Mäkivetoja
Edellisen treenijakson rasitukset ovat tiessään eli palautuminen on sujunut hyvin.
Tällaiseen päätelmään tulin, kun juoksin lauantaina treenilenkin, joka piti sisällään useamman ylämäkivedon.
Toteutin ne lenkin loppuvaiheessa. Jos tekisin ne treeni alussa, niin sykkeet nousisivat katosta läpi.
Ensimmäinen mäkiveto oli vajaa kilometrin mittainen nousu Nuuksiontiellä.
Juoksin sen (arviolta) 5.20 kilsavauhdilla eli en himmaillut.
Sen jälkeen oli vuorossa Solvikintien nousu, joka on jyrkempi, mutta pituudeltaan lyhyempi (470m).
Jalat alkoivat hapottaa vasta ihan loppuvaiheessa, mikä on hyvä signaali.
Huippu-urheilijoille erilaiset fyysisen suorituskyvyn testit ovat olleet jo vuosikymmeniä ihan arkipäivää.
Ja sama koskee arkiliikkujia. Esimerkiksi lääkärisemat ovat testanneet kestävyyskunnon tilaa niitä haikaileville.
Minulla on omat “epä-tieteelliset” metodini testata kuntoa. Ylämäkijuoksut ovat siitä hyvä esimerkki.
Jos kunto on hyvä, niin ylämäkeen kipitys on helpohkoa. Jos paska, niin….