Välillä sattuu ja tapahtuu…

Viime vuonna tuli 15 vuotta täyteen ensimmäisestä seikkailusta.

No, minut hyvin tuntevat henkilöt voisivat sanoa, että seikkailuni alkoivat jo paljon ennen sitä…

Ääriolosuhteissa operoiminen saattaa olla terveydelle vaarallista. Luon tässä pikakatsauksen siihen, mitä kaikkea minulle ja retkikuntaan kuuluneille henkilöille on viimeisen reilun vuosikymmenen aikana käynyt.

Pohjoisnapa: Helvetin kova pakkanen jäädytti varpaat. Olin niiden kohtalosta hieman huolissani, mutta norjalainen sairaanhoitaja sai ne eloon. Sain siellä ensimmäisen kerran tuta, mitä ankaran kylmissä olosuhteissa operoiminen merkitsee.

Libya: Koin elämäni ensimmäiset hallusinaatiot. Suomalaisia metsäjäniksiä vaan vilisi silmissä. Massiiviset kiven järkäleet kuiskailivat minulle ja välillä meni filmi poikki eli pyörryin. Jaloissa oli, kiitos Saharan hiekan, massiivisia rakkoja, joita välillä puhkoin. Huh, mikä matka.

Etelämantereen jäätikkö: Siellä kaikki meni aika putkeen, joten siirrytään Kalaharin autiomaahan.

Kalahari: Elämäni 1000 kilsan juoksu. Taipaleen alussa minulla oli Suomen tuliaisena plantaari faskiitti, joka kipeyttää kantapään. Kuin ihmeen kaupalla vaiva parani jo ensimmäisten päivien aikana ja loppumatka meni hienosti rullaillen. Kaverillani Greg Maudilla oli todella vaikeaa. Hän kipeytti akillesjänteensä ja se turposi tosi paljon. Olimme aivan varmoja, että hän joutuu jättämään juoksun kesken ja siirtymään tukiautoon. Mutta niin vaan matkan edetessä se nilkka parani ja mies juoksi hienosti 1000 kilsaa kävelemättä metriäkään. Varsinainen sisupussi.

Saharan halkijuoksu: Edessä oli lähes 2000 kilsan juoksu ja heti ensimmäisenä päivänä sain vaivakseni juoksijan polven. Siinä oli vitsit vähissä. Sain retkikuntaan kuuluvalta Juhanilta eli Mäksältä kipu-ja tulehduslääkkeen, jonka ansiosta saatoin jatkaa taivaltani. Kiitos ihmepillerin, vaiva katosi ja loppumatka meni ihan hemmetin hyvin. Vikana päivänä juoksin 91 kilsaa ja olisi mennyt enemmänkin,

Nepal: Juoksin viikon ajan Tirthan kanssa ylös-alas Nepalin vuoria. Hänen polvensa alkoi oireilla parin päivän juoksemisen jälkeen, mutta hän ei suostunut antamaan periksi. Hän toimii edelleen oppaana Everestillä ja muilla vuorilla. Oma juoksu meni aivan tuubiin. Vietimme yöt paikallisissa majataloissa. Söin aamuisin puuroa ja iltaisin tonnikalapizzaa. Mihinkään kuumentamattomaan en koskenutkaan. Poikkeuksena oli Everest-olut:-)

Grönlannin jäätikkö, yritys numero 1: Olin viimeisen päälle kovassa kunnossa. Samoin Greg. Samaa ei voinut sanoa Jens-Erikistä, joka sai sitten kaiken kukkuraksi sen häkämyrkytyksen ja meidän taival päättyi siihen. Paluumatkalla lähtöpisteeseen istuin yhden päivän reessä ja varpaat olivat aivan tuhannen jäässä. Mieleen tulvahti Pohjoisnavan kokemukset…No, siitäkin selvittiin säikähdyksellä. Vielä ennen Suomeen paluuta olin hukkua Kulusukin mereen, mutta (todellakin) ihmeen kaupalla nousin pinnalle ja siitä jäälle.

Grönlannin jäätikkö, yritys numero 2: Helvetin rankka reissu, mutta kaikki retkikunnan jäsenet säilyivät terveinä. Myös koirat!

Arabian hiekkaerämaa: Polvi teki tenän neljäntenä juoksupäivänä. Se oirehti jo toisena päivänä. Yritin saada kovaa kipua kuriin lääkityksen avulla, mutta huonoin tuloksin. Juoksu oli pakko keskeyttää. Vaarana oli, että polvi menee juoksun aikana ihan paskaksi. Se parani levossa vajaan parin kuukauden aikana eikä ole muistuttanut itsestään sen jälkeen.

Sen pituinen se.

Juoksin keskiviikkona (monellakin tapaa..) aurinkoisen lenkin frendini Jannen kanssa Nuuksion pohjoisosassa.