Lähdin eiliselle lenkille maltillisin odotuksin. Vettä vihmoi ja pötsi oli vielä täynnä Juoksija-lehden joululounaan jäljiltä. Mitä pidemmälle lenkki eteni, niin sitä kovammeksi menohalut kuitenkin yltyivät. Päätin ottaa tilaisuudesta vaarin ja pistin kakkosvaihteen päälle. Meno tuntui hyvältä, joten ei muuta kuin kolmonen silmään. Siiinä vaiheessa vastaan tuli juoksukaveri Jouni, jolle huikkasin nopeat “moit” (sorry!) ja jatkoin matkaa. Vauhti kiihtyi entisestään, mutta matka oli loppumassa kesken. Ei muuta kun suoraan vitonen päälle.  Juoksin pari viimeistä kilsaa urku auki niin paljon kuin jaloista lähti. No ei se kyllä lähtenyt ihan vanhaan malliin, mutta fillis oli kuitenkin hyvä.

Olin lenkin jälkeen melko varma, että seuraavana aamuna (tiistai) jalat ovat kipeät ja oikeassa olin. Oikean jalan takareisi ilmoitteli itsestään aamuhesaria hakiessa. Teki mieli ottaa buranaa, mutta pyrin välttämään särkylääkkeiden käyttööä viimeiseen asti, joten aamukahvi tuli juotua tälläkin kertaa  ilman lisämausteita.

Keskitän parin seuraavan päivän aikana voimani risusavottaan!