Kurinalaisuus vai motivaatio?

Kumpi vie pidemmälle, kurinalaisuus vai motivaatio?

Tästä ja monesta muusta mielenkiintoisesta asiasta kertoi kuuluisa seikkailija Mike Horn eräässä haastattelussaan.

Mike Horn on tällä hetkellä, ainakin minun mielestäni, “the greatest living explorer”.

Hän on uinut koko Amazonin halki (5000 mailia), kiivennyt kasitonnisille vuorille, hiihtänyt etelä-pohjoisnapaa ristiin rastiin jne.

No, Mike Hornin pointti on, että ilman kurinalaisuutta ei ole tekoja, jotka tuovat tuloksia.

Lyhyesti sanottuna, kurinalaisuus vie pidemmälle kuin motivaatio.

Motivaatio on nimittäin tunne, joka vaihtelee.

Se syntyy esimerkiksi inspiraatiosta, onnistumisesta tai hyvästä olosta, mutta se myös katoaa, kun väsyttää, epäonnistuu tai ei huvita.

Voi olla vaikea motivoida itseään juoksemaan marraskuisena arki-iltana,, kun taivaalta vihmoo vettä tai räntää.

Kurinalainen juoksija ei välitä siitä.

Kurinalaisuus on siis toimimista riippumatta siitä, miltä tuntuu.

Motivaatio on kipinä, joka sytyttää tulen.

Kurinalaisuus kantaa puita nuotioon joka päivä, silloinkin kun tuulee tai sataa.

Vilpoinen aamu Grönlannin jäätiköllä. Jokainen varmaan tietää vastauksen kysymykseen “huvittaako nousta lämpimästä makuupussista päivän ulkoasaskareisiin….?”