TJ nolla
Jee, vihdoin pääsee kohti jäätikköä.
Fiilikset on kohtuu korkealla; en tunnista itsessäni ainakaan vielä mitään “kisajännistystä”, mutta eiköhän se syke nouse viimeistään siinä vaiheessa, kun ajamme venheellä kohti jäätikön reunaa.
Syy “rentouteen” voi johtua siitä, että olen käynyt Grönlannissa edellisen jäätikköseikkailun jälkeenkin. Tukitiimi on erittäin tuttu ja luotan miehiin kuin vuoreen.
Tärkeintä on saada heti kärkeen hyvä fiilis ja niin tulee myös tapahtumaan. Mehän olemme, uskokaa tai älkää, lähdössä pitämään hauskaa.
Sehän on (kuulkaa) ihan meidän oma valinta miten asioihin suhtaudumme.
Käyn tänään vielä yhdessä kaupassa ennen lähtöä hankkimassa yhden piuhan, mutta muuten kaikki on hankittu. Ehkä pitäisi ostaa samalla se päästä puuttuva ruuvi….tai ainakin jokin, jolla kiristää se.
Jatkossa blogikirjoituksia tippuu harvakseltaan. Niitä voi lukea täältä tai ehkä useammin tuolta. https://www.runningforthearctic.com/
Pitäkää peukkuja!
PS. On mahdollista, että teevee-kanava soittaa jäätikölle. Jos näin käy, niin yritän antaa siitä varoituksen blogin kautta.
PPS. Suomessa (Rovaniemi) järjestetään Arktinen huippukokous, johon osallistuvat mm. jenkkien ja venäjän ulkoministerit.
Mikäli ennakkotiedot pitävät paikkansa, niin kokouksesta otetaan suora satelliittiyhteys jäätikölle. Pääsen puhumaan noin 400 kokousedustajalle. Se on mahtavaa!
Hyvää, hauskaa ja turvallista matkaa!
Ps. Onhan sinulla mukana se Suomenlippu jota heilutat maalissa.