Juoksu arktisen alueen puolesta
Running For The Arctic -hankkeen 2 .osa alkaa 21.4.2025.
Suomesta tuli vuosien 2017-2019 aikana Arktisen Neuvoston puheenjohtajamaa. Neuvostoon kuuluu pohjoismaiden lisäksi mm. Venäjä sekä USA.
Tiesin entuudestaan Arktisen Neuvoston olemassa olosta, kuten varmaan moni muukin suomalainen, mutta minulle ja varmaan monelle muullekin oli/on jäänyt epäselväksi, mitä se neuvosto oikein tekee?
No, tietoahan on saatavilla, joten päätin sivistää itseäni ja totesin, että tämän jengin kanssa olisi mukava jutella yhteistyöstä.
Se, että seikkailujuoksujani on käsitelty lähes 20 vuoden ajan julkisuudessa saattoi auttaa minua pääsemään rastille numero yksi eli saman pöydän ääreen Arktisen Neuvoston suurlähettiläs Aleksi Härkösen kanssa.
Meidät yhdisti itse asiassa eräs toinen “Aleksi”, istuva presidentti.
Tulimme Aleksin ja myöhemmin tiimiin liittyneen Annariinan kanssa hyvin juttuun.
Siitä hetkestä alkaen olen ollut Arktisen Neuvoston käytettävissä.
Kyseessä on talkooduuni. Saan tästä palkinnoksi hyvän mielen.
Edessä on siis RFTA-projektin toinen osa, ensimmäinen oli keväällä 2019 Grönlannin jäätiköllä. Ja talkoohengellä jatketaan.
Edellisellä kerralla juoksua saattoi seurata RFTA´n nettisivulla ja taisi Faceenkin tulla joitain päivityksiä.
Seikkailujuoksijan insta ja tämä sivusto seuraavat valmisteluja + jäätikköseikkailua ja saattaa niitä muitakin tahoja tulla mukaan seuraavien viikkojen aikana.
Olosuhteet täällä eteläisessä Suomessa ovat vähemmän arktiset.
Juoksin keskiviikkona (ja myös tänään..) Espoon keskuspuistossa ja olihan se vähän lohduttoman näköistä katsella ulkoilureitin vieressä olevia latuja, joista ei ollut kuin muisto jäljellä.
Juoksuolosuhteet olivat sanalla sanottuna mainiot, joten siitä syystä jatkan siellä harjoittelua niin tänään kuin ehkä myös perjantaina.