetuin/menestynein ultramatkojen juoksija ja viihtyy myös vuorilla niin kiipeillen kuin sukset jalassa.
Hänen harjoittelu-ja kilpakausi oli todella rikkonainen. Mies sai Mount Everestin reissulla kylkivamman. Siihen kun lisää nivusongelmat, niin hän pysyi pois juoksulenkeiltä 84 päivän ajan.
Juoksukilsoja kertyi kuitenkin 3200.
Ja Skimoa peräti 380 tuntia.
Ski Mountaneering (Skimo). “Vuorihiihto on monelle tuntematon talvilaji, jossa yhdistyvät vahvaa aerobista kuntoa vaativa kestävyysurheilu sekä vauhtipäätä ja suksitaituruutta kysyvä vapaalasku. Laji on saanut alkunsa 1900-luvun alussa Alpeilta, jossa vuorihiihto on paikoitellen jopa kansanlaji. Vuoristossa vuorihiihto liikkumis- ja huvimuotona on ollut luonnollinen, sillä se ei tarvitse erityisiä latuja tai ajettuja rinteitä” (Lähde: EDGE-lehti)
Vuorihiihto on muuten uusi olympialaji vuoden 2026 talvikisoissa. Ehkäpä kaikkien aikojen paras naissuunnistaja Tove Alexandersson on myös tämän lajin tähti.
Aion pistää tämän talven aikana sukset jalkaan, mutta en ihan tavanomaisia.
“Liukulumikenkä, karvapohjasuksi, nousukarvasuksi. Tiivistettynä OAC yhdistää lumikenkien ja metsäsuksien parhaat puolet; niillä voit kulkea ketterästi metsäisessä maastossa ja laskea mäet alas kuin tavallisilla suksilla tai kokea suksimisen riemua vaikka kotonurkilla. Latuja et siis tarvitse, riittää kun on lunta, niin eteenpäin pääsy on taattu”.
Jo Nuuksion perusleirini takamaastossa on ihan uskomattoman hyvät edellytykset näiden suksien käyttöä varten.
Perinteistä lumikenkäilyäkin aion harrastaa ja jossain vaiheessa talvea kaivan naftaliinista myös jääraudat, jotka olivat viimeksi mukana Grönlannin jäätiköllä.
Näillä uusilla eväillä kohti ensi vuotta vanhoja unohtamatta.
