Into the Ice
Yle Areenassa on tarjolla uusi dokumentti “Into the Ice”.https://areena.yle.fi/1-50849575
Ohjelma kertoo ilmastotutkijoista ja Grönlannin jäätiköstä. Ohjelma päättyy hyvin dramaattisesti. Yksi tutkijoista tippuu railoon ja menehtyy.
En tiedä yrittivätkö ohjelman tekijät saada dokumenttiin lisädraamaa, mutta eräs episodi hieman häiritsi minua. Yksi tutkijoista mainitsi jäätikkötuulen voimakkuuden nousevan 20 m/s ja aprikoi samalla, kestävätkö teltat?
No, mikäli heillä olisi ollut jäätikölle soveltuvat teltat, merkkinä voisin mainita vaikkapa Helsportin, niin tästä ei olisi tarvinnut kantaa huolta.
Oli sinänsä hienoa huomata, että he rakensivat tulevaa myräkkää varten tuulensuojamuurin. Sellaisia on tullut itsekin rakenneltua.
Noin viikko sitten ystäväni lähestyi minua kysymyksellä, voisinko järjestää pienelle ryhmälle matkan Grönlantiin?
Mikäpäs siinä.
Vuonna 1888 norjalaisesta tutkimusmatkailija Nansenista tuli ensimmäinen henkilö, joka ylitti hiihtäen Grönlannin mannerjäätikön.
Vuonna 2012 sain idean olla ensimmäinen ihminen, joka juoksee tuon alueen halki.
Lensin Lontooseen tapaamaan ystävääni Greg Maudia. Tiesin, että hän on kiinnostunut jäätiköistä ja napa-alueista, joten arvelin hänen olevan kiinnostunut juoksemaan kanssani maailman toiseksi suurimman jäätikön halki.
Olimme juosseet ensimmäisinä ihmisinä Kalaharin autiomaan halki muutamaa vuotta aiemmin.
Greg innostui ideastani, mutta hänen vaimonsa ei:-)
Teimme yli vuoden ajan valtavasti töitä, jotta tavoitteemme toteutuisi,
Näin ei kuitenkaan käynyt. Jouduimme tuomaan retkikuntaan kuuluneen Jens-Erikin takaisin lähtöpisteeseen, sillä hän oli saanut häkämyrkytyksen.
Unelma kuitenkin säilyi ja palasin jäätikölle vuonna 2019. Tällä kertaa paremmin valmistautuneena ja näin tavoitteeni toteutui.
Olen välillä miettinyt, että olisi mukava palata Grönlantiin.
Ja nyt se saattaa olla siis mahdollista.