Uusi resurssi jäätikkötiimiin
Team Vatnajökull on saanut uuden vahvistuksen.
Monien tuntema seikkailija-löytöretkeilijä-luennoitsija Patrick “Pata” Degerman astuu remmiin vastaten ensi kevään jäätikkömatkan kuvauksesta.https://www.patadegerman.com/
Tutustuin Pataan noin 20 vuotta sitten.
Sain Patalta myrskylasit Pohjoisnavalle ja hän jeesasi minua varusteasioissa muutenkin.
Olemme suunnitelleet useita yhteisiä retkikuntia.
Vuonna 2008 Patan oli määrä lähteä minun ja Kirsin kanssa Mauritaniaan kuvaamaan 250 kilsan seikkailujuoksua, mutta kisa peruttiin terrorismiuhan takia.
Vuonna 2012 istuimme helsinkiläisessä kahvilassa (Carusell) ja tapaamisemme aikana Pata näytti minulle kuvia Grönlannista. Siitä hetkestä alkoi minun valmistautuminen Grönlannin jäätikköjuoksuun.
Jos mennään vuosissa nopeasti eteenpäin, niin viisi vuotta sitten me tehtiin yhdessä miniseikkailu Finnmarkin alueelle Pohjois-Norjaan.
Idea ja päätös yhteisestä Vatnajökull-jäätikkömatkasta syntyi parissa päivässä. Löimme kättä päälle itsenäisyyspäivänä Cafe Torpanrannassa.
Pata on jäätikköexpertti ja tuo tiimiin hurjasti sen puolen osaamista.
Veikkaan, että Suomesta ei löydy henkilöä, jolla yhtä kattava kokemus/asiantuntemus arktisten ja myös antarktisten alueiden kuvaamisesta.
Tiimiin ollaan rekrytoimassa muitakin osaajia. Näihin kuuluu mm. Anton Islannista, mutta palataan näihin nimiin tulevaisuudessa.