1v.
Prikulleen vuoden kuluttua retkikuntamme lähtee Salalah-nimisestä paikasta (Oman) ylittämään “tyhjää neljännestä” eli maailman suurinta yhtenäistä hiekkaerämaata.
Otaksun aavikon ylityksen kestävän 35 päivää, mikäli matka etenee suunnitellusti.
Saharassa hiekkamyrskyt eivät hidastaneet etenemistä, mutta ensi vuonna tilanne voi olla toinen.
Joulu-ja tammikuu ovat tietojeni mukaan kohtuu myrskyherkkiä ajankohtia. Mikäli myräkkä osuu kohdille, niin sit ei liikuta mihinkään.
Saharassa oli sellaisia pienehköjä hiekkatornadoja. Eräänä päivänä sellainen sattui kohdalle.
Meillä oli tuuria, sillä juuri siinä kohdin oli vanha rakennus, joka tarjosi meille suojaa. Se oli varmaan elämäni rankin juoksupäivä. Olin niin yltä päältä hiekassa kun olla voi.
Siitä ja muistakin turvallisuussyistä johtuen, yksi tukiauto seuraa minua kuin hai laivaa.
Kiva, että päästiin marraskuusta eroon. Kolmisen viikon kuluttua on talvipäivän seisaus ja siitä päivä taas pitenee.
Juoksin lauantaina hyvän lenkin nastureilla. Osan matkaa juoksukaverina oli suurlähettiläs Pekka Voutilainen.
Nastakengistä vielä sen verran, että niiden käyttöä voi suositella talvikauden lisäksi myös muulloin.
Kirjoitin jo jossain aiemmassa blogissani, että tein ihmiskokeen jokunen vuosi sitten, juoksemalla läpi yhden kesän pelkillä nastakengillä. Kirjoitin kokemuksistani jutun Hiihto-lehteen.
Mitä järkeä?
Ensinnäkin, minulla ei ole ollut jalat ikinä niin hyvässä hapessa kuin tuolloin. Otaksun sen johtuvan mm.siitä, että nastareilla juostessa askelpituus on lyhyt ja askelfrekvenssi nopea. Vähän kun juoksisi ilman kenkiä.
Hiekkatiellä tai ulkoilureitillä, jossa on yleensä paljon pientä kiveä, ote alustaan niin peruslenkkareilla kuin useammilla maastokengillä on puutteellinen. Tämä korostuu etenkin ylämäkiin siirryttäessä, jolloin jalan ote alustasta lipsuu huomattavan paljon. Nastekengillä ei tätä ongelmaa ilmene.
Maastossa nastakengillä voi painella melko surutta, sillä jalka tarttuu terävästi maahan. Poluilla hyvä pito edes auttaa rentoa juoksua eikä kaltevilla kallio-osuuksillakaan tarvitse pidätellä hengitystä.
Nastakenkien vaimennus on aivan jotain muuta kuin miksi ne helposti mielletään. Nykyään jopa siirtymätaipaleet asvaltilla luonnistuvat hyvin.
Minulla on käytössä muutamia nastareita. Eilen juoksin jo todella ikääntyneillä Icebugeilla, mutta ihan hyvin ne vielä toimivat.